Sotatalous kasvaa nyt poikkeuksellista vauhtia, mikä näkyy suomalaisessa Sisu Autossa. Panssariautojen tuotanto on erittäin kannattavaa, ja sitä lisätään nopeasti.sotateollisuus
Ratayhteyksiä on pohdittu aina Ruotsin Göteborgiin saakka. Etenkin Itämeren totaalisessa häiriötilanteessa Ruotsin raideyhteys olisi Suomelle erittäin tärkeä.puolustus
Millainen on joulupäivänä vaurioitunut merenalainen Estlink 2 -kaapeli, ja miksi sen korjaus on niin hankalaa? Ja mitä oikeastaan tapahtuu, kun tällainen sähkökaapeli vaurioituu?merikaapelit
Kahdeksan Nato-jäsenmaan valtionpäämiehet puivat Itämeren alueen turvallisuutta ja Venäjän varjolaivaston uhkaa huippukokouksessa Helsingissä. ”Suomen malli” kiinnostaa nyt monia liittolaismaita.Politiikan viikko
EU voisi määritellä nykyistä tarkemmin, mitä jäsenvaltio voi tehdä, jos esimerkiksi merenalaisia kaapeleita katkotaan, merioikeuden professori sanoo.huoltovarmuus
Lappiin täytyy rakentaa valtavasti uutta infraa tulevina vuosina, jos Suomi haluaa pitää kiinni huoltovarmuudesta, alueen kasvavasta teollisuudesta ja turismista.huoltovarmuus
Suomesta puhutaan saarena, mutta huoltoyhteyksille on pohja, vaikka Itämerellä ei voisi liikkua. Baltian tilanne on hankalampi, kirjoittaa Matti Kalliokoski.pääkirjoitus
Balticconnector-kaasuputken vaativa korjaus onnistui tavoiteajassa. 35 miljoonan euron lasku voi kuitenkin langeta Suomen ja Viron maksettavaksi.huoltovarmuus
Keskusrikospoliisi tekee edelleen yhteistyötä Kiinan viranomaisten kanssa selvittääkseen, mitä Suomen ja Viron välisen kaasuputken rikkoutumisessa tapahtui.huoltovarmuus
Olkiluoto 3 vikaantui kahdesti, tuulivoiman tuotanto romahti, siirtoyhteyksissä oli vikaa ja markkinoilla sekoiltiin. Kaikki tämä tapahtui runsaan viikon aikana.sähkö
Pysäyttäminen olisi ollut mahdollista vetoamalla ympäristövahingon selvittämiseen. Nyt alus jatkoi matkaansa eikä suostunut tutkittavaksi.huoltovarmuus
Jos ankkuriteoria pitää paikkansa, viranomaiset pystyvät selvittämään satelliittikuvista laivaliikenteen kaasuputken lähettyvillä. Syyllistä se ei välttämättä todista.huoltovarmuus
Venäjän laiton ja brutaali hyökkäyssota Ukrainassa sekä Kiinan pyrkimys haastaa liberaali yhteiskuntamalli merkitsevät paluuta vahvimman oikeuteen perustuvaan viidakon lakiin, kirjoittaa Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn.turvallisuuspolitiikka
SK matkasi neljä päivää rahtilaivalla, joka kuljetti terästä Torniosta Hollannin Terneuzeniin. Kriisioloissa Suomen lipun alla ajavat laivat riittävät vain elintärkeisiin kuljetuksiin.huoltovarmuus
Kansallisten ohjeiden laatiminen on jäänyt hallituksella muiden kiireiden alle. Valtiovarainministeri Saarikko lupaa, että ohjeet valmistellaan ennen talven tuloa.huoltovarmuus
"Meillä infra on paremmassa kunnossa kuin Itä-Euroopassa, mutta kyllä meilläkin tarpeita on", sanoo everstiluutnantti Markus Wahlstein puolustusministeriöstä.huoltovarmuus
Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Raimo Luoma kiirehtii uusien sähkönsiirtoyhteyksien rakentamista, koska Suomi on riippuvainen tuontisähköstä.Euroopan unioni