Se onkin vain ihmisten tekemä

Suezin kanavaan juuttunut alus ja koronapandemia ovat osoittaneet, kuinka haavoittuvainen globalisaatio on.

Profiilikuva
pääkirjoitus
Teksti
Matti Kalliokoski
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden vastaava päätoimittaja.

Jäitkö tänä kesänä ilman uutta pallogrilliä? Syynä voi olla Evergreen-yhtiön konttialuksen jumittuminen maaliskuussa Suezin kanavaan. Vaikka bitit sinkoilevat ympäri maailmaa, pallogrilliä ei lähetetä piuhoja pitkin Aasiasta Eurooppaan.

Viime aikojen ongelmat maailmankaupassa eivät ole rajoittuneet tukkeutuneeseen vesiväylään. Koronapandemia pysäytti tehtaita, jolloin useisiin maihin sirotellut tuotantoketjut katkesivat. Varaosista tuli pulaa, eikä huoltokaan toiminut, kun matkustaminen pysähtyi.

Osa murheista poistuu, kun tautitilanne alkaa helpottaa myös vaikeimmilla alueilla. Poikkeusaika on kuitenkin osoittanut, kuinka haavoittuvainen globalisaatio on.

Suomi on ollut viime vuosikymmenet voittajien joukossa. Pienen ja taloudeltaan avoimen maan kannattaa seurata, mihin maailma seuraavaksi menee.