Pakoilen keittiötä
Muutin nykyiseen asuntooni, koska halusin keittokomeron sijaan erillisen keittiön. Sellainen on hyvä olla olemassa varmuuden vuoksi, vähän niin kuin kotivakuutus. Sitten pitää vain toivoa, ettei sitä joudu koskaan käyttämään.
Koska ruoan laittaminen on ankeaa ja työlästä, yritän kutsua itseni muiden luokse syömään. Tavoite on osoittautunut vaikeaksi, sillä myös ystäväni välttelevät kokkaamista.
Pari talvea sitten tapanani oli mennä syömään hyvän ystäväni luokse, useimmiten tiistai-iltaisin. Hän asui sopivasti työhuoneeni vieressä. Usein soitin ystävälleni taktisesti juuri silloin, kun hän oli lähtemässä kauppaan tai aloittamassa ruoanlaittoa.
Ystäväni repertuaariin kuuluu kolme ruokaa, joiden välillä hän ansiokkaasti vuorottelee. Tutuista resepteistä huolimatta ruoan valmistaminen oli aina monituntinen prosessi.