Maan asialla

Matti Anttonen on asunut liki vuosikymmenen Moskovassa ja vastannut ulkoministeriössä EU:n ja Venäjän suhteista. Ukrainan sota yllätti hänet silti.

hän
Teksti
Terhi Hautamäki
Kuvat
Jonne Räsänen

Olisiko mitenkään mahdollista päästä Moskovaan?

Maaliskuussa 1986 Matti Anttonen oli ulkoministeriössä sopimassa töiden aloituksesta. 28-vuotias toista graduaan tekevä maisteri oli käynyt ulkoministeriön kansainvälisten asioiden valmennuskurssin. Hänelle ehdotettiin harjoittelua Saksassa, mutta hän halusi ja pääsi Neuvostoliittoon.

Suomen Moskovan-suurlähetystö ei siihen aikaan tuntunut kovin dynaamiselta työpaikalta. Menomatkalla tie Viipuriin oli umpijäässä ja urainen. Moskovan asunnon olohuoneessa odotti parvekkeen vinon oven raosta sisään satanut lumikinos.

”Ajattelin, että diplomaatille ei ole haitallista tuntea, mitä rajan toisella puolella tapahtuu, ja että opin varmaan siellä jotakin hyödyllistä”, Anttonen kertoo.

Kyllä hän oppikin. Neljässä ja puolessa vuodessa diplomaatinalku ehti nähdä paitsi miten totalitaarinen järjestelmä toimii myös miten se romahtaa. Hänen viimeisellä työviikollaan tapahtui vallankaappaus. Hän kuunteli hallituksen valkoisessa talossa Boris Jeltsiniä ja hallituksen johtajaa Ivan Silajevia tilanteessa, joka yllätti parhaatkin asiantuntijat.

Pestinsä päätteeksi Anttonen päätti hankkia vielä yhden viimeisen Neuvostoliitto-elämyksen ja hoitaa auton vientiin liittyvän byrokratian itse.

”Jonotin 11 tuntia ja juttelin kohtalotovereiden kanssa. Kun sain viimeisen lapun, radiossa vallankaappausryhmä julisti, että suojelemme henkeänne, turvallisuuttanne ja omaisuuttanne. Lappua kirjoittanut mummo mutisi, että antaisivat sen omaisuuden nyt ensin.”