Hyvinvointivaltion tappajaiset: Georgian tarina
Joskus ihmettelen, miksi niin monille on vaikea hahmottaa hyvinvointikapitalismin ylivertaisuutta vaurauden ja hyvinvoinnin luojana?
Yleensä politiikan ja ideologian monimuotoisuuden ymmärtäminen ei ole tutkijalle hankalaa. Meidät on koulutettu analysoimaan monimutkaisia henkilökohtaisten etujen, etnisten ja uskonnollisten ennakkoluulojen, ideologioiden, valtasuhteiden, massapsykologian sekä muiden materialististen ja emotionaalisten tekijöiden viidakkoa, joka muokkaa ihmisten poliittisia asenteita.
Silti, joskus, selkeyttä kaipaavina hetkinä, en voi välttää ihmettelyä, että miksi niin monet haluavat tappaa kultamunia munivan hanhen?
Vasemman laidan tappajien joukosta löytyvät usein hyvätuloisten ammattilaisten etujen puolustamiseen keskittyneet ay-liikkeet, joiden välinpitämättömyys laajempaa talouspoliittista kokonaiskuvaa kohtaan on puistattavaa. Joukkoon mahtuvat myös hyvinvointiyhteiskunnan kuolemaa itkevä, hyvinvointiyhteiskunnan kukkarolla elävä kuhnurien kuoro, joka katsoo vastikkeettoman tulonsa kuuluvan ihmisoikeuksiinsa.
Hyvinvointiyhteiskunnan oikealla laidalla asuvat sen oikeistoidealistiset narsistiradikaalit, jotka ovat lukeneet Ayn Randinsa huolellisesti. Todisteiden vastaisesti he – yhteiskunnan kouluttamat ja suojelemat yksilöt joiden taloudellinen menestys riippuu myös valtion tarjoamasta infrastruktuurista – uskovat, että heidän menestyksensä on tapahtunut minäitse-tyhjiössä. Siksi he valittavat äänekkäästi verotuksen moraalittomuudesta ja haikailevat takaisin viktoriaaniseen onnelaan Ragged Dick -fantasioineen.
Georgian osavaltiossa hyvinvointikapitalismia on tappanut ennen kaikkea oikeisto. Yhdysvallat on toipunut ja sen talous puuskuttaa eteenpäin, mutta Georgia, uuden oikeistorepublikanismin koelaboratorio, on jäänyt talouskasvusta pahasti jälkeen. The Atlantic kysyy tuoreessa jutussaan, mikä Georgiassa oikein on mennyt pieleen?
Kun muutin Georgiaan 1992, osavaltio oli vahvassa nosteessa. Atlanta veturinaan Georgia oli nousemassa uuden Etelän symboliksi. Osavaltio tunnettiin innovatiivisesta talouselämästään ja kulttuuristaan. Vanhan Etelän Coca-Cola ja muut tuotemerkit olivat päivittäneet itsensä menestyksekkäästi, ja niiden rinnalle olivat nousseet uuden Etelän symbolit, CNN:stä R.E.M.:iin.
Osavaltion kuvernööri, konservatiivinen demokraatti Zell Miller satsasi rajusti koulutukseen. Georgia varautui uuteen talouteen kouluttamalla tulevaisuuden työvoimaansa. Lahjakkaat köyhät nuoret saivat opiskella ilmaiseksi osavaltion yliopistoissa, ja yliopistoilla oli rahaa millä mällätä.
Vuosivälillä 1990–2010 Georgian osavaltion asukasmäärä kasvoi 6,5 miljoonasta 9,7 miljoonaan. Valtaosa kasvusta keskittyi metro-Atlantaan, jonka väkimäärä kasvoi 2,9 miljoonasta 5,7 miljoonaan.
Nyt tilanne on muuttunut, kuten The Atlanticin juttu osoittaa. Atlanta ei enää houkuttele nuoria osaajia. Yliopistolaitos painii rahoitusongelmissa. Työllisyystilanne ei ota parantuakseen. Georgian koulutus ja infrastruktuuri tarvitsisivat miljardeja lisädollareita, joita konservatiivit eivät ole halukkaita maksamaan.
Kymmenen viime vuoden aikana Georgia on leikannut 8,3 miljardia dollaria koulutukselta ja murentanut Millerin aikakauden hienointa saavutusta. Sitten suuren taantuman alkamisen vuonna 2008 lukukausimaksut valtion yliopistoissa ovat nousseet 67 prosenttia ja taloudelliset avustukset opiskelijoille ovat kutistuneet.
Tämä on johtanut työvoiman tietotaidon rapautumiseen. Vaikka osavaltio kärsii 7,2 prosentin työttömyydestä (toiseksi huonoin työvoimatilanne koko maassa, vain Mississippillä pyyhkii huonommin), yritykset joutuvat yhä useammin siirtämään toimintojaan muihin osavaltioihin tai tuomaan omat työntekijänsä Georgiaan, sillä täältä ei löydy kylliksi koulutettuja osaajia.
Kun suuri taantuma iski, republikaanien kontrolloima osavaltion kongressi päätti taistella sitä vastaan veroleikkauksin. Se hylkäsi keynesiläisen stimuloinnin, keskittyen enemmän laissez-faire-politiikkaan. Ideologialleen uskollisesti Georgian republikaanit uskoivat, että taantuman iskemä talous toipuu parhaiten, kunhan valtio vain astuu pois kasvun tieltä.
Todellisuus ei ole vastannut idealistien toiveita. Talous ei ole kyennyt elvyttämään itseään. Osavaltiolla olisi ollut loistava tilaisuus käyttää taantumaa vaikkapa surkean liikenneinfrastruktuurinsa korjaamiseen, mutta kansanäänestys torpedoi Suur-Atlantan joukkoliikenteen uudistushankkeet. Ja tämä tapahtui siitä huolimatta, että monet suuryritykset sanoivat harkitsevansa toimintojensa siirtämistä pois kaupungista, koska ne eivät halua kurittaa työntekijöitään kroonista ruuhkaa potevalla Atlantan liikenteellä.
Konservatiivit ylpeilevät, kuinka osavaltion julkishallinto on nyt trimmattu ja kuinka suu on pistetty säkkiä myöden. Valitettavasti heidän politiikkansa on kutistanut myös itse säkkiä.
Ideologia on hyvä renki ja huono isäntä.
Soundtrack: R.E.M., Orange Crush