Toimittajalta: Muistitko desinfioida mandariinit?

Viisi vuotta on kulunut, mutta koronarajoitusten tehosta on edelleen hankalaa löytää tieteellistä yhteisymmärrystä, kirjoittaa Jarmo Raivio.

Profiilikuva
koronapandemia
Teksti
Jarmo Raivio
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden taloustoimittaja.
2 MIN

Ajatuksena oli tehdä kalenterijournalismia kuluvan vuosituhannen todennäköisesti suurimmasta uutistapahtumasta eli koronaviruspandemiasta. Kalenterijournalismi ei ole virallinen tiedotusopin termi mutta voisi hyvin ollakin.

Se tarkoittaa jutun perustelemista sillä, että jostain tapahtumasta on kulunut tasamäärä aikaa. Viisi vuotta koronapandemian alkamisesta, huhtikuussa sata päivää Donald Trumpin virkaanastujaisista tai – kalenterijournalistit hereillä – 125 vuotta Urho Kekkosen syntymästä ensi syyskuussa.

Perusajatus oli selkeä: palautetaan jutussa mieleen niitä rajoituksia, joilla koronan leviämistä yritettiin viisi vuotta sitten keväällä 2020 hillitä. Sitten pyydetään asiantuntijaa arvioimaan, kuinka tehokkaina toimia pidetään, kun niiden toimivuutta on nyt ehditty tutkia jo vuosia.