Ravitsemusargumentit eivät ole muuttaneet länsimaisia ihmisiä hyönteisiin perustuvien ruokalajien syöjiksi. Fazerin sirkkaleipä jäi ohimeneväksi ilmiöksi. Tieteellinen tutkimus on kuitenkin löytänyt hyönteisruokasektorille uusia mahdollisuuksia. Hyönteiset voidaan muuntaa elegantiksi ruoaksi, joka kelpaa koko ihmiskunnalle, kirjoittaa Heimo Mikkola.essee
Jos vantaalainen Solar Foods -yhtiö onnistuu pyrkimyksissään, sen teknologian avulla voidaan torjua ilmastonmuutosta ja lievittää maapallon ruokaongelmaa. Ehkä Suomi saa uuden Nokian. Teksti Jukka Heinonen kuvat Niclas Mäkeläruoantuotanto
Lausuntokierroksella olevien suositusten mukaan ruokavaliossa ei kannattaisi olla mitään lihajalosteita. Lukuisissa tutkimuksissa on osoitettu, että niiden runsas käyttö on yhteydessä suurentuneeseen riskiin sairastua paksu- ja peräsuolen syöpään.ruoka
Sirkat vietiin aluksi lähes käsistä ja niiden tuottaminen oli kannattavaa. Tuotteet olivat kuitenkin pääasiassa kalliita ja pahanmakuisia, sanoo valmistaja. ruoka
Pohjois-Saksassa kukaan ei edes ajatellut riisinviljelyä 50 vuotta sitten, tutkija sanoo. Nyt keskilämpötila on noussut ja kasvukausi on tuntuvasti pidempi.ilmastonmuutos
Pizzaan vai ei? Konvehtimakujen paras vai kauhein? Ananaksella on kyky provosoida ja polarisoida, mutta lonkeromakuna se tuntuu hurmanneen kaikki.hedelmät
Venäjän paluu Mustanmeren viljasopimukseen riippuu tapahtumista sotakentillä, kansanedustaja ja Pääesikunnan entinen tiedustelupäällikkö Pekka Toveri arvioi.Ukrainan sota
Mustanmeren viljanvientisopimuksen kaatuminen on isku monille Afrikan maille, jotka ovat suhtautuneet Venäjään myönteisesti tai neutraalisti.Ukrainan sota
Ilmastopaneelin mukaan syömme yhä liikaa lihaa. ”Peltopinta-alaa tulisi käyttää ihmisille tulevan ruoan viljelyyn”, sanoo Mikael Fogelholm.ilmastonmuutos
Julkisista maataloustuista 87 prosenttia vääristää ruoan hintaa, on tehottomia, lisää eriarvoisuutta tai vahingoittaa ympäristöä ja terveyttä, arvioi YK:n raportti. ruoka
Makujen taidetta -kirja esittelee kymmenen Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelman työtä ja huippukokkien niistä laatimat syötävät versiot resepteineen.ruokakirja
Keinolihan kasvattaminen bioreaktorissa alkaa kudosnäytteen ottamisella eläimestä. Eläin voi olla elossa ja samasta eläimestä voidaan ottaa useita näytteitä. eläinten oikeudet
Koko Suomi leipoo -ohjelman tuomarinakin tunnetun kondiittorin reseptipakissa on bellini-pavlovaa ja Flow-festivaaliyleisön makeannälän tainnuttanutta suklaapatukkaa.gourmet
Ahvenanmaalaiset ovat puolestaan paljastumassa maanviljelyn edelläkävijöiksi. Saaristosta on löydetty yli tuhat vuotta vanhempia merkkejä viljelystä kuin manner-Suomesta.tiede
Ruoka tarjoaa mahdollisuuden viettää aikaa läheisten kanssa, kantaa huolta ympäristöstä, huolehtia pienyrittäjistä ja nukkua hyvin, Saku Tuominen sanoo.hän
Maailma etsii vaihtoehtoa lihalle. Se voisi olla myös suomalainen härkäpapu, sinilupiini tai kaura, mutta niiden kehitystyö on jäänyt jälkeen.ilmastonmuutos
"Laatu on periaatekysymys. Vielä jonain päivänä teen niin hyvän sushitarjottimen, että sille sävelletään laulu", sanoo Järvenpään Citymarketin kauppias Markku Hautala.gourmet