Vesihuollossa pitää mennä pintaa syvemmälle
Pohjavesi on kriiseihin varautumisen ja huoltovarmuuden kannalta selvästi pintavettä parempi vaihtoehto.
Pohjavesi ja tekopohjavesi ovat yhdyskuntien vedenhankinnan kannalta äärettömän tärkeitä uusiutuvia luonnonvaroja. Kriisiaikojen vedenhankintamme perustuu siihen, että pohjavettä voidaan jakaa kaikille, vaikkakin vähemmän kuin normaalioloissa.
Suomessa ensimmäiset laajat tekopohjavesihankkeet toteutuivat 1960-luvun lopulla. Mallia haettiin Ruotsista. Pohja- ja tekopohjaveden suhteellinen osuus maassamme on kasvanut ja on taajamissa nykyään noin 65 prosenttia, josta tekopohjaveden osuus on noin neljännes. Maaseudulla käytetään lähes poikkeuksetta pohjavettä.
Pinta- ja pohjavesillä on yhdyskuntien vedenhankinnan kannalta omat etunsa ja haittansa. Pintavettä on useimmiten helposti saatavilla ja tehokkaan vesiensuojelun ansiosta sen laatu on parantunut. Myös käsittelymenetelmät ovat kehittyneet. Pintaveden laatu ja lämpötila kuitenkin vaihtelevat. Sen käsittely vaatii kemikaaleja, ja se on yleensä pohjavettä selvästi kalliimpaa. Pintaveden humus ja happamuus voivat myös aiheuttaa laatuongelmia. Viime vuosina on havaittu ruskean värin lisääntyneen pintavesissä, mikä johtuu humuksen määrän kasvusta.
Pohjaveden luontaista tuottoa voidaan lisätä valmistamalla tekopohjavettä: imeyttää lisävettä pohjavesimuodostumaan ja käyttää näin luontopohjaista ratkaisua. Rannikoiden happamia sulfaattimaita lukuun ottamatta pohjavesi on yleensä laadultaan parempaa ja helpompaa käsitellä kuin pintavesi. Pohjaveden lämpötila on pintavettä tasaisempaa ja maku parempaa.