Georgian republikaanit nuolivat haavansa ja kävivät vastaiskuun: strategia nakertaa demokratiaa, mutta saattaa toimia
Äänestämisen vaikeuttaminen on Yhdysvaltain politiikan ikävin ja demokratialle vaarallisin ase.
Äänestämisen vaikeuttaminen on amerikkalaisen politiikan arsenaalin ikävin ja demokratialle vaarallisin ase. Valitettavasti se on usein sekä houkuttelevampi että tehokkaampi vaihtoehto kuin uusien äänestäjien etsiminen.
Viime vaalikierros Georgiassa oli shokki. Demokraatit, republikaanit ja politiikan tarkkailijat tiesivät, että osavaltio oli muuttumassa punaisesta purppuraksi, mutta muutoksen nopeus ja mittakaava olivat yllätys miltei jokaiselle.
Aikaisemmin vankan konservatiivinen Georgia äänesti Joe Bidenia presidentiksi, nosti kaksi demokraattia senaattiin ja oli ainoa osavaltio, jossa demokraatit kaappasivat uuden paikan edustajainhuoneessa. Bidenin voiton ohella Georgia tarjosi Yhdysvaltojen demokraateille vaalien parhaat uutiset.
Parin viikon ällistyksen jälkeen Georgian republikaanit ryhmittyivät vastahyökkäykseen. Republikaanien kontrolloima osavaltion kongressi on puskemassa läpi vaalilainsäädännön uudistuksen, joka vaikeuttaa erityisesti demokraattien suuntaan kallellaan olevien ryhmien äänestämistä.
Edustajainhuoneen lakialoite 531 muun muassa rajoittaisi ennakkoäänestystä, vaikeuttaisi postiäänestystä sekä kieltäsi ruuan ja juoman tarjoamisen äänestysjonoissa seisoville ihmisille. Osa rajoituksista on suunnattu erittäin tarkasti esimerkiksi afroamerikkalaisten kirkkojen ”souls to the polls” -äänestyskyytejä vastaan.
Republikaanit ovat vakuutelleet rajoitusten ainoastaan estävän mahdolliset vaalipetokset. Argumentti on ontto, ottaen huomioon että viime vaalien jälkeen Georgian vaaleista vastaava sisäministeri, republikaaninen Brad Raffensperger todisti toistuvasti vaalien olleen rehelliset.
Georgian republikaanit eivät ole yksin. Republikaanit 28 eri osavaltiossa ovat tehneet äänestämistä vaikeuttavia lakialoitteita.
Republikaanit ovat omaksuneet Mitch McConnellin edustaman, lyhyen tähtäimen edun maksimointiin keskittyvän toimintatavan. Strategia on eettisesti kyseenalainen ja poliittisesti riskialtis, mutta se saattaa toimia.
Lakimuutos saattaa kostautua, jos osavaltion suurimman kaupungin Atlantan poliittinen voima kasvaa edelleen, lähiöiden maltilliset jatkavat liukumistaan demokraattien suuntaan ja sisuuntuneet demokraatit onnistuvat mobilisoimaan joukkonsa. Jos demokraatit ottavat lähitulevaisuuden vaaleissa Georgian lainsäädännön valtaansa, puolue on kostotuulella.
Toisaalta republikaanien vihainen populismi ja eliitinvastainen uho on vetänyt puoleensa pienen mutta kasvavan siivun latino- ja afroamerikkalaisia miesäänestäjiä. Republikaanit toivovat, että kehitys jatkuu, ja että puolue kykenee sen avulla – yhdessä äänestämisen vaikeuttamisen kera – pysäyttämään demokraattien nousun.
Soundtrack: Townes van Zandt, St. John the Gambler.