Kasvuvoimaa itärajan takaa
Suomen viljat kasvavat paljolti Venäjältä ja Karibian saarivaltiosta tuodulla ammoniakilla. Huoltovarmuuden takaava tehdashanke Naantalissa on lykkääntymässä 2030-luvulle.
8
MIN
Viljelijöiden kevättyöt käynnistyvät Suomessa Iranin sodan varjossa.
Syysvilja ruis on jo typpilannoitettu, toinen levitys seuraa myöhemmin keväällä. Kylvettävät kevätviljat saavat nekin useita kertoja typpeä, jotta sadosta tulisi runsas ja jyviin paljon valkuaista.
Taistelut Persianlahdella ovat nostaneet öljyn lisäksi lannoitteiden hintoja. Myös suomalaisten tuottajien lannoite- ja polttoainekulut kasvavat. Tilannetta vaikeuttaa se, että viljan hinta mataa ja varastot pullistelevat ylivuotisia jyviä. Monella viljatilalla on takana kolme tappiollista vuotta.
Maailmalla lannoitteista on pulaa, mikä sekin kallistaa hintoja. Pohjoisessa säkkitavara ei lopu. Norjalainen lannoitejätti Yara valmistaa typpilannoitteita Uudessakaupungissa ja Siilinjärvellä. Pohjois-Savossa toimii myös EU-alueen ainoa fosfaattikaivos, josta saadaan toista tärkeää raaka-ainetta lannoitteisiin.
Mutta iso osa Suomen tavanomaisesta viljasadosta riippuu julmaa sotaa käyvästä naapurista, Venäjästä.
Suomalaiset syövät ruisleipää eniten maailmassa, vuosittain 15 kiloa. Jyvämäärän kasvatukseen tarvitaan puolisen kiloa typpeä.
Typpilannoitteen tärkein ainesosa on pistävän hajuinen ammoniakki.
Ammoniakkia valmistetaan maakaasun vedystä ja ilman typestä. Suomessa ei ole omaa ammoniakkitehdasta. Ennen Ukrainan sotaa lähes kaikki ammoniakki tuli Yaran Suomen-tehtaille raiteita pitkin Venäjältä.
EU on katsonut läpi sormien lannoitteiden ja niiden raaka-aineiden tuontia Venäjältä. Typpilannoitteen kustannuksista jopa 80 prosenttia juontuu maakaasun hinnasta.
”Pohjimmiltaan kyseessä on poliittinen valinta”, sanoo Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Olli Niskanen.
”Lannoitteiden saatavuus ja kohtuullinen hinta halutaan turvata, jotta ruoan hintaan ei tulisi nousupaineita.”
Nyt EU kiristää myös lannoiteruuvia, tosin varovasti. Venäläisen maakaasun virran pitäisi loppua pakotteiden takia vuonna 2027 ja lannoitteiden tuonnin tiukkenevien tullien takia vuonna 2028.
Vähiten rangaistaan ammoniakin tuontia Venäjältä.
EU haluaa varmistaa, että lannoitetuotanto jatkuu Euroopassa. Myös Vainikkalan raja-aseman yli saapuu joka viikko venäläistä ammoniakkia.
Ukrainan sodan alettua VR lopetti Yaran ammoniakin rahtauksen Venäjältä. Sittemmin kuljetuksesta on vastannut North Rail, Nurminen Logisticsin tytäryhtiö. Yara ostaa ammoniakkia venäläisyrityksiltä, jotka eivät ole pakotteiden piirissä.
Miltä tehtailta kemikaalivaunut tulevat, sitä ei kerrota.
”Hankintasopimukset ovat luottamuksellisia”, kertoo Uudenkaupungin-tehtaiden johtaja Lauri Heimala sähköpostitse.
Tullin tilaston mukaan venäläistä ammoniakkia tuotiin 434 miljoonalla eurolla vuosina 2022–2025. Vaikka Yara on vähentänyt ostoja itärajan takaa, sen käyttämästä ammoniakista selvästi suurin osa, noin 40 prosenttia, on yhä venäläistä.
Tiettävästi venäläinen ammoniakki on eurooppalaista halvempaa. Yaran Heimala ei perustele tuontia hinnalla vaan niukkuudella.
”Yaralle venäläinen ammoniakki on ennen kaikkea saatavuuskysymys.”
Merkittävä osa leipäviljoistamme kasvaa venäläisestä ammoniakista valmistetuilla typpilannoitteilla. Heimala kuvaa Venäjän-tuontia ”haastavaksi tasapainoiluksi”. Vaikka muista venäläisistä raaka-aineista on päästy eroon, ammoniakkia virtaa Suomen-tehtaille.
”Ammoniakki on lannoitetuotannon ja fosfaattikaivoksemme välttämätön raaka-aine.”
Fosfaattikaivoksen tuotantoa jalostetaan seoslannoitteiksi, joissa tarvitaan ammoniakkia. Siksi kemikaalivaunut kulkevat myös Siilinjärvelle.
Näistä maista tuodaan ammoniakkia Suomeen
Tuonnin arvo, euroa
Yara on maailman suurimpia typpilannoitteiden valmistajia. Yhtiöllä on ammoniakkitehtaita yhteensä 16 maassa kaikilla suurilla mantereilla.
Yhtiö tuo ammoniakkia Suomeen myös Hollannista, Ranskasta, Britanniasta ja Saksasta. Kun Euroopan-tehtaita on seisotettu kalliin kaasun takia, katseet ovat kääntyneet valtameren taakse Karibialle.
Ukrainan sodan aikana Yara on tuonut viidenneksen ammoniakista Trinidad ja Tobagosta.
Suomalaiset urheilufanit tuntevat pienen saarivaltion keihään olympiavoittaja Keshorn Walcottista. Entinen sokerin tuottajamaa on yksi maailman suurimpia ammoniakin tuottajia.
Karibialta on yli 10 000 kilometrin rahtimatka Itämeren perukoille.
”Kuljetusetäisyyksien kasvaessa myös ammoniakkilaivojen saatavuus heikkenee”, Heimala kertoo sähköpostitse.
Ammoniakkipula korostaa venäläisen raaka-aineen tärkeyttä lannoitejätille Suomessa. Yara hankkii kaksi kolmasosaa tarvitsemastaan ammoniakista Venäjältä ja Trinidad ja Tobagosta.
Trinidad ja Tobago sijaitsee geopoliittisesti jännitteisessä paikassa, vain 11 kilometrin päässä Venezuelasta. Saarivaltion omat kaasuvarat ehtyvät eikä yhteistyö sekasortoisen Venezuelan kanssa ole edennyt. Karibialla päivystää Yhdysvaltain sotalaivastoa.
Yara on lopettanut yhden pienen ammoniakkitehtaan mutta sillä on yhä kaksi laitosta yhteisomistuksessa Trinidad ja Tobagossa. Kaasupulan takia saarivaltion ammoniakin vienti on laskenut globaalisti mutta toistaiseksi sitä on riittänyt Eurooppaan.
Miten varma ammoniakin lähde Trinidad ja Tobago tulevaisuudessa on, siihen ei saa vastausta Yaran Suomen-yksiköstä.
Suomen lannoitekaupassa Yara on ylivoimainen markkinajohtaja. Yhtiö voisi tuottaa ilman venäläistä ammoniakkia typpilannoitteet pohjoisille pelloille. Mutta Uudenkaupungin-tehtaat ovat yksi tärkeä palanen yhtiön kansainvälisessä bisneksessä: 1,3 miljoonan tonnin vuosituotannosta 85 prosenttia suuntautuu vientiin.
Luken erikoistutkija Olli Niskanen sanoo, että Ukrainan sodan jatkuessa yhtiön riippuvuus venäläisestä ammoniakista näyttää ”kansallisesta näkökulmasta pahalta”. Mutta lannoitejätin laajat verkostot vahvistavat huoltovarmuutta.
Aikoinaan Yara osti Suomen-tehtaat Kemiralta.
”Entinen Kemira olisi nykyään lilliputti”, Niskanen sanoo. ”Jos olisi oikeasti niukkuutta, yhtiöllä olisi heikot hartiat hankkia ammoniakkia maailmanmarkkinoilta.”
Yara on uusinut tehtaita, mutta investoinnit on tehty vientiä varten. Etujärjestö MTK:n vilja-asiamies Max Schulman kysyy, miten lojaali lannoiteyhtiö on Suomelle.
”Miten varmistetaan, että kriisioloissa kansainvälisen jätin tavarasta jää sata prosenttia Suomeen eikä mene maailmalle?”
”Aiemmin se oli helpompaa, kun yhtiö oli valtion omistuksessa.”
Schulman sanoo, että lannoitetuotannon lisäksi Suomessa pitäisi olla kotimaista ammoniakin valmistusta.
”Silloin pysyttäisiin myös kriisioloissa pysymään pelissä mukana, tuottamaan viljat.”
Suomeen on vireillä pitkälle valmisteltu ammoniakkitehdashanke. Ympäristövaikutusten arviointi on tehty, ympäristö- ja vesiluvat kunnossa, teitä alettu rakentaa ja tontin puita kaataa.
Lopputuote on vihreää ammoniakkia. Raaka-aine ei ole enää maakaasu vaan vesi, joka muutetaan puhtaalla sähköllä vedyksi. Lopuksi vety prosessoidaan typen kanssa ammoniakiksi. Vuosituotannoksi on kaavailtu 200 000 tonnia, samaa suuruusluokkaa kuin Yaran nykyinen Venäjän-tuonti.
Green North Energyn tehdas on suunniteltu Luolalan teollisuusalueelle Naantaliin. Sieltä on matkaa Yaran Uudenkaupungin-tehtaille vajaat 70 kilometriä.
”Yara on ilmoittanut olevansa kiinnostunut ammoniakin ostamisesta, mikäli Suomeen syntyy vihreän ammoniakin tehtaita”, tehtaanjohtaja Lauri Heimala kertoo.
Vihreä ammoniakki on kuitenkin vastatuulessa. Yara on itse keskeyttänyt suuret vetytehdasprojektit Norjassa ja Hollannissa. Yhtiö kehittää kuitenkin yhä sinistä ammoniakkia: tuotannosta vapautuva hiilidioksidi otetaan talteen ja varastoidaan hiilijalanjäljen pienentämiseksi.
Myös Naantalissa joudutaan lykkäämään lopullista investointipäätöstä.
Green North Energyn toimitusjohtaja Jussi Ylinen on nähnyt toimintaympäristön muutoksen neljässä vuodessa. On kauppasotia, on Ukrainan ja Iranin sodat.
”Markkinoilla on valtavasti epävarmuuksia”, Ylinen sanoo. ”Tällainen miljardiluokan hanke vaatii pitkiä sopimuksia, sitoutumista 10–15 vuodeksi.”
EU on luonut hiilirajamekanismin. Hiilitulleiksi kutsuttujen maksujen tarkoitus on edistää vihreää tuotantoa unionin alueella ja estää hiilivuotoa eli raskaan teollisuuden siirtymistä löysemmän ilmastopolitiikan maihin. Lannoitteiden ja ammoniakin tuontia kohdellaan lievemmin kuin vaikkapa teräksen ja alumiinin.
Sallimalla venäläisen ammoniakin tuonnin ja tinkimällä ympäristösääntelystä EU yrittää varmistaa kohtuuhintaiset lannoitteet. Kääntöpuoli on, että vihreä siirtymä lykkääntyy.
Green North Energyn Ylinen kertoo, että vihreälle ammoniakille on kysyntää rajojen ulkopuolellakin, muun muassa Saksassa.
”Vaikka normaalioloissa ammoniakkia vietäisiin Naantalista Keski-Eurooppaan, laitos olisi olemassa kriisitilanteita varten Suomessa.”
Valmistuessaan Naantalin tehdas takaa ammoniakin huoltovarmuuden.
”Oletamme, että laitos käynnistyisi 2030-luvun alkupuolella”, Ylinen sanoo.
”Tosi paljon on kyllä kiinni siitä, miten tämä maailma kehittyy.”
Suomalaisen rukiin viljelyssä hyödynnetään jo vihreää ammoniakkia.
Ruotsalaisen Lantmännenin omistama leipomoyhtiö Vaasan valmistaa muun muassa Ruispaloja. Sopimusviljelijät sitoutuvat vähähiilisiin lannoitteisiin, joiden vihreän ammoniakin Yara tuottaa Norjassa. Lannoitteita ei pussiteta eri säkkeihin, vaan se huomioidaan laskennallisesti hiilitaseessa.
Lannoiteasiantuntijat arvioivat, että vihreä ammoniakki on kaksi verroin fossiilista kalliimpaa. Viljelijät eivät maksa erotusta, vaan sen kattaa Lantmännen. Yhtiön mukaan vähähiilisen lannoitteen vaikutus leivän hintaan on ”varsin vähäinen”.
Vaasan Ruispaloissa on rukiin lisäksi vehnää. Tulevana kesänä myös vehnässä hyödynnetään vihreästä ammoniakista valmistettua typpilannoitetta.
Ruispalojen laskennallinen hiilijalanjälki pienenee lisää. Samalla katkeaa viimeinen side venäläiseen tuontiammoniakkiin.