Liittolaisen kaksi kysymystä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Aikojen muuttumisen huomaa siitä, että aamujen puheenaiheet ovat vaihtuneet.
Vielä viime vuosikymmenen lopulla päivän sai käyntiin päivittelemällä, mitä Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump oli tviitannut ennen nukkumaanmenoaan. Seuraava annos tuli iltapäivällä Suomen aikaa, kun Washingtonissa heräiltiin.
Nyt hämmentäjä löytyy Washingtonin sijaan Moskovasta. Vladimir Putin ei valitettavasti tyydy vain sanoihin. Joka-aamuiset sotauutiset Euroopasta ovat 2020-luvun todellisuutta.
Vaikka amerikkalainen uutismaisema ei hallitse enää julkisuuttamme entiseen tapaan, Yhdysvaltojen merkitys Suomelle on noussut aivan uudelle tasolle.