Käytiin rajoilla
Lääkäri Tuomas Aro valokuvasi koronapandemian sairaalan verhojen takana.
Pandemian aikana tilastokäyrät sahasivat. Milloin minkäkin verran tartuntoja. Tehohoidon kuormitus oli kriittinen. Sen takia ihmisten elämää rajoitettiin.
Teho- ja koronaosastojen tapahtumat ovat kuitenkin jääneet jossain määrin pimentoon. Tartuntavaaran takia kuvaajat ja toimittajat eivät päässeet seuraamaan niitä.
Infektiosairauksiin erikoistuva lääkäri Tuomas Aro otti kameran mukaan töihin. Hänen valokuvakirjansa O2 raottaa verhoa.
Aro (s. 1981) työskenteli Helsingissä Meilahden sairaalan infektio-osastolla ja Kirurgisen sairaalan Covid-19-vuodeosastolla koko pandemian ajan.
Teini-ikäisestä mustavalkovalokuvausta harrastanut Tuomas Aro oli kuvannut muun muassa kaveriensa bändien promokuvia. Hänestä tuntui, että korona oli niin poikkeuksellinen, että se piti dokumentoida, varsinkin kun hänellä oli pääsy muuten rajoitetun aiheen ääreen.
”Varsinkin alussa pelotti ja ahdisti potilaiden, läheisten ja omasta puolesta, kun taudista tiedettiin vielä vähän. Aluksi otin toiminnallisia kuvia. Myöhemmin halusin syventää tunnelmia, kuvata sellaista, jota ei voi ilmaista puhumalla.”
O2-kirja onkin tunnelmia täynnä. Mukana on myös paljon rauhallisia kuvia, joissa vedetään henkeä. Nimi tarkoittaa happimolekyyliä. Lisähapen varassa sairaalaan joutuneet koronapotilaat sinnittelivätkin.
Potilaita kuvissa näkyy niukasti, eikä heitä voi tunnistaa. Kyse on yksityisyyden suojasta, eikä Tuomas Aron mielestä olisi ollut oikein edes kysyä heidän suostumustaan kuviin: lääkäri on potilaidensa suhteen valta-asemassa ja joistakin olisi voinut tuntua vaikealta kieltäytyä.
”Sairastuin itse vakavasti viisi vuotta sitten ja olin puolitoista kuukautta sairaalassa. Näin sen maailman myös toiselta puolelta.”
Sairaalan henkilökunta esiintyy kuvateksteissä vain etunimillään, eikä ammatteja kerrota. Erikoissuojavarusteiden takaa ainakaan maallikko ei välttämättä erota lääkäriä hoitajasta.
”Sairaala on perinteisesti hierarkkinen systeemi, mutta töissä olimme pikemmin kaikki samassa veneessä. Kuvilla halusin luoda tasa-arvon vaikutelmaa, koska yhteisöllisyys oli upeaa. Varsinkin hoitajien työtä pitäisi arvostaa paljon enemmän.”
Kuvat ovat mustavalkoisia. Aron mukaan sairaalan tekniset värit ja valot eivät hivele esteettistä silmää.
Tuomas Aro on kolmannen polven lääkäri. Kotona ei painostettu ammattiin vaan rohkaistiin miettimään omaa kiinnostusta.
Itsensä sanominen valokuvaajaksi kirjahankkeen yhteydessä sen sijaan vaati Arolta uskallusta. Kuvaaminen oli ollut hänelle harrastus, joskin vakava.
Rohkaisua ja määrätietoisuutta tuli Poikkeustila 2020 -hankkeesta, johon Aro osallistui. 170 kuvaajaa eri puolilla Suomea tallensi pandemia-arkea. Hankkeen vetäjä, valokuvaaja Hannamari Shakya rohkaisi Aroa.
”Shakya suosi filmiä, jolle otin melkein kaikki kuvat. Digitaalinen on liian täydellistä. Sairaala on jo muutenkin kliininen ympäristö. Filmille tulee aina oma fiilis ja sille kuvaaminen on hitaampaa. Se panee miettimään yksittäisiä kuvia.”
Yksi kuvista on päivätty 15.2.2021, ja siinä näkyy Uudenmaan viimeinen vapaa tehohoitopaikka Jorvin sairaalassa. Kuten Arokin toteaa, jo nyt alkaa olla vaikea muistaa, kuinka hullua aikaa pandemia oli, mutta siihen kuvaan vaara kiteytyy.
”Se oli tosiaan viimeinen paikka. Käytiin rajoilla, mutta selvittiin aika hyvin. Toivottavasti ei tule uutta pandemiaa ihan heti, vaan keksin kuvattavaksi jonkun muun aiheen.”
Tuomas Aro: O2. 160 s. Raw View Editions, 2023. Kirja ilmestyy syyskuussa, ja sitä voi tilata tekijältä. Tuomasaro.fi.