Salaliitto vaalituloksen kumoamiseksi: Georgian syytteet Trumpia vastaan hätkähdyttävät kansakuntaa
Trumpin kannalta Georgian syytteet ovat ehkä vaarallisempia kuin liittovaltion vastaavat. Jos Trump häviää, hän joutuu vankilaan.
Kukaan ei yllättynyt, kun Fultonin piirikunnan (suur-Atlanta) syyttäjä Fani Willis julkisti syytteet Donald Trumpia ja hänen lähipiiriään vastaan. Salaliitto rehellisten ja demokraattisten vaalien kumoamiseksi on silti hätkähdyttävä syytös.
Willis julkisti tulokset myöhään, hieman ennen Atlantan keskiyötä, ainakin osittain turvallisuussyistä. Atlantan keskustassa sijaitseva oikeusrakennus on ollut vahvasti turvattu jo yli viikon.
Georgia asetti syytteeseen kaikkiaan 19 henkilöä, Trump mukaanluettuna. Syytettyjen joukossa on Trumpin lähipiiriläisiä (Rudi Giuliani, Mark Meadows), Georgian osavaltion republikaanisia politiikkoja (Shawn Still, David Shafer) ja paikallisen tason republikaanisia operoijia Coffeen piirikunnasta, missä republikaanit sorkkivat äänestyskoneistoa.
Willisin joukkueen tutkimustyö ja syytekirjelmän laatiminen vei kaksi ja puoli vuotta. Hidas tahti kertoo Willisin työn huolellisuudesta sekä osoittaa hänen tiedostavan tapauksen painoarvon. Jos Willis on oikeassa, kyse on pitkäikaisesta ja aggressiivisesta yrityksestä kumota Georgian ja pohjimmiltaan myös Yhdysvaltojen demokratia.
Trumpin kannalta Georgian syytteet ovat ehkä vaarallisempia kuin liittovaltion vastaavat. Jos hänet havaitaan syylliseksi, Trump ei voi odottaa mahdollista presidentin armahdusta. Georgian republikaanisella kuvernöörillä Brian Kempilla ei myöskään ole suoraa armahdusvaltaa. Jos Trump häviää, hän joutuu vankilaan.
Syytekirjelmä listaa useita nimettömiä henkilöitä, joita vastaan ei toistaiseksi ole nostettu syytteitä. Tämä vihjaa, että Willisin joukkue on mahdollisesti onnistunut ”kääntämään” osan Trumpin lähipiiristä, antaen heille immuniteetin yhteistyön vastineeksi.
Georgian syytteet ovat amerikkalainen tragedia. Jos syyttäjä on oikeassa, tapaus osoittaa istuvan presidentin johtaneen mittavaa salaliittoa, joka ulottui Valkoisesta talosta metro-Atlantan kautta aina pieneen etelägeorgialaiseen piirikuntaan. Trump löysi runsaasti yhteistyökumppaneita sitkeään ja hyvin rahoitettuun yritykseen pysyä vallassa, lain ja kansan tahdon vastaisesti.
Maanantai 14.8.2023 oli surullinen päivä amerikkalaisessa historiassa, mutta se tarjoaa myös tien totuuteen ja mahdollisuuden tarpeelliseen suursiivoukseen. Voimme ainoastan toivoa, että mahdollisimman moni republikaani tiedostaisi tämän.
Soundtrack: Soundgarden, Fell On Black Days