Analyysi: Mara tyrmää, torjuu ja vastustaa aina kun viinan myymistä rajoitetaan – Timo Lappi on huutanut sutta pian kaksi vuotta

Ravintola-alan etujärjestö Mara kritisoi rajoituksia jopa nyt, kun omikron jyllää ja koronan ilmaantuvuus on korkeampi kuin koskaan.

koronapandemia
Teksti
Leena Sharma

Pian kaksi vuotta kestäneen koronapandemian aikana uusia aaltoja ja variantteja on tullut ja mennyt, rajoituksia on tiukennettu ja höllennetty. On hamstrattu vessapaperia, desinfioitu käsiä ja opittu käyttämään kasvomaskeja.

Yksi asia on kuitenkin pysynyt muuttumattomana: matkailu- ja ravintola-alan etujärjestö Mara on vastustanut lähes kaikkia rajoitustoimenpiteitä. Järjestön toimitusjohtaja Timo Lappi ilmestyy säännöllisin väliajoin julkisuuteen haukkumaan hallituksen ja kertomaan, että ala on veitsen terällä, kuilun reunalla tai jo sen pohjalla.

Viimeisimpänä toimenpiteenään Mara on kertonut tekevänsä kantelun ruokaravintoloita koskevista uusista koronarajoituksista.

Hallitus päätti joulun alla, että anniskelu päättyy ruokaravintoloissa kello 17, mutta koronapassia käyttämällä ne saavat pitää ovensa auki iltakahdeksaan asti. Asiakasmäärää rajoitetaan 75 prosenttiin normaalista.

Mara kantelee asiasta eduskunnan oikeusasiamiehelle tai valtioneuvoston oikeus­kanslerille. Se vetoaa valituksessaan siihen, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) riskipotentiaali­taulukossa ruokaravintolat on määritelty matalan riskin tiloiksi.