Georgian kuvernöörinvaali voi olla ikkuna demokraattien tulevaisuuteen: Stacey Abrams uskoo, että voiton avaimet löytyvät maaseudulta

Demokraatit koko Yhdysvalloissa seuraavat vaalia tarkasti. Onko Abrams keksinyt keinon, jolla vastata syrjäseutujen trumpismiin?

Profiilikuva
Blogit Americana
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Georgian osavaltio on kiivaan kuvernöörivaalin alkusuoralla. Demokraatti Stacey Abrams haastaa istuvan kuvernööri Brian Kempin.

Kisan keskeinen teema keskittyy kahteen kilpailevaan visioon Georgiasta.

Kemp muistuttaa, että Georgia kasvaa kohisten. Viime vuosikymmenen aikana Georgia on saanut yli miljoona uutta asukasta. Suuryritykset Microsoftista Googleen kasvattavat toimintojaan Atlantassa. Sähköautoja valmistava Rivian ilmoitti viime kuussa rakentavansa uuden, noin 7500 henkeä työllistävän tehtaan osavaltioon.

Abrams vastasa, että Georgia saattaa olla hyvä suuryrityksille, mutta osavaltion asukkaat eivät ole saaneet osaansa vauraudesta. Sosioekonomiset indikaattorit osoittavat erityisesti maaseudun laahaavan vuosikymmeniä Atlantan metropolialuetta perässä.

Tuskin missään muualla Yhdysvalloissa osavaltion pääkaupungin ja sitä ympäröivän maaseudun välillä taloudellinen ja kulttuurinen raja on yhtä jyrkkä kuin Georgiassa.

Suur-Atlanta on kosmopoliittinen tieteen, taiteen ja liike-elämän keskus. Sen asukkaat samaistuvat ennemmin muihin globaaleihin suurkaupunkeihin kuin Georgian maaseutuun. Kosmopoliittinen, vauras ja demografisesti monimuotoinen suurkaupunki on kuin moderni versio 1980-luvun Länsi-Berliinistä.

Kaupunkien ja lähiöiden ulkopuolinen Georgia painii vakavan köyhyyden, näköalattomuuden ja terveysongelmien kanssa. Se on jäänyt osattomaksi uudesta vauraudesta. Osavaltion maaseudulla ihmiset elävät pienillä tuloilla ja ilman koulutusta kunnes kaatuvat ennenaikaiseen hautaan.

Poliittisesti Georgian maaseutu on afroamerikkalaista väestöä lukuunottamatta vankan republikaanista. Donald Trump sai vuoden 2020 vaaleissa alueen äänistä noin 70 prosenttia. Tulevan marraskuun kuvernöörinvaaleissa syrjäseudut Kemp todennäköisesti voittaa syrjäseuduilla reippaalla marginaalilla.

Perinteinen oppi on, että Abramsin on turha käyttää aikaa ja rahaa kampanjointiin Georgian maaseudulla. Tästä huolimatta juuri niin Abrams on tehnyt. Hän uskoo voivansa kanavoida maaseudun pettymyksen ääniksi, jotka yhdessä Atlantan ja muiden kaupunkien demokraattiäänestäjien kanssa tekevät hänestä kuvernöörin.

Abramsin kampanja painottaa terveydenhoitoa, koulutusta ja taloudellisten mahdollisuuksien lisäämistä Georgian syrjäseuduilla. Kulttuurisotien sijaan hänkeskittyy talouteen ja hyvinvointiin, kuten aiemmista demokraateista vaikkapa Bill Clinton ja Barack Obama.

Vaalien asetelma on peruspiirteiltään tuttu: kaupungit vastaan maaseutu, liberaalit vastaan konservatiivit, vähemmistöt vastaan valtaväestö. Abramsin kampanjointi maaseudulla ja Kempin sitoutuminen republikaanien kauppakamarisiipeen tuovat kuitenkin oman lisänsä viime vuosien vaaliformaattiin.

Georgian republikaanien sisäpiiriin kuuluva tuttavani kutsui demokraatti Abramsia koko osavaltion strategisesti ja taktisesti taitavimmaksi politiikoksi. Abrams uskoo löytäneensä maaseudulta tien voittoon.

Kemp puolestaan on ainakin toistaiseksi hylännyt trumpilaisen populismin täysin. Hän kampanjoi puhumalla vahvasta taloudesta, veroleikkauksista ja julkisen sektorin palkankorotuksista. Se on viesti, joka on suunnattu kaupunkeihin ja lähiöihin, liikkeenjohdolle ja koulutetuille ammattilaisille.

Kempin hallinto on palvellut erinomaisesti metro-Atlantaa ja muita urbaaneja alueita. Osavaltioon muuttaneet tehtaat ja hallintokeskukset kantavat lisää rahaa kaupunkien laareihin. Samanaikaisesti maaseutu parhaimmillaankin vain polkee paikoillaan.

Abramsin kampanja kiinnostaa demokraattien strategeja koko maassa. Kykeneekö talouteen, kouluihin, julkisiin palveluihin ja terveydenhoitoon keskittyvä kampanja houkuttelemaan maaseudun arvokonservatiivisia valkoisia? Voivatko demokraatit oppia jotain trumpismin paljastamasta tyytymättömyydestä ja kanavoida sitä vaalivoittoon saakka?

Georgiassa ratkaistaan siivu demokraattisen puolueen tulevaisuuden strategiaa.

Soundtrack: Run the Jewels feat. Josh Homme and Mavis Staples, Pulling the Pin.