Vakauspolitiikan tilinpäätös

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa päätti Suomen ulkopolitiikan pitkän linjan. Tullaanko se muistamaan naiiviuden vai riskeihin varautumisen aikana?

Profiilikuva
näkökulma
Teksti
Mikko Hautala

Suomen kylmän sodan jälkeisen ulkopolitiikan kausi päättyi Venäjän hyökkäykseen. 30-vuotinen kaari kesti EU-jäsenhakemuksesta Nato-hakemukseen. Entiseen ei ole paluuta ja uudesta emme paljoa tiedä. Sota jatkuu todennäköisesti pitkään, tulitauoilla tai ilman.

Samalla konfliktilla on Ukrainaa laajemmat ulottuvuutensa. Demokraattinen länsi puolustaa sääntöpohjaista järjestelmää sen haastajia ja kumoajia vastaan kaikkialla. Vaikkei länsikään ole virheetön, on perusasetelma selkeä.

Oma keskustelun aiheensa on, mikä Suomen kolmikymmenvuotinen linja oikein oli ja mihin arvioihin se perustui. Oliko se naiivien odotusten ja jälkisuomettuneen itsepetoksen kyllästämää hapuilua, jossa kasakka vei ja Suomi-neito vikisi? Vai oliko se sittenkin realismille rakentuvaa, kestävää politiikkaa, joka kauneusvirheistään ja sivuaskelistaan huolimatta toimi hyvin?

Kuluttajansuojan näkökulmasta on heti todettava, että toimin itse edellisen vuosikymmenen aikana tehtävissä, joissa tuota politiikkaa kehiteltiin ja toteutettiin. Tämä tietenkin vaikuttaa näkökulmaani.