Seitsemän virkettä - ja muut kirjailijan neuvot etätyöläisille

Koronaeristys on ajanut koko joukon ihmisiä tekemään töitä kotona. Vaikka muutos voi tuntua vaikealta, on tietenkin etuoikeus päästä tekemään töitään kodin turvaan. On paljon ammatteja, joissa on oman terveydenkin uhalla pakko tavata iso määrä ihmisiä päivässä. 

Joka tapauksessa moni tuskailee nyt työntekorutiinien puutteessa. Ensimmäiset viikot saattoivat kulua uutuudenjännityksessä ja poikkeustilan tuottaman adrenaliinin voimin, mutta nyt, tunnereaktion tasaannuttua, uusi työarki alkaakin tuntua lamaannuttavalta eikä tietoa tilanteen päättymisestä edelleenkään ole. 

Etätyöläisiä riittää moneen junaan. Toisilla on edelleen tiivis työyhteisö, jossa palaverit rytmittävät päivää, ja parhaimmillaan yhteisön tuottama sosiaalinen paine helpottaa työntekoa. On mielekästä tehdä töitä, kun on tunne, että joku odottaa työn tuloksia. Toiset tekevät työtään itsenäisemmin – tai yksinäisemmin.

Projektit saattavat olla suuria ja ainakin alussa myös hahmottomia, ja nyt työkaverit eivät olekaan vieressä ajattelun apuna. Isoista töistä on vaikea saada otetta, kun kokonaisuudella ei tunnu olevan rajoja ja edistymistä ei juuri huomaa tai se tuntuu mitättömältä kokonaisuuden laajuuteen nähden. Tämä vastaa parhaiten omaa tilannettani. 

Ongelmana monella on sekin, että työtehtäviä on kovin monenlaisia. Parhaimmillaan erilaiset,  erirytmiset tehtävät tuottavat vaihtelua. Jos abstrakti iso projekti edistyy tuskastuttavan hitaasti, on mukavaa, kun saa tehtävälistasta parissa tunnissa valmiiksi monta pientä hommaa.