kuvasalkku 30.3.2023 Jättikurpitsoita ja karaokea – kuvia suomalaisten yhdistysinnosta, jota pandemiakaan ei onnistunut hävittämään
pitkä korona 29.3.2023 Hus järjesti koulutustilaisuuden pitkästä koronasta – neurologian professori arvostelee sitä kovasanaisesti
Euroopan unioni 22.2.2023 Turistit ja koronatuet kannattelevat Kreikkaa – velkakriisiin verrattuna maa on selvinnyt helpolla pandemiasta ja hintojen noususta
matkailu 10.2.2023 Suomen turismibisnekseen repesi kuilu: Lapin-matkailu kukoistaa, Uusimaa ei ole toipunut koronakuopasta
suoraan sanoen 24.1.2023 THL tuhlasi resursseja Twitteriin – ”Jälkiviisaana mietin, että päätöksen lähteä sieltä olisi voinut tehdä jo aiemmin”
vanhustenhoito 25.12.2022 Osa vanhuksista on yhä jumissa kotona koronan vuoksi – yksinäisyyttä lievitetään vapaaehtoisvoimin
elokuva 21.12.2022 Avatarin jatko on miljardin euron uhkapeli – Pandemia säikäytti ohjaaja James Cameronin: ”Oli valtava uskonkriisi”
Puheenvuoro 15.12.2022 THL:lle asetetut kansanterveyden edistämisen ja tutkimuksen tekemisen tavoitteet voivat olla ristiriidassa keskenään
koronavirus 8.12.2022 Kiinan koronalinjassa käänne, joka voi tehdä rumaa jälkeä – ”Puolue on kokannut oman propagandasoppansa ja joutuu nyt nielemään sen”
matkailuala 12.10.2022 Lapin-matkailussa talvikausi näyttää vielä vahvalta – energiakriisi ja kuluttajien hupeneva ostovoima iskevät alaan viiveellä
Kolumni 6.10.2022 Ensin koronakieltäjä, nyt Putinin kätyri – oikea tieto ei tehoa, jos tiedon välittäjään ei luoteta
kulttuuriala 6.10.2022 Festivaaliyhtiö RH-Entertainment velkasaneeraukseen – yhtiöltä peritään takaisin koronatukia ja maksamattomia veroja
inflaatio 5.10.2022 Korot nousevat ja asuntovelalliset menettävät tuhansia euroja – samaan aikaan poliitikot jakavat rahaa, ja inflaatio kiihtyy
koronavirus 20.9.2022 Saksa kiristää taas koronarajoituksia – osassa Eurooppaa maskipakko ei koskaan päättynyt
Puheenvuoro 11.8.2022 Puheenvuoro: Vahva sietokyky auttaa yhteiskuntia kohtaamaan kriisit, mutta se voi olla myös riski
pääkirjoitus 11.8.2022 Sote ja sota näkyvät budjetissa – olisi hyvä merkki, jos seuraavan hallituksen listan kärjessä olisi julkisen talouden tila