Varsova vahvistuu

Puola osasi lukea Venäjää oikein. Ukrainan sota on lisännyt maan painoarvoa Euroopassa, mutta oikeassa oleminen ei vielä tee Puolasta suurvaltaa.

Nato
Teksti
Tuula Koponen

Venäjän hyökkäys­ Ukrainaan on nostanut Puolan Euroopan ulko- ja turvallisuuspolitiikan parrasvaloihin. Osa asiantuntijoista on ennakoinut, että Euroopan valtakeskus olisi siirtymässä itään ja Puolasta tulisi uusi eurooppalainen suurvalta Saksan ja Ranskan rinnalle.

Puolan merkityksen kasvu on huomattu myös mediassa. Brittilehti The Times ylisti vastikään Puolaa pääkirjoituksessaan.

”Puolasta on nopeasti tulossa Euroopan vahvin mies. Naton jäsenistä se on sitoutunein ja voimakkain Ukrainan auttamisessa.”

Tutkija Tyyne Karjalainen Ulkopoliittisesta instituutista pitää puheita EU:n voimapyörän siirtymisestä itään ”hieman liioiteltuina”. Karjalainen tekee väistökirjaa Turun yliopistossa aiheenaan EU:n itäinen naapuruuspolitiikka.