
Kiinan koronalinjassa käänne, joka voi tehdä rumaa jälkeä – ”Puolue on kokannut oman propagandasoppansa ja joutuu nyt nielemään sen”
Koronarajoituksia puretaan tilanteessa, jossa iäkkäät ovat ilman rokotesuojaa ja tehohoidon kapasiteetti on heikko.
Kiinan koronapolitiikan höllentämisellä voi olla kansalaisille raskaat seuraukset omikronvariantin lähtiessä leviämään. Kiinan terveysviranomaisen 7. joulukuuta julkaisemat ohjeet merkitsevät huomattavaa kevennystä maan tiukkaan tukahduttamisstrategiaan.
”Moni yli 60-vuotias kiinalainen on jättänyt rokotteet ottamatta, eikä ihmisille ole muodostunut luonnollista immuniteettia. Maan tehohoidon kapasiteetti on todella alhainen”, sanoo Kiinan yhteiskunnan ja kulttuurin professori Matti Nojonen Lapin yliopistosta.
Uuden ohjeistuksen mukaan koronaa oireettomana tai lieväoireisena sairastavat voivat jäädä karanteeniin kotiinsa. Aiemmin tartunnan saaneiden oli pakko mennä joko sairaalaan tai valtaviin eristyskeskuksiin.
Koronasulkujen tulee tästä eteenpäin keskittyä esimerkiksi yksittäisiin taloihin ja asuinkerroksiin, ei kokonaisiin asuinalueisiin tai kaupunkeihin. Myös kotimaan matkailu helpottuu, sillä siihen ei enää tarvita negatiivista testitulosta.