Lihan ja maidon puolesta

Suomalaista lihan- ja maidontuotantoa ei pidä ajaa alas, vaan kehittää eettisemmäksi ja ympäristöystävällisemmäksi. Venäjä tuhosi maatalousosaamisensa, ja jäljet pelottavat.

Profiilikuva
näkökulma
Teksti
Anna-Lena Laurén
Kirjoittaja on Dagens ­Nyheterin ja Hufvudstadsbladetin kirjeenvaihtaja Moskovassa.

Moskovalaisessa lihakaupassani myydään paljon muutakin kuin sisäfileetä. Perheemme suurinta herkkua ovat kananmaksa ja naudankieli, mutta lihatiskiltä saa myös naudankeuhkoja, kanansydämiä ja siansorkkia. Tarjolla on jopa kanannahkaa. Kun kanannahkaa oli myytävänä kymmenellä ruplalla eli 15 sentillä kilo, kysyin myyjältä, ostavatko ihmiset sitä koirilleen.

”Miten niin koirilleen? Nahasta voi tehdä herkullisia sipsejä uunissa. Yksi asiakas käärii perunoita nahkaan ja panee uuniin. Peruna imee kananrasvaa. Aviomies on kuulemma aivan haltioissaan!”

Sama myyjä kertoi, että naudankeuhkot sopivat hyvin paistettavaksi. En ole uskaltanut kokeilla, vaikka pitäisi.

Koiralle ostan naudan luita. Muuten yritän vähentää perheemme lihansyöntiä, varsinkin naudanlihaa. Syömme lihaa kuitenkin silloin tällöin. Käytämme usein sellaisia ruhonosia, joita Suomessa enää syödään harvoin tai ei lainkaan. Jokaisen syötävän osan talteenotto on myös ilmastoteko.