Korona-pandemia ja asiantuntijuuden rajat

Professori Heikki Hiilamo kirjoittaa tuoreessa Ylen verkkosivujen kolumnissaan tärkeästä asiasta: tutkijoiden päsmäröimisestä alalla, joka ei ole heidän omansa. 

Hiilamo liittää ilmiön erityisesti korona-aikaan ja käyttää esimerkkinä Eroon koronasta -verkostoa, jonka eturivissä esiintyi sinänsä kokeneita tieteentekijöitä ja lääkäreitä. Verkosto arvosteli Suomen virallista koronapolitiikkaa ja ajoi enemmänkin tukahduttamiseen tähtääviä toimenpiteitä. Hiilamon mielestä sillä ei kuitenkaan ollut oikeanlaista asiantuntemusta vaatimustensa pohjaksi.

”Eroon koronasta -verkosto sivuutti tärkeimmän asiantuntemusalan: tartuntatautiepidemiologian. Verkosto loi uskottavuutta hienoilla akateemisilla titteleillä, mutta tuntemus viruksen leviämisestä oli kehno”, Hiilamo kirjoittaa.

Heikki Hiilamon mielestä akateemisen asiantuntijan pitää pysyä tarkkana siitä, mihin hän voi ottaa kantaa ja miten. Pitää ymmärtää oman asiantuntemuksen rajat ja huolehtia siitä, etteivät omat kannanotot lipsahda ”ideologisiksi”.

Ongelma on todellinen ja siitä pitää keskustella. Akateemisillä titteleillä ratsastetaan julkisuudessa, ja monesti ne sokaisevat viestin vastaanottajan. Omaa asiantuntemusta on naurettavan helppo liioitella (ja toisaalta aivan yhtä helppo vähätellä).

Olen kirjoittanut aiemmin aiheesta vaikkapa tässä.

Titteleihin ei pidä luottaa – pitäisi nähdä asiantuntemus niiden takana. Esimerkiksi lääketiede tai biologia ovat valtavan laajoja tieteenaloja, eikä yksikään lääketieteilijä tai biologi hallitse niitä kokonaan. Toisaalta vaikkapa dosentuurin tai professuurin alasta voi maallikon olla vaikea päätellä, mitä se todella pitää sisällään.