Hyvää oloa purkista

Espoolaisen Citymarketin remontin myötä hedelmien ja vihannesten viereen on ilmestynyt näyttävä uusi osasto.

Katossa lukee ”Hyvä olo”. Nimen edessä on sydänsymboli.

Hyllyissä on ravintolisiä, jotka on jao­teltu urheilujauheisiin, vitamiineihin, ­superfoodeihin, mineraaleihin, painonhallintaan. Osasto vaikuttaa valmiiksi ahtaalta: vitamiini- ja kollageenipurkkien myynti­telineitä on levitetty käytävän toiselle puolelle. Niiden takaa alkavat karkkihyllyt. Nallekarkkien muotoiset lasten vitamiinit värikkäissä purkeissa muistuttavat erehdyttävästi makeisia.

Ravintolisäbisneksellä menee kivasti. Alan yrityksiä on Suomessa kymmeniä.

”Meidän arvion mukaan markkina kasvaa noin viiden prosentin vuosivauhtia”, sanoo New Organics Oy:n kehitysjohtaja Sami Sundvik.

Järvenpääläinen yritys valmistaa ja jakelee muun muassa Puhdas+-nimisiä ravintolisiä. Sen liikevaihto on lähes kaksinkertaistunut viidessä vuodessa noin kymmeneen miljoonaan euroon.

Maa mataa ankeissa taloustunnelmissa, mutta ravintolisiin löytyy rahaa.

”Ne ovat aika edullisia tuotteita ja niistä ovat kiinnostuneet etenkin keski-ikäiset ja ikääntyneet, joilla on myös enemmän rahaa käytössään”, Sundvik sanoo.

Lisäravinteita napsii jo suomalaisten enemmistö, 18–74 vuo­tiaista naisista kaksi kolmesta, kertoo THL:n Finravinto-tutkimus.

Luvut ovat kahdeksan vuoden takaa, ja todennäköisesti alakanttiin. Erikoiskaupan liiton tuore tutkimus kertoo, että 92 prosenttia aikuisista on joskus ostanut terveystuotteita.

Ne ovat listalla kolmantena vaatteiden ja kenkien sekä kodinkoneiden ja elektroniikan jälkeen, ennen rautakauppa- ja sisustustuotteita, urheiluvälineitä ja kirjakauppatuotteita.

Erikoiskauppa 2025 -tutkimuksen mukaan yli 55-vuotiaat käyttävät ravintolisiin 128 euroa vuodessa. Suomi lukee 2025 -tutkimuksen mukaan kirjoja ostetaan 87 eurolla vuodessa.

Ravintolisät ovat pääasiassa turhia.

Näin kertoo virallinen terveystieto eli kansalliset ravitsemussuositukset, joiden tuorein versio on viime vuodelta. Niiden mukaan sekaruokaa syövä aikuinen ei tarvitse mitään ravintolisiä.

D-vitamiinilisää suositellaan vauvoille, alle 17-vuotiaille lapsille, yli 75-vuotiaille ja raskaana oleville, joille suositellaan myös foolihappoa. Erikseen ovat erityisruokavaliot ja sairaat.

Mutta milloinkas suomalaiset olisivat ravitsemussuositusten mukaan syöneet? Finravinto-tutkimuksen mukaan suositeltuun kasvisten määrään yltää naisista 22 prosenttia ja miehistä 14 prosenttia.

Ravitsemussuosituksissa on kaksi usein vaikeasti hahmotettavaa asiaa.

Ensinkin ne ovat suosituksia, eivät kirjaimellinen ohje siitä, kuinka yksilön kuuluu oikeaoppisesti syödä.

Toiseksi ne ovat suosituksia koko väestölle, eivät siis erityisesti kenellekään, vaikka nykyihminen haluaisi juuri itselle räätälöityjä ravintoneuvoja.

Yhä useampi monitoroi vointiaan älykelloilla ja -sormuksilla tai käy mittauttamassa vitamiini- ja hivenainepitoisuuksiaan. Testit ovat halventuneet, ne voi tilata netistä ja käydä yksityisen lääkäriaseman labora­toriossa antamassa näytteen, kun itselle sopii.

Älylaitteet analysoivat jo nyt sykettä, sykevälivaihtelua ja verenpainetta. Sundvikin mukaan ne pystyvät pian myös kertomaan kasvoista kameran avulla ihmisen ravitsemuksen tilanteen.

Kaikki mittaustulokset ovat harvoin ihanteellisia. Kirittävää riittää aina.

Terveys on melko uusi ajatus, ainakin sellaisena kuin se ny­kyään käsitetään.

Maailman terveysjärjestö WHO perustettiin vuonna 1948. Järjestö määritteli terveyden uudella tavalla: se ei ollut vain sairauden poissaoloa, vaan tarkoitti, että ihminen voi fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti hyvin.

Sotien jälkeen moderniksi ihanteeksi nostettiin yhteiskunta, joka keskittyi etenkin kansalaisten terveyden ja koulutuksen kehittämiseen ja ylläpitoon. Terveydestä tuli yhä enemmän yhteiskunnan ja valtion vastuulla oleva asia.

Samalla lääketieteestä tuli ainoa virallinen terveydenhoidon oppi, ja rukoukset ja kansanparannuskeinot hoitomuotoina saivat Euroopassa väistyä sen tieltä.

Terveydestä tuli myös yksityisen sijaan julkista. Jos valtio järjestääkin terveyspalveluita, myös kansalainen on yhteiskunnalle velkaa sen, että huolehtii terveydestään.

Argumentilla on totuttu perustelemaan, miksi esimerkiksi ylipainoisia tai tupakoitsijoita voi kuka tahansa neuvoa parantamaan tapansa.

Varsinkin, kun tarjolla on apua purkista.

”Terveellisten ihmeaineiden lista on täydentynyt arginiinilla. Se on tärkein sydäntautia estävä tekijä”, kirjoitti Helsingin Sanomat syksyllä 1997 ja haastatteli erikoislääkäri Jyrki Penttistä. Jutussa Penttinen sanoo, että ”arginiini on vielä tärkeämpi kuin kolesteroli”.

Arginiini on aminohappo, jota elimistö tuottaa itse, mutta jota saa myös muun muassa pähkinöistä, siemenistä ja täysjyväviljoista.

Sittemmin arginiinia ei ole ihan näin kovasti hehkutettu, mutta toki sitäkin on ravintolisänä yhä saatavilla.

1990-luku oli uusien ihmeaineiden kulta-aikaa. Silloin puhuttiin myös seleenistä ja ubikinonista, joka kuulemma ”siivitti norjalaisten mieshiihtäjien vauhtia” sekä ginsengistä ja beetakaroteenista.

Entä vieläkö joku muistaa gojimarjan?

Gojimarja valitiin yhdeksi vuoden 2010 trendisanaksi Suomen Kuvalehden jutussa tammikuussa 2011. Tiibetissä ja Kiinassa kasvava gojipensaan marja, jota mainostetaan superruoaksi, jutussa selitettiin.

2010-luvulla superfoodit olivat hetken aikaa kaikkien huulilla. Suomalaisille esiteltiin paitsi gojimarja ja chiansiemenet myös raakakakut, joissa ei ole jauhoja eikä eläinperäisiä tuotteita. Oli jopa niihin erikoistuneita leipomoita.

Gojimarjaa myös paheksuttiin: meillähän on omat metsät täynnä ilmaista superruokaa, mustikoita ja puolukoita.

Superfood-huuma hiipui, ja samoin kävi raakakakuille. Trendistä jäivät jäljelle chiansiemenet. Innostus on kadonnut myös ateriankorvikkeista eli laihdutukseen tarkoitetuista juomista ja pussikeitoista, jotka olivat takavuosina iso hitti.

Mikään korvike-loppuinen ei houkuttele nykypäivän kuluttajaa. Halutaan aitoa, puhdasta ja mahdollisimman vähän lisäaineita.

Uskomushoidot ovat joutuneet marginaaliin, mutta ravintolisien vaikutuksiin on haluttu uskoa vuodesta toiseen.

Vuonna 1984 Suomen Kuvalehti haastatteli lääketieteen dosentti Matti Tolosta, joka puhui jutussa ”lääketieteen kriisistä”.

Tolonen oli tehnyt kahden kollegansa kanssa hartolalaisessa vanhainkodissa omaa tutkimusta, jonka mukaan e-vitamiini- ja seleenilisät ”kohensivat huomattavasti” vanhusten vointia. Tolosen kritiikki kohdistui maan lääkärikuntaan, joka ei ollut innostunut antamaan potilaille ”vitamiini- ja hivenainehoitoja”.

Muutama vuosi myöhemmin Tolonen oli kehittänyt oman ravintolisäsarjansa. Bio-Kuidun mainoksissa hehkutettiin tohtori Matti Tolosen kehittämää luonnonmukaista ja turvallista laihdutuskeinoa ja luvattiin ”pysyvää painon alenemista”.

Nykyään tällainen ei vetele. Ravintolisien mainoksissa ei saa luvata pysyvää laihtumista eikä juuri mitään muutakaan. Terveysväitteitä säätelee Euroopan komissio ja Ruokaviraston kautta valvontatehtävä on annettu kunnille, siis terveystarkastajille.

Ravintolisät ovat EU:n näkökulmasta elintarvikkeita. Vaikka niitä myytäisiin apteekissa, niiltä ei vaadita mitään sen kummempaa tutkimusta tai testausta. Tuotteiden nimillä ohjaillaan mielikuvia tuotteen tehosta ja vaikkapa sen ”puhtaudesta”. On kuluttajan päätettävissä, minkä niistä antaa viedä.

Ravintolisien valmistajien valvontatuloksista kerrotaan samanlaisilla hymynaamaisilla Oiva-raporteilla kuin vaikkapa pizzerioista tai sushibuffeteista. Ne löytyvät kaikki osoitteesta oivahymy.fi.

New Organics Oy:n viimeisimmässä Oiva-raportissa syyskuulta 2025 on surunaama ja raportin arvosana on huono.

”Ravintolisän markkinoinnissa käytetään yksittäistä lääkkeellistä väitettä, epäkohtaa ei ole korjattu kehotuksesta huolimatta. Elintarvikkeiden markkinointiin liittyvistä epäkohdista on jouduttu antamaan toistuvasti kehotuksia.”

Yritys ei halunnut kommentoida asiaa tähän juttuun.

Brändäys on bisneksessä isossa roolissa. Samoin vaikuttajamarkkinointi.

Jos vaikuttaja kertoo Instagram-tarinois­saan, että kollageenilisä tuntuu itsestä vaikuttavan, onko silloin kyse siitä, että tuotteen väitetään toimivan vai ei. Sitä on viranomaisen vaikea valvoa ja maallikon lähes mahdotonta selvittää.

”Vaikuttajat saattavat olla tarkkoja esimerkiksi mainostamansa muodin vastuullisuuden suhteen, mutta eivät välttämättä tiedä ollenkaan, että terveysväittämiä säätelee laki”, sanoo hyvinvointialan yrittäjä Kukka Laakso, joka tekee työkseen myös alan mainontaa ja markkinointia.

”Ihmisten on hankala nähdä tuotteiden todellista toimivuutta, koska sitä vaikutusta nimenomaan halutaan nähdä.”

Kollageeni on tällä hetkellä ravintolisien kuuma uutuus. Jos on yli 30-vuotias sosiaalista mediaa käyttävä nainen, on ollut vaikea välttyä näkemästä jauhemaisen, nesteeseen sekoitettavien kollageenipus­sien markkinointia. Sitä kaupataan etenkin naisille ”kääntämään kelloa taaksepäin” eli apukeinoksi ihon näkyvään vanhenemiseen, mutta sen sanotaan vaikuttavan myös nivelten kuntoon.

Kuten ravintolisissä yleensä, tutkimukset aineen tehosta ovat pääasiassa valmistajien itsensä teettämiä. Helsingin Sanomat haastatteli tammikuussa ihotautilääkäri Carl Kyrklundia, joka kertoi ”kääntäneen takkinsa” ja tulleensa tutkimuksia luettuaan tulokseen, että ”kollageeni saattaisi parantaa ihon kuntoa”.

Kollageeni liittyy isoon ja laajempaan trendiin eli anti-agingiin. Vanhenemisen merkkejä koetetaan vältellä kosmetiikalla, pistoksilla, kirurgialla ja ravintolisillä.

Suolisto on toinen iso trendi, jos näin voi sanoa. Puolet suomalaisista valittaa muun lääkärikäynnin yhteydessä vatsavaivojaan. Niihin ostetaan kuituja ja maitohappobakteereita.

Lääketieteellinen tutkimus on hidasta ja kallista.

Vuosikymmenten varrella lääketiede on saanut riittävästi todistusnäyttöä siitä, että sekä sinkki- että c-vitamiinilisät näyttäisivät lyhentävän flunssan kestoa. Vielä vuonna 1990 silloisen Kansanterveyslaitoksen tutkija moitti Helsingin Sanomissa, että ”c-vitamiinin voimaankin kansa uskoo yhä lujasti flunssan ehkäisijänä, vaikka mikään tutkimus ei tue tätä uskoa.”

Toisinaan pelotellaan, että jotkut kasviperäiset rohdosvalmisteet voivat yliannosteltuna vaurioittaa maksaa, joskin alkoholi on huomattavasti yleisempi maksavaurioiden syy. Asiantuntijat kehottavat pitäytymään EU:sta hankituissa ja valvotuissa ravintolisissä.

Jaakko Mursu on laillistettu ravitsemusterapeutti, urheiluravitsemuksen asiantuntija ja ravitsemusepidemiologista väitellyt filosofian tohtori. Hän tuntee ravintolisien käyttäjien ajatusmaailmaa ja kuvailee sitä niin, että olisi hyvä, jos niistä on hyötyä, muttei niistä ainakaan mitään haittaa ole.

”On ehkä viisi valmistetta, joista voisi ajatella olevan hyötyä”, Mursu sanoo.

Mainittujen flunssa-apujen lisäksi ne ovat d-vitamiini ja raudanpuutoksessa lisärauta. Viides jää vähän ilmaan. Mursu mainitsee, että kollageeni on yleistynyt myös urheilussa tukikudosten ja jänteiden vammojen hoidon tukena.

”Siinä on iso kysymys, että kun ruoansulatuselimistö sen hajottaa, että mihin se sitten päätyy ja mitä eroa on, syökö lisäravinteen sijaan kananmunan. Mutta ei se ihan tuulesta temmattua ole.”

Noin yleisesti suomalainen ravitsemuskeskustelu on melko teknistä. Sen ajatellaan ehkä olevan myös maalaisjärkistä, mitä se ei Mursun mukaan kuitenkaan läheskään aina ole.

Esimerkkinä se, että kaiken ”luonnollisen” tai ”luonnosta peräisin” olevan ajatellaan olevan aina hyväksi ja ”teollisen” pahaksi, vaikkei näin todellisuudessa ole.

”Välillä tuntuu, että ravitsemuksen perusasiat ovat hukassa ja sen sijaan hifistellään tällaisilla pikkuasioilla.”

Siis syödään yksin puhelinta tuijottaen ja pyritään pääsemään sekä ruoanlaitosta että syömisestä mahdollisimman nopeasti.

On vaikea kuvitella, että keskustelua henkilökohtaisista vitamiini- ja hivenainetasoista käytäisiin esimerkiksi jossain Espanjassa, Mursu sanoo.

”Siellä superfoodia on se, että syödään yhdessä ja mummo ja lapsenlapsi ovat samassa ruokapöydässä.”