Jossittelua
Jos nyt sattuisi käymään niin – mitä emme tietenkään toivo – että Suomi hyväksytään Naton jäseneksi ennen Ruotsia – mitä emme tietenkään toivo – joudumme miettimään, miten toimimme seuraavaksi, vaikka emme haluaisikaan toimia, paitsi pakon edessä – mitä emme tietenkään toivo.
Siinä tapauksessa nimittäin Suomi pääsee tai joutuu lausumaan mielipiteensä siitä, voidaanko Ruotsi hyväksyä Natoon. Totta kai se voidaan, siitähän olemme yksimielisiä, mutta saattaisi siinä tarjoutua houkutteleva tilaisuus myös pieneen pelailuun, Turkin opettamaan tapaan.
Ei meidän toki tarvitsisi ottaa suoraa mallia turkkilaisista, sillä heidän ehtonsa Ruotsin ratifioinnille ovat aika omituisia. Hehän vaativat Ruotsia palauttamaan henkilöitä, joita pitävät terroristeina, vaikka luulisi heidän olevan tyytyväisiä siitä, että ovat päässeet mokomista eroon. Suomen ei kannata toimia näin, koska eihän ruotsinsuomalaisia terroristeja ole olemassa, ja jos olisikin, emme halua heitä takaisin. Sen sijaan voimme vaatia ruotsalaisia palauttamaan suomalaisilta kuulostavia menestyjiä, kuten talviurheilusankarit William Poromaan, Martin Ponsiluoman ja Charlotte Kallan sekä kiekonheittäjä Daniel Arvid Paavali Ståhlin. Kyllä meille kelpaisi myös seiväshyppelijä Armand Duplantis, koska hänen nimensä ei kuulosta yhtään enempää ruotsalaiselta kuin suomalaiseltakaan. Lisäksi voimme vaatia Ruotsin hiihtoliitolta sitoumusta, jossa se lupautuu pidättäytymään kaksoisvoittoja paremmista tuloksista sekä antamaan latua jokaiselle suomalaishiihtäjille, jolla näyttää olevan kiirus. Kiiruusta puheenollen, Ruotsi voisi välttyä Kiirunan kaupungin siirtämiseltä, jos se luovuttaisi sen alla olevan kaivoksen Suomelle.
