Georgia
-
Georgia on yksi Yhdysvaltain presidentinvaalien vaa'ankieliosavaltioista. Historioitsijalle se on jännittävää, yksityishenkilölle rasittavaa, Yhdysvaltain historian professori Marko Maunula kirjoittaa. GeorgiaElämää vaalitaistelun kotirintamalla: kirje Georgiasta
3 MIN -
Kahdeksannessa elämässä riittää ihasteltavaa – ja se on vasta alkua, Outi Hytönen kirjoittaa arviossaan. kirja-arvostelutNino Harathishvilin sukuromaani on voimakas suurtyö
2 MIN -
Kansalaisjärjestöjen valvontaan säädetty laki haittaa Georgian EU-pyrkimyksiä, unionin ulkosuhteiden johtaja Josep Borrell on sanonut. Valtaosa georgialaisista haluaisi EU:hun, mutta laki on heille sivuseikka. demokratiaEU:hun pyrkivä Georgia hyväksyi kiistellyn kansalaisjärjestölain – sitä vastustavat lähinnä liberaalit, tutkija sanoo
6 MIN -
Yhdysvalloissa kansalliset aiheet ovat syrjäyttäneet paikalliset kysymykset erityisesti poliittisessa oikeistossa. GeorgiaPaikattomuuden politiikkaa: oma ja kotiseudun etu eivät ole enää keskiössä
2 MIN -
Republikaanikuvernööri on niin pahoissa riidoissa kentän trumpistien kanssa, ettei osallistunut edes kesän osavaltiotason puoluekokoukseen. GeorgiaRepublikaanien kriisi kiteytyy Georgiassa – puolueen johto viitoittaa tietä parempaan tulevaisuuteen
2 MIN -
Trumpin kannalta Georgian syytteet ovat ehkä vaarallisempia kuin liittovaltion vastaavat. Jos Trump häviää, hän joutuu vankilaan. Donald TrumpSalaliitto vaalituloksen kumoamiseksi: Georgian syytteet Trumpia vastaan hätkähdyttävät kansakuntaa
2 MIN -
Trumpin oikeustutkinnat vahvistavat luottamusta Yhdysvaltain oikeusvaltioon. oikeusvaltioTrumpin haasteet: oikeusvaltio ei osallistu huutokuoroon, mutta tekee työtään
3 MIN -
Demokraatit arvostavat sitä, miten republikaani Kemp puolusti demokratiaa Donald Trumpin vallankumouksellisia vastaan. GeorgiaOnko Georgian kuvernööri Brian Kemp republikaanien musta hevonen vuonna 2024?
2 MIN -
Georgian osavaltion pitäisi olla republikaanien voitettavissa. Siihen riittäisi maltillinen ehdokas, joka osaa puhua kokonaisilla lauseilla ja ymmärtää, miten valtio toimii. GeorgiaTerveiset sinipunaisesta Georgiasta: Warnockin vaalivoitto kertoo demograafisesta muutoksesta ja republikaanien umpikujasta
2 MIN -
vaalitTavallinen republikaani olisi voittanut Georgian melko helposti – väkivaltainen ex-urheilija on äänestäjille vaikeampi pala
2 MIN -
Performatiivisesta kristillisyydestä on tullut osa Yhdysvaltain politiikkaa. Raphael WarnockGeorgian senaatinvaalit mittaavat äänestäjien etiikkaa ja trumpismin voimaa
3 MIN -
Yhdysvaltain senaatin hallinta ratkaistaan käytännössä noin kymmenessä osavaltiossa. Käyn läpi kiinnostavimmat vaaliasetelmat. vaalitRepublikaanit olivat matkalla välivaalien voittoon, mutta sitten Donald Trump ja abortti alkoivat sekoittaa pakkaa
4 MIN -
2 MIN -
Demokraatit koko Yhdysvalloissa seuraavat vaalia tarkasti. Onko Abrams keksinyt keinon, jolla vastata syrjäseutujen trumpismiin? GeorgiaGeorgian kuvernöörinvaali voi olla ikkuna demokraattien tulevaisuuteen: Stacey Abrams uskoo, että voiton avaimet löytyvät maaseudulta
3 MIN -
Donald Trumpin tukemat ehdokkaat uhkaavat koko demokratian toteutumista. Koskaan kansalaisvelvollisuus ei ole tuntunut yhtä konkreettiselta. esivaalitHaluan, että totuus voittaa valheen – Siksi äänestin Georgian republikaanien esivaaleissa
2 MIN -
Mitch McConnell on tehnyt kaikkensa, että suuryritysten ääni kuuluisi Yhdysvaltain politiikassa. Nyt hän kehottaa niitä pysymään poissa. äänestäminenCoca-Colaa höykyttävät republikaanit unohtavat oleellisen asian: yritykset ymmärtävät mielikuvien arvon poliitikkoja paremmin
3 MIN -
Stacey Abrams ja Georgian demokraatit saivat käsiinsä uuden nuijan jolla mätkiä republikaaneja. Brian KempGeorgian uusi vaalilaki on paperilla republikaanien voitto, mutta pidemmän päälle laki voi olla puolueelle turmioksi
2 MIN -
Äänestämisen vaikeuttaminen on Yhdysvaltain politiikan ikävin ja demokratialle vaarallisin ase. Brad RaffenspergerGeorgian republikaanit nuolivat haavansa ja kävivät vastaiskuun: strategia nakertaa demokratiaa, mutta saattaa toimia
2 MIN -
Trump sai republikaanit olemaan samaan aikaan neoliberalismin puolella ja sitä vastaan. Nyt linjavedon aika on saapunut. Donald TrumpOnko trumpismi mahdollista ilman Trumpia: Marjorie Greene ja republikaanien suuri kysymys
4 MIN -
Vaaliyllätykselle Georgiassa on monta selitystä. demokraatitDemokraattien jytky: Georgian liberaalit ja maltilliset hautasivat trumpismin
3 MIN -
Georgian republikaanisenaattoreita kiinnostaa enemmän vaalivoitto kuin demokratia. Heidän puolueestaan on tullut kultti. demokraatitYhdysvaltain konservatiivit, pyyntöni teille: puolustakaa demokratiaa ja äänestäkää demokraatteja
3 MIN -
Marraskuun vaaleissa republikaanit yrittivät tavoittaa Georgiassa vähemmistöjä. Strategia on nyt unohdettu. David PerdueDemokraatit ovat vaarallisia muukalaisia – republikaanit uskovat identiteettipolitiikan tuovan voiton Georgian senaattorivaaleissa
2 MIN -
Suomen menestys koronaviruksen hoidossa on ollut uskomaton saavutus. GeorgiaPandemiaan reagointi on kulttuuria ja politiikkaa: siksi koronatilanne näyttää Georgiassa aivan erilaiselta kuin Suomessa
3 MIN -
Demokraatit kulkevat myötätuulessa kohti Georgian senaattorivaalien toista kierrosta. Voitto on silti epätodennäköinen. David PerdueGeorgian republikaanit ajautuivat tukkanuottasille: puolueen sisäinen riitely vaikeuttaa taistelua senaatin enemmistöstä
2 MIN -
Donald Trump on taistelija, joka tarttuu jokaiseen oljenkorteen. Lakimiesten armeijat ovat matkalla jokaiseen taisteluosavaltioon. Claytonin piirikuntaYhdysvalloissa ääntenlaskenta on loppusuoralla, mutta taistelu vasta alussa: Trump on jäämässä yksin, mutta ei aio luovuttaa
2 MIN -
Noble Partner 2020 -sotaharjoitukseen osallistui myös Georgian, Britannian, Puolan ja Ranskan sotilaita. Harjoitus pidettiin Vazianin sotilastukikohdassa Tbilisissä. Viikon kuvaViikon kuva: Yhdysvaltain armeijan laskuvarjohyppääjät liitelivät alas Hercules C-130 -sotilaslentokoneesta
1 MIN -
Brian Kempistä tuli presidenitn takinkäännön uhri kuten kymmenistä republikaaneista ennen häntä. Brian KempTrumpin miellyttäminen on vaikea tehtävä: Georgian kuvernööri yritti ja lensi bussin alle
2 MIN -
Raju mutapaini on kuulunut Yhdysvaltain politiikkaan aina. Silti aina välillä jopa kokenut tutkija yllättyy. AK-15Hurja vaalivideo: Ex-kongressiedustaja vihaa tyrannien Washingtonia – ja järjestää kivääriarpajaiset päästäkseen sinne takaisin
1 MIN -
Protestit Tblisissä ovat jatkuneet kesäkuusta asti. Viikon kuvaViikon kuva: Georgialainen kansanedustaja maalaili veljeyttä Venäjän kanssa – Nyt kansa vaatii hallituksen eroa
1 MIN -
2 MIN -
Lentokiellon on laskettu aiheuttavan Georgialle tänä vuonna jopa 300 miljoonan euron tulonmenetykset. GeorgiaPuhe parlamentissa sai kipinän leimahtamaan – venäläiset joutuivat vaihtamaan suosikkilomakohdettaan
4 MIN -
Kiista syventää entisestään juopaa liberaalin ja vauraan metro-Atlantan sekä köyhän ja konservatiivisen maaseutu-Georgian välillä. aborttiEtiikka vai Hollywoodin miljardit: Georgian aborttilaki vaarantaa Atlantan kukoistavan elokuvabisneksen
2 MIN -
Uudet tuottajat ovat elvyttäneet satoja harvinaisia alkuperäislajikkeita. viiniEzerjó, Hársleveu, Saperavi... Itä-Eurooppa on pullollaan sietämättömän nimisiä mutta herkullisia viinejä
2 MIN -
Jos Eurooppa olisi ollut tiukempi vuonna 2008, ehkä myös Krimin miehitys olisi voitu välttää, sanoo georgialainen kansanedustaja Georgi Mosidze. VenäjäSodasta on jo 10 vuotta, mutta Georgian ja Venäjän välit pysyvät jäisinä: ”pidämme kiinni periaatteistamme”
6 MIN -
Molempien ehdokkaiden strategiat kielivät poliittisesta polarisaatiosta. Brian KempGeorgian kuvernöörinvaaleissa ehdokkaat leikkivät tosiuskovia idealisteja – ja äänestäjät pitelevät neniään
3 MIN -
Koulutetut, älykkäät miehet yrittävät leikkiä punaniska-junttia vedotakseen potero-konservatiiveihin. Brian KempBrian Kemp kampanjoi haulikko kädessä – Republikaanien esivaalit tarjoavat tragikoomista sirkusta
1 MIN -
Georgialaismiehet viettivät Stalinin kuoleman 65-vuotispäivää. Viikon kuvaViikon kuva: Malja Stalinille! – Kotikaupungin miehet muistivat diktaattoria
1 MIN -
Vuosikymmeniä jatkunut trendi on voimakas ja povaa muutoksia amerikkalaiseen poliittiseen maantieteeseen. AtlantaYhdysvalloissa vaurausero kasvaa: Kaupungit irtautuvat ympäröivästä maaseudusta
2 MIN -
Demokraatti Jon Ossoffin ja republikaani Karen Handelin kisassa jokainen ääni maksoi liki 200 dollaria. GeorgiaHistorian kalleimmat kongressivaalit: Miksi republikaani voitti?
2 MIN -
Ilkkuminen, kallis ja hyödytön poseeraaminen, vastustajille nauraminen ja vastenmielinen käytös ovat arkipäivää. aseenkantoAmerikkalainen politiikka on leikkikouluiässä
3 MIN -
Olisi kivaa, jos Konfederaatin romantisoijat tuntisivat kotiseutunsa historian edes jotenkuten. GeorgiaRasismin, historian ja politiikan liitto on häiritsevä voima
4 MIN -
2 MIN -
3 MIN -
2 MIN -
Jos vuoden 2008 sotaa olisi analysoitu riittävästi, ei olisi ajauduttu Ukrainan konfliktiin, sanoo tutkija. GeorgiaPutin pelaa rugbya, Länsi lentopalloa: Tulokset ovat näkyvissä
6 MIN -
Georgian puolustusministerin mukaan maa käy nyt eloonjäämistaistelua. GeorgiaSynkkä arvio: ”Venäjä hivuttaa rajoja ja valtaa jatkuvasti lisää maata”
3 MIN -
4 MIN -
Myös Alexander Stubb arvioi kuusi vuotta sitten, että Venäjällä on sekä halu että kyky käyttää asevoimaa ulkopolitiikan välineenä. GeorgiaLiettuan ex-presidentti Venäjästä jo 2008: "Seuraavana on Ukraina"
3 MIN -
En rakentaisi Suomen turvallisuutta Venäjän hyväntahtoisuuden varaan, kirjoittaa Risto E. J. Penttilä. GeorgiaSuomen ulkopolitiikan suurin mahalasku: Näkemiin Nato-optio!
3 MIN -
3 MIN -
5 MIN -
Georgian miljardööripääministeri Bidzina Ivanišvili tekee maastaan pikavauhdilla demokratiaa. Ja heti sen jälkeen hän jättää politiikan. Bidzina IvanišviliGeorgian pääministerin tiekartta demokratiaan: Seuraavaksi kirkko eroon valtiosta
7 MIN -
3 MIN -
2 MIN -
2 MIN -
6 MIN -
2 MIN -
3 MIN -
2 MIN -
1 MIN -
1 MIN -
3 MIN -
1 MIN -
5 MIN -
2 MIN -
2 MIN -
2 MIN -
AbhasiaLiettuan ex-presidentti: Georgian jälkeen Venäjä kääntää huomionsa Ukrainaan, Baltiaan ja Suomeen
9 MIN -
2 MIN -
7 MIN -
2 MIN -
4 MIN -
2 MIN -
3 MIN -
5 MIN -
Erkki TuomiojaGeorgia julistettu sotatilaan, taistelut jatkuvat kiivaina, Venäjä pommitti asuintaloa
4 MIN