25 vuotta sitten

naton huippukokousta kuvaa hyvin Viron presidentin Lennart Meren esiintyminen Madridissa. Televisiokameroille hän vakuutteli olevansa tyytyväinen laajentumispäätökseen, mutta varsinaisen lehdistötilaisuutensa aluksi hän ilmoitti Viron keskittyvän nyt vuoteen 1999.

Se tarkoittaa sitä, että Virolle ei riitä mikään muu kuin täysjäsenyys Natossa, yksinkertaisesti sen tarjoaman kollektiivisen turvallisuustakuun vuoksi. Merellä on syynsä epäillä, että Euroopan turvallisuuskehitys ei kuljekaan Helsingissä ja Madridissa hahmotellulla tavalla.

Yksi näistä syistä on se, että vaikka Madridin loppuasiakirjassa mainitaan nimeltä Slovenia, Romania ja Baltian alue, niin mitään Natoa sitovaa tekstiin ei sisälly. Monet asiantuntijat – niin suomalaiset kuin esimerkiksi britit – totesivatkin kokouksen jälkeen, että asiakirja on muotoiltu ”briljantisti”. Loppuun asti vain kolmen uuden jäsenmaan ratkaisua vastustanut Ranska saatiin tyynnyteltyä muotoiluilla, jotka erään korkean suomalaisvirkamiehen mielestä ”eivät tarkoita mitään”.

Ranska taas hävisi jälleen kerran. Sen seurauksena on todennäköisesti se, että Gallian­ kukko ei laula Naton sotilasrakenteiden askelmilla vielä pitkään aikaan. Eikä suurta läpimurtoa saatu Espanjankaan takkuisella Nato-tiellä, senkin liittyminen sotilaalliseen yhteistyöhön ainakin viivästyy.