Astra Zenecan rokote on sittenkin tehokas – brittitutkimusten mukaan jo ensimmäinen pistos suojaa vakavalta taudilta

Tutkimus osoitti rokotteen tehoavan hyvin myös koronan brittimuunnokseen. Saksassa satojatuhansia rokotteita on jäänyt käyttämättä huonon maineen takia.

Tuoreet brittitutkimukset osoittavat, että mainehaitoista ja tuotantovaikeuksista kärsinyt Oxfordin yliopiston ja lääkevalmistaja Astra Zenecan kehittämä koronarokote on erittäin tehokas myös vanhemmille ihmisille.

Englannin kansanterveyslaitoksen (PHE) tuoreen tutkimuksen mukaan sekä amerikkalaisen Pfizerin ja saksalaisen Biontechin että brittiläis-ruotsalaisen Astra Zenecan kehittämät rokotteet vähentävät tehokkaasti koronaviruksen aiheuttamaa tautia myös yli 70-vuotiailla ihmisillä. Pfizerin rokotteen ensimmäisen annoksen antama suoja nousi neljän viikon jälkeen 61 prosenttiin. Astra Zenecan rokotteen teho oli neljän viikon jälkeen samalla tasolla, mutta se nousi viiden viikon jälkeen 73 prosenttiin.

Tutkimuksen tulokset osoittivat, että molemmat rokotteet tehosivat hyvin myös koronaviruksen brittiläiseen muunnokseen. PHE:n rokotuksista vastaava johtaja Mary Ramsay pitää tuloksia rohkaisevina.

”Olemme yhä varmempia siitä, että rokotteilla on todellinen vaikutus”, hän sanoo. Hän muistutti samalla, ettei rokotteiden antama suoja ole täydellinen, joten käsihygieniasta pitää huolehtia edelleen.

Ramsayn mukaan toistaiseksi ei tiedetä varmuudella myöskään sitä, voiko rokotteen saanut levittää edelleen virusta eteenpäin.