Spurtti pitkän venymisen jatkoksi

Kun ennen päivälehdet pitivät jouluna ilmestymistauon ja televisiouutiset hiljenivät, STT:n radiouutiset kertasivat, kuinka monta minuuttia pohjoisen junat olivat myöhässä.

Profiilikuva
pääkirjoitus
Teksti
Matti Kalliokoski
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden vastaava päätoimittaja.

Joulu on rauhoittumisen aikaa, mutta tänä vuonna kalenteri on saattanut tyhjentyä toivottua enemmän. Moni perinteinen tapahtuma on peruttu tai kutistunut, ja pandemiatilanne pakottaa karsimaan suunniteltuja matkoja ja sukulaisvierailuja.

Etukäteen oli tiedossa, että koronavirus varjostaa myös joulukuuta, mutta nopeasti leviävä uusi variantti tekee aivan lähipäivistäkin vaikeasti ennustettavia. Terveydenhuollon kantokyvystä huolestuneiden näkökulmasta vuodenvaihde on vielä kaukana. Muistakin yhteiskunnan avaintehtävistä pitäisi huolehtia, vaikka työntekijät sairastuisivat suurin joukoin.

Pitkän ja voimia syöneen kamppailun jälkeen pitääkin yhtäkkiä löytyä voimia kovaan spurttiin. Se vaatii henkistä kanttia ja joustavuutta.