Sinisilmäinen kissa Moskovasta

Olisiko Suomessa pitänyt jo aiemmin ymmärtää, millaisen naapurin kanssa olemme tekemissä?

ulkopolitiikka
Teksti
Elina Järvinen
Kuvitus
Viivi Prokofjev

Voit kuunnella jutun myös ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.

 

Tehtaankadulla ei ollut koskaan puhuttu niin paljon kissoista kuin sinä torstaina tammikuussa 2013. Susanna Niinivaara oli siitä ”lähes varma”.

Niinivaara oli lehdistövirkamies Suomen pääkonsulaatissa Pietarissa. Hän kirjoitti Suomen Kuvalehden verkkosivuille kuukausittain blogia.

Venäjän suurlähetystöön oli aamulla saapunut aivan erityinen kissa. Se oli matkustanut Moskovasta Tolstoi-junalla, vaunussa numero viisi, ja sillä oli ollut oma saattaja, ministerineuvos Leonid Anisimov.

Jo rautatieasemalla oli ollut toimittaja vastassa. Ilta-Sanomien Rita Tainola raportoi, että kissa ihmetteli Suomen kylmyyttä, kun herra Anisimov astui sen kanssa asemalaiturille. Näky oli saanut toimittajan heltymään. ”Kisu oli niin suloinen.”

Iltapäivällä, kun Tehtaankadun suurlähetystössä järjestettiin tiedotustilaisuus, toimittajia oli tungokseen asti.

Kissalla oli rusetti kaulassa.

Sitten suurlähettiläs Aleksandr Rumjantsev luovutti sen uudelle omistajalle, presidentti Tarja Haloselle. Kissa oli lahja Venäjän pääministeriltä Dmitri Med­vedeviltä.

Halonen ei ollut enää presidentin virassa, mutta ”Venäjän johto pitää Halosta yhä Venäjän suhteiden kannalta tarpeellisena henkilönä”, Susanna Niinivaara kirjoitti.

Medvedevillä itsellään oli samanlainen kissa, ja Mihail Gorbatšovillakin oli aikanaan ollut kissa.

”Putin ei ole kissamiehiä”, Niinivaara kertoi.

”Putinin rinnalla seuraa uskollinen labradorinnoutaja, narttu Koni.”

Presidentti Haloselle sopi lahjoittaa jotakin ”valkeaa ja pörröistä”. Naispoliitikko oli ”kaikesta huolimatta nainen”, arvioitiin uutispalvelu Newsru.comissa.

Kissasta puhuttiin Venäjälläkin. Ilta-Sanomat uutisoi siitä.

Miesjohtajille annettiin vahvoja ja aggressivisiakin eläimiä, psykologian asiantuntija totesi Kommersant FM -radiokanavalla. ”Mutta nyt Medvedev päätti antaa naiselle jotain kotoisaa.”

Pääministeri Medvedev näytti hänkin lahjaa Facebook-sivuillaan ja viittasi Haloseen.

”Tässä kuva tulevasta kissasta.”

Sinisilmäinen neva masquerade, nevan naamiokissa. Valpas ja vahva rotu. Venäläisten suuri ylpeys.

Tiedotustilaisuudessa Tehtaankadulla kissa oli viiden kuukauden ikäinen ja tunnelma herkistynyt. Toimittajat kysyivät kivoja kysymyksiä. Eläin oli ”hän” tai ”vauva”.

Miten elämä muuttuu nyt, kun talouteen ”tulee vauva”?

Onko valtakunnassa kaikki hyvin, kun maan ykkösuutinen on kissa?

”No en mä tiedä”, Halonen vastasi, mutta siltä se vähän näytti.

Ei ollut aivan tavallista, että valtionpäämies antaa toiselle lahjaksi kissan. Halonen sanoi: ”Saatte hakee aika monta edeltäjääni ja edeltäjää tuolta toiselta puolelta, että olis voinut ajatella.”

Mitä muuta se merkitsi kuin sitä, että naapurisuhteet olivat lämpimät. Oli luottamusta, oli yhteyttä, oli erityisasemaa. Tammikuussa 2013 ja pitkään sen jälkeenkin.

Niin me Suomessa halusimme ajatella. Tosin eivät aivan kaikki.