Suomi teki oikein liittyessään Natoon ennen Ruotsia, Naton entinen pääsihteeri sanoo SK:lle. Kirjassaan hän kuvaa Ruotsin hermostuneen asiasta.Nato-jäsenyys
Ensimmäinen Nato-ajan puolustusselonteko julkaistiin torstaina. Suomi sitoutuu pitämään puolustusmenonsa Naton yhteisesti hyväksymällä tasolla, vaikka se nousisikin tulevina vuosina.puolustuspolitiikka
Eläköityvä Britannian Suomen-suurlähettiläs Theresa Bubbear vastaisi Putinin puheluun. ”Jatkaisin puhumista ikuisesti, jos niin voisi estää sodan.”diplomatia
Naton valmiusjoukkoihin pitäisi saada jopa yli tuhat reserviläistä. ”Palkitsemiseen eivät riitä enää kumisaappaat ja kompassit”, sanoo puolustusministeriön kansliapäällikkö Esa Pulkkinen.Nato-jäsenyys
Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko on hyvä kuvaus siitä, miten nykytilanteeseen on tultu. Tulevaisuuden ennustamisessa selonteot eivät ole kovin hyviä, kirjoittaa Matti Kalliokoski.pääkirjoitus
Myös Unkari haluaa hyötyä Ruotsin Nato-jäsenyyden pitkittämisestä. Ruotsalaismedia kuitenkin povaa, että jäsenyys voisi toteutua helmikuussa. Nato-jäsenyys
Yhdysvaltain vähenevä kiinnostus Euroopan puolustukseen voi saada Naton järjestäytymään uudelleen. Siinä Pohjoismailla voisi olla iso rooli.Nato-jäsenyys
Presidentti Niinistön varovaisuus Nato-prosessissa heijasteli hänen perusluonnettaan, tulkitsee ulkoasiainvaliokunnan entinen puheenjohtaja.Nato-jäsenyys
Suomi pääsi ennätysajassa Naton täysjäseneksi. Nyt sen on löydettävä oma roolinsa Pohjois-Atlantin puolustusliitossa. Edessä on työmaa. Suomella ja Natolla.Nato
Lähes kaikki diplomaattinen, humanitäärinen ja sotilaallinen apu Ukrainaan kulkee Varsovan kautta. Sota on vahvistanut Puolan itsetuntoa, mutta sitkeät oikeusvaltiokiistat rajoittavat maan vaikutusvaltaa Euroopassa.Nato
Kansanedustaja Jouni Ovaskan (kesk.) mukaan Turkin-matka kuului Upin tehtäviin. Jotkut poliitikot voivat kokea Aaltolan uhkana, hän sanoo. suoraan sanoen
Yhdysvallat tiedusteli Suomen kiinnostusta Nato-jäsenyyteen. Presidentti Martti Ahtisaarelle ja pääministeri Paavo Lipposelle tärkeintä oli pääsy Euroopan talous- ja rahaliittoon.Nato-jäsenyys
Ruotsidemokraateista saattaa tulla Turkille uusi punainen vaate. Riidan ylläpitäminen on Erdoğanille ehkä tärkeämpää kuin se, mihin Ruotsi lopulta myöntyy.Nato-jäsenyys
Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, Suomen Washingtonin-suurlähettiläs Mikko Hautala sai tehtävän. Amerikkalaiset senaattorit tulisi varmistaa Suomen Nato-jäsenyyden kannalle.ulkopolitiikka
Surkea taloustilanne vie Britannian uuden pääministerin huomion. Inflaatio laukkaa ja kotitalouksilla on vaikeuksia selvitä energialaskuistaan.Britannia
Mielipidetutkimusten kuvaama Nato-jäsenyyden kannatuksen ja vastustuksen muutos on ollut Suomessa historiallisen raju, kirjoittavat Kaarle Nordenstreng ja Juho Rahkonen.Nato-jäsenyys
Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa päätti Suomen ulkopolitiikan pitkän linjan. Tullaanko se muistamaan naiiviuden vai riskeihin varautumisen aikana?näkökulma
Nato on ollut yli 70-vuotisessa historiassaan aivokuollut, hajoamassa ja tarpeeton mutta Venäjä palautti sotilasliiton juurilleen. Se ei tarkoita, ettei kulissien takana kipinöisi.Nato
Turvallisuus, inflaatio, terveydenhuollon kriisi. Ruotsi pohjustaa syyskuun eduskuntavaaleja tunnelmissa, jotka ovat tuttuja jo 40 vuoden takaa.näkökulma