Lujasti lempeä

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola istuu televisiossa ja kertoo suomalaisille, mitä tuntea.

hän
Teksti
Oskari Onninen
Kuvat
Jonne Räsänen

Voit myös kuunnella jutun ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola on anekdoottikone. Hetki koronavirusjutustelua ja hän jo kertoo, kuinka Frankensteinin kirjoittanut Mary Shelley risteili henkensä uhalla Genevenjärven myrskyissä 1800-luvun alkuvuosina.

Shelley halusi kokea ihmisen pienuuden elämän ja kuoleman edessä. Jos tällaista ei itse tavoittele, ei kannata urheilla liian täysillä liian pian viruksesta toivut­tuaan, Aaltola opastaa.

Hänen työhuoneessaan kaikki on sävy sävyyn violettia: mainosrullake, sohva ja Aaltolan sukat. Harteikas johtaja on laittanut päälleen vaalean kesäpuvun, jonka alla on pinkihkö T-paita, vieläpä V-aukkoinen.

Vieras ohjataan vastaanoton sohvalle. Kevään ajan koko Suomi on käynyt kotisohvillaan läpi Mika Aaltolan ulkopoliittista terapiaa ja hakenut lohtua huoliinsa.

”Kun ihmiset on levottomia, niin kyllä ne tunteet täytyy ankkuroida ja niitä täytyy käsitellä”, Aaltola sanoo.

Toimittajille Aaltola on ollut vuosien ajan se, kelle soittaa, jos tarvitaan arviota mistä vain maailman kriisistä. Aaltola on uskottavassa asemassa – ensin UPI:n ohjelmajohtaja ja vuodesta 2019 lähtien johtaja.

Ennen kaikkea hän kommentoi mielellään. Maailman seuraaminen on Aaltolan työ, harrastus ja intohimo. Hän sanoo rauhoittuvansa katselemalla uutisia.

”Multa tosiaan saa näkemyksen, jos muualta ei löydy. Pystyn laittamaan paloja isoon kuvaan ja tiedän ainakin pintapuolisesti, mitä tapahtuu vaikka Argentiinassa.”

Aaltola on kasvanut Petäjävedellä, Kintauden pikkukylässä, mutta viettänyt paljon aikaa uutiskanavien luvatussa maassa Yhdysvalloissa. Lukiovuosien kesät hän oli hanttihommissa lentokonetehtaalla itärannikon Uudessa-Englannissa, jossa hänen isosiskonsa asui.

Vuonna 1988 Aaltola sai pienen stipendin ja pääsi Columbian yliopistoon New Yorkiin lukemaan psykolo­giaa. Kirjautuessaan kouluun hän itki hämmennyksestä.

Toisin kuin monissa muissa amerikkalaisissa huippuyliopistoissa, Columbiassa ei ole erillistä kampusaluetta. Oven ulkopuolelta alkaa Manhattanin kuhina.

”Silloin aikana ennen [pormestari] Giuliania, se oli vähän villimpi paikka. Neljäskymmenestoinen katu ei ollut mikään Disneyland, joka se nykyään on.”

Aaltola teki töitä baarimikkona ja oli mukana kampanjoimassa George Bush vanhempaa presidentiksi. Kulttuuriympäristö jätti jälkensä.

”Suomessahan maailmaa katsotaan pienen toimijan näkökulmasta ja silmin. Siellä katsotaan enemmän lintuperspektiivistä. Ehkä se lintuperspektiivi, jota vieläkin usein käytän, tarttui siellä.”