Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Taistelu Amerikan sisällissodasta

Marko Maunula
Blogit Americana 10.1.2011 16:11

Sisällissodan alkamisesta kuluu tänä vuonna 150 vuotta. Taistelu sodan luonteesta ja historiasta jatkuu edelleen.

Kuten sisällissodat yleensä, Yhdysvaltain sisällissota (1861-1865) oli verinen konflikti, jota seurasi vuosikymmeniä kestänyt historian tutkijoiden, politiikkojen, ja osapuolien välinen kädenvääntö.

Pohjoisen tulkinnan mukaan sisällissota pelasti liittovaltion. Heille se oli isänmaallinen taistelu Etelän kapinallisia vastaan sekä sotilaallinen kampanja orjuuden tuhoamiseksi Yhdysvalloissa.

Häviäjä ei ole samaa mieltä. Vanhan Etelän tulkinnan mukaan sisällissota oli jenkkien hyökkäyssota, joka murskasi Etelän (perustuslaillisesti oikeutetut) haaveet itsenäisyydestä. Havaittuaan liittovaltion poliittisen painopisteen siirtyneen peruuttamattomasti omia etujaan ajavaan Pohjoiseen, Etelä julistautui itsenäiseksi suojellakseen kulttuuriaan, taloudellisia etujaan, ja instituutioitaan.

Itsenäisyysjulistus johti sotaan, ja noin neljä vuotta myöhemmin Etelä luovutti. Viimeiset kaatuneet olivat tuskin haudassa, kun Etelä ryhtyi muokkaamaan sodan historiaa itselleen huomattavasti suotuisammaksi.

Sekä sisällissodan aikanen Etelä että tämän päivän historiantutkijat tietävät, että sisällissodan syy oli orjuus, piste. Liittovaltiosta irtautuneet Etelän politiikot olivat itsenäisyysjulistuksensa ja sitä seuranneen sodan syistä kiitettävän rehellisiä, mutta sodan jälkeen ääni kellossa muuttui.

Tappionsa jälkeen Etelä ei halunnut myöntää, muille tai itselleen, että vähintään 618,000 amerikkalaista tappanut sota olisi perustunut Etelän haluun jatkaa yli neljän miljoonan ihmisen orjuuttamista. Julman materialistinen, rasistinen, sekä oligarkkien ajama anti-demokraattinen politiikka sai ympärilleen historiallisen sumuverhon, puheineen ”osavaltioiden oikeuksista” sekä alueellisesta itsemääräämisoikeudesta.

Vale eli aikansa, mutta vuosikymmenten väännön jälkeen historiankirjoitus on jälleen samaa mieltä Etelän alkuperäisen tulkinnan kanssa. Käytännössä kaikki vakavasti otettavat historioitsijat tunnistavat orjuuden sisällissodan pohjimmaiseksi syyksi. Tutkimuskentän marginaaleissa elää silti edelleen todellisuuskielteisiä aktivistien ryhmittymiä, ja sisällissodan vuosipäivä on jälleen aktivoinut nämä pienet mutta innokkaat porukat.

Georgian osavaltion Sons of the Confederate Veterans -perinnejärjestö halusi lähettää tv-mainoksia History Channel -kanavalla, jotka väittivät Etelän afroamerikkalaisten taistelleen yhdessä valkoisten kanssa Pohjoista vastaan. History Channel hyllytti mainokset. Monet katsojat valittivat mainoksista, sillä ne olivat paitsi loukkaavia, mutta myös täyttä satua.

Väite Etelän afroamerikkalaisten tyytyväisyydestä Konfederaattiin sekä sen instituutioihin on eräs pro-Etelä perinnejärjestöjen vastenmielisimmistä valeista. Tämä fantastinen tulkinta vanhasta Etelästä vihjaa, että orjat olivat pohjimmiltaan tyytyväisiä elämiinsä sekä rakastivat omistajiaan kuin lapset vanhempiaan.

Faktat eivät luonnollisesti tue tulkintaa. Joissain tapauksissa Etelässä ilmeni Tukholma-syndrooman variaatioita, mutta sisällissodan alettua miltei kaikki kykenevät Etelän orjat pakenivat massoittain pohjoiseen sekä avustivat liittovaltion armeijaa kaikin mahdollisin keinoin.

Aivan sodan loppupuolella jotkut orjat tarttuivat aseisiin, sillä heidän omistajansa lupasivat heille vapauden jos he taistelisivat Konfederaatin puolesta. Paikoitellen myös jotkut afroamerikkalaiset orjanomistajat, ja varsinkin Louisianan puoliksi valkoiset creolet, taistelivat Konfederaatin riveissä. Silti, kyse on marginaalisista poikkeuksista Etelän nelimiljoonaisen orjaväestön sekä puolen miljoonan vapaan afroamerikkalaisen valtavirrasta.

Sisällissodan merkkivuosi tarjoaa mainion mahdollisuuden pyyhkiä pois viimeiset, poliittisesti motivoituneet sekä valheelliset sodan tulkinnat. Historioitsijoilla on nyt tilaisuus ja velvollisuus puskea itsensä amerikkalaiseen, ja varsinkin Etelän, mediaan.

Soundtrack: The Band, The Night They Drove Old Dixie Down.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Jospa orjat olivatkin tyytyväisiä verrattuna niihin oloihin mistä heidät oli Afrikasta ostettu päälliköiltään tai ihmisrosvoilta ? Ja jos olisivat olleet kovin tyytymättömiä, he olisivat itse nousseet kapinaan ja tappaneet eläimellisesti valkeita herroja.

Sataviiskymmentä vuotta sitten Yhdysvalloissa ei enää monta Afrikasta tuotua orjaa ollut. Orjat olivat Amerikassa orjiksi syntyneitä. Uusien orjien tuominen kiellettiin 1800-luvun alussa. Orjia kuljetettiin Yhdysvaltain alueelle 400 000-500 000. Laillisen orjuuden päättyessä heitä oli nelisen miljoonaa.

Yhdysvaltain perustuslaki, joka lienee Raamattua pyhempi teksti useimmalle amerikkalaiselle, takaa kaikille ihmisille yleiset oikeudet. Perustuslain teksti on lähtöisin Thomas Jeffersonin kynästä, joka myöhemmin toimi Yhdysvaltojen presidenttinä. Amerikkalaisen yhteiskunnan joustavuutta kuvaa hyvin se, että Jefferson omisti kuolemaansa saakka suuren joukon orjia ja kävi heillä akriivisesti kauppaa. Jeffersonin kuoltua, perikunta myi orjat.

Marko, siviilisota oli mita suurenmoisin verinen ’konflikti’, sen voi todeta itsekukin jos vierailee vaikkapa Gettysburgissa, jonka monet muistomerkit ja muistotaulut kertovat taisteluista; siella miesta kaatui kuin viljaa.

Viime paivien tapahtumista loytyy myos ’taistelijoita’ kuten tama nainen tassa; siita saa vaikutelman sellaisesta yhteisen hyvan vaalimisesta, josta jokaisen tulisi ottaa mallia:

http://www.cnn.com/2011/US/01/09/arizona.shooting.wrestled.gunman/index.html

Jutta: orjat vastustivat asemaansa jatkuvasti, jokapäiväisestä kiusanteosta (työkalujen rikkominen ja muu sabotaasi, isännän keittoon virtsaaminen) karkaamisiin ja aina suoriin kapinoihin saakka. Orjat eivät olleet typeriä: he tiesivät väkivaltaisen vastustamisen olevan useimmiten hyödytöntä ja johtavan vain osanottajien teloittamiseen. Nopeakin tutustuminen amerikkalaisen orjuuden historiaan osoittaa miten vahvasti ja systemaattisesti orjat vihasivat ja vastustivat käsittelyään.

Eläimellisesti on varmaan neekereitä pidelty antamatta ihmisarvoa, vaikka isäntinä olleet Jeesukseen syvästi uskovat ja ahkerasti kirkossa käyneet miehet. Valkoinen mies on ollut peto sekä neekereitä että intiaaneja kohtaan. Kalpeanaama varasti toiselta maat, tuhosi elinkeinot ja hommasi raatajiksi toiselta mantereelta ihmisiä halveksien heitä alempiarvoisina. Papit pyhittivät tämän rikollisuuden. Nykyajan afroilla on taas monta kertaa paremmat olot Valloissa kuin serkunserkuillaan Afrikassa.

Marko, varmaankin historioitsijana tunnet sisallissodan kaanteet ja nyanssit. Kuten jutussasikin toteat, myos mustia (poliittisesti korrektisti sanottuna ’afroamerikkalaisia’ ) oli taistelemassa ’konfederaatin’ puolella, olivat he sitten emansipoituneita entisia orjia, isannille uskollisia tai ’tukhoma-syndrooman’ uhreja [mika taitaa olla kyllakin postmoderni termi], joka kekattiin satakunta vuotta referoimasi sodan jalkeen] Vaitteita mustien taistelusta etelan joukoissa on lukuisia:

http://www.stonewallbrigade.com/articles_black_confeds.html

Ote siita:
The fact that some Southern blacks might have played an important role for the South is a very controversial issue. Scholars have avoided the difficult task of linking any blacks to the Southern war effort. One of the main reasons they choose not to attempt this is because they are afraid of confronting the great paradox that exists. Why would any slaves or free blacks work towards a Southern victory when this war was seen as one to sustain blacks’ enslavement and degradation?

Muistuttaa ihan pakkoruotsi-keskustelua täällä Suomessa, poliittiset tarkoitusperät ja pyhä usko asiaan estävät järkiperäisen ajattelun sekä totuuden myöntämisen.

Aivan ilmeisesti siellä Etelävaltioissa on yhä porukkaa joka nyt pyhittää vanhan Konfederaation muistoa aivan naurettavuuksiin asti. Mutta Marko tuntuu reaktiona vetävän överiksi toiselta puolelta. Etelän nimittely Julman materialistiseksi, rasistiseksi, sekä oligarkkien ajamaksi anti-demokraattiseksi voi toimia nykypäivän moraalilla, silloin 1860-luvulla se ei ollut kovin kaukana normista.

Orjuus oli varmasti yksi syy sisällissotaan. Mutta oli niitä muitakin. Muistetaan nyt, että usea orjavaltio ei liittynyt Etelään (mm. Missouri, Tennessee, Maryland). Lincolnin ainakin väitetään sanoneen, että jos hän voisi pelastaa Unionin niin, että orjia ei vapautettaisi, hän tekisi sen. Etelävaltioiden armeijaa komensi orjuutta vastustava Lee, kun taas Pohjoisen kakkoskenraali Sherman oli orjuuden kannattaja.

Jos Etelävaltiot olisivat muodostaneet Konfederaatin joskus 1820-1840 välillä, se olisi varmaan mennyt ilmoitusasiana. Vastaavasti, joskus 1880-1900 asiaa ei olisi ajateltukaan. 1860-luvulla se oli niin täpärällä, että asia piti selvittää sisällissodalla, joka olisi voinut päättyä toisinkin.

Voittajat kirjoittavat aina historian.

—-

Ihmiskauppa on eurooppalaista arkipäivää. Miljoonat elävät kuin orjat. Maailmassa niin lukuisat, että emme edes tiedä.

Suomessa on halpatyövoimaa, jota voidaan hyvin verrata orjuuteen.
Erityisesti ruotsinkielisen pohjanmaan kasvihuoneissa, hitsaamoissa, turkistarhoilla ja ihmisten palvelijoina on runsaasti ulkomailta hankittua halpaa työvoimaa, jonka arvo mitataan vain ja ainoastaan työkunnolla ja nöyryydellä. Samoin etelän orjan hinta laski, jos työkunto laski.

Pakkoruotsi taas on kuin aparthaidia; enemmistölle pakotetaan lailla vähemmistön kieli. Se perustellaan ”historialla” ja että se ”sivistää” enemmistöä, joka on siis omalla kielellään sivistymätön.
Enemmistön presidenttikin juhlapuheissaan kehoittaa enemmistön nuorisoa ”oppimaan vähemmisön kielen, jotta voivat paremmin palvella ruotsiksi vähemmsitöä” (vaalikeskustelu, Halonen, Yle).

No, vaikeahan se on Maunulan omassa maassa nähdä orjuutta.
Helpompi on päivitellä 150 vuoden takaisia amerikkoja…

nimimerkki laurit:
Historian tapahtumista kerrottaessa on vaikeutena se, ettei aikakauden (tai paikan) olosuhteita voi sijoittaa synkronisesti tai niista ei voi puhua nykypaivan termeilla. Tassa yhteydessa tosiaan sattui korvaan tuo Markon luonnehdinta mm tukholmasyndroomasta, joka ei oikein tahtonut olla sovellettavissa jo puolitoistavuosisataa vanhaan asiaan. Historiaa lukeneena (siis taysin amatoorina) ja Yhdysvalloissa asuneena voisin ajatella tasta aiheesta – jos nyt puhuisin jotensakin niilla termein, joita yhdysvaltalainen media parlance kayttaa, ja josta olisi hyva tehda joitakin kaannoslainoja suomeen – niin sanoisin, etta kukin osapuoli sangen verisessa sisallissodassa oli aivan yhta ’decent’. Se oma kasitys siita, mika on perinjuurin amerikkalaista, joka mm tuli esiin kun ulkopuoliset hartiavoimin yrittivat estaa arizonalaisen ampujan riehumista (sen sijaan, etta olisivat juosseet karkuun, mika olisi useimpien tapa reagoida), on sellainen asia, joka on meilestani decency. Ja viela: tama decency olis siis tosiaankin – uskoisin – arvo seka etelassa etta pohjoisessa.

Sanastosta ja sen nyansseista olis paljon kirjoitettavaa. Mutta jatan sodan nyansseiden arvioinnin historioitsijoille. Kaydessa muistomerkeilla, kuten Gettysburgissa, kay sisallissodan laajuus ja sanoisinko kouriintuntuvuus esiin: taistelut kaytiin avoimilla pelloilla, mies miesta vastaan. Muistomerkeista voi lukea miten meista kaatui.

Laurit: Etelän osavaltiot olivat käytännössä poliisivaltioita paitsi orjille, mutta myös valkoisille asukkailleen. Esimerkiksi sananvapaus oli vahvasti rajoitettua, ja orjuutta vastustava kirjallisuus (Setä Tuomon Tupa, jne.) oli monissa Etelän osavaltioissa kielletty. Mitä rasismiin tulee, lue esimerkiksi jutussa linkittämäni Etelän varapresidentin puhe, jossa hän sanoo, että: “Hallitusmuotomme perustuu siihen tosiseikkaan, että neekeri ei ole samanarvoinen valkoisen kanssa.” Jopa ottaen huomioon aikakauden ei-niin-valistuneet ajatukset rodusta, Etelä oli eettisesti pahasti jälkijunassa. Sisällissodan koittaessa läntisessä maailmassa oli ainoastaan neljä maata/aluetta jotka vielä harrastivat orjuutta: Brasilia, Puerto Rico, Kuuba, sekä Yhdysvaltain Etelä.

Muut Etelän väittämät sodan syistä, kuten esimerkiksi osavaltioiden oikeudet, ovat helposti paljastettavissa propagandistisiksi tekosyiksi kysymällä luonnollisen jatkokysymyksen: osavaltioiden oikeus tehdä mitä? Hmmm… jatkaa orjuuttamista?

Sisällissodan syttyessä neljä orjaosavaltiota päättivät jäädä liittovaltioon: Kentucky, Missouri, Maryland, ja Delaware. Näissä osavaltioissa orjuus ei ollut taloudellisesti yhtä merkittävä tekijä kuin esimerkiksi Syvässä Etelässä, eikä plantaasioligarkia kyennyt siten dominoimaan niiden politiikkaa yhtä vahvasti kuin Konfederaatin valtioissa. Kulturaalisesti kaikki neljä olivat myös ns. rajaosavaltioita, eli ei kulturaalisesti “puhdasta” Etelää.