Maaliskuussa tapahtui käänne
Neljä vuotta sitten Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja Suomessa alkoi kiivas tien raivaus Natoon. Selvitimme, kuinka epävarmuuden viikot vahvistivat hallituksen ja eduskunnan valtaa ulkopolitiikassa.
8
MIN
Suomesta tuli sotilasliitto Naton jäsen 4. huhtikuuta 2023. Kulunut kolmen vuoden jakso on ollut Natolle mullistusten aikaa. Presidentti Donald Trump palasi valtaan Yhdysvalloissa ja painosti eurooppalaisia ottamaan enemmän vastuuta yhteisestä puolustuksesta. Puheet kovenivat entisestään, kun Trump ryhtyi havittelemaan Grönlannin liittämistä Yhdysvaltoihin.
Naton entisen pääsihteerin Anders Fogh Rasmussenin mielestä Trumpin vaatimus pani Naton tulevaisuuden vaakalaudalle. Suomalaispoliitikot ovat toppuutelleet pahimpia pelkoja järjestön rapautumisesta.
Maailman talousfoorumissa Sveitsin Davosissa presidentti Alexander Stubb sanoi, että nyt luodaan uutta Natoa. Siinä Eurooppa ottaa enemmän vastuuta.
Suomi on korostanut, että Suomen ja Yhdysvaltain välit ovat edelleen hyvät. Siitä on joitain merkkejä. Vuosi sitten tammikuussa Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio erikseen kehui Suomea mediapersoona Megyn Kellyn haastattelussa:
”Suomi on hyvin vahva liittolainen. He tekevät aseita. He tuovat jotain pöytään. Tarvitsemme enemmän senkaltaisia maita liittokuntaan.”
Päätös liittoutua vahvisti hallituksen ja eduskunnan asemaa Suomen ulkopolitiikassa. Miten Suomi lopulta päätyi osaksi liittokuntaa ratkaisevina päivinä neljä vuotta sitten Venäjän hyökättyä Ukrainaan?
Siitä on esitetty erilaisia näkemyksiä. Julkisuudessa on esitetty arvioita riitelevistä ja epätietoisista päättäjistä. Osan on kerrottu jopa pelänneen ratkaisevan loikan ottamista. Jäsenprosessi testasi valtioelinten suhteita, päättäjien hermoja, yhteistyökykyä ja poliittista linjaa.
Suomen Kuvalehti haastatteli keskeisiä asianosaisia. Lähteinä on käytetty myös presidentti Sauli Niinistön, silloisen pääministerin Sanna Marinin (sd), valtioneuvos Matti Vanhasen (kesk), entisen puolustusministerin Antti Kaikkosen (kesk) ja Naton entisen pääsihteerin Jens Stoltenbergin kirjoja.
Jutussa käytetyt lainaukset ovat taustahaastatteluista, ellei toisin ole mainittu.
Perustuslain mukaan ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Marin kertoo kirjassaan puhelinkeskustelustaan Niinistön kanssa neljä päivää Venäjän Ukrainaan tunkeutumisen jälkeen.
Sananvaihto käytiin 28. helmikuuta.
”Yllätyin hänen reaktiostaan. Hän vastasi, että Nato-keskustelu on eduskunnan tehtävä”, Marin kirjoittaa kirjassaan Toivo on tekoja (Gummerus).
Niinistö ei aluksi muistanut puhelua. On erikoista, jos presidentti unohtaa pääministerin aloitteen Nato-keskustelusta. Iltalehdelle Niinistö kuitenkin sanoi kertoneensa kantansa.
”Toin (28.2.) ihan selvästi ilmi, ettei sotilaallinen liittoutumattomuus tule nyt kysymykseen. Se oli selvä viesti”, Niinistö sanoi.
Myöhemmin Niinistö on muistuttanut, että hän on usein korostanut eduskunnan roolia päätöksenteossa.
Marin kuitenkin järkyttyi puhelusta. Niinistön, joka perustuslakia kommentoidessaan on korostanut presidentin asemaa ulkopolitiikan johtajana, olisi Marinin mielestä pitänyt ottaa johtajuus ja näyttää suuntaa.
Pääministeri ei voinut vetäytyä päätöksenteosta, koska kaikki tärkeä kulkee Suomessa hallituksen kautta. Presidentti tekee päätöksensä valtioneuvoston esittelystä. Eduskunta viimeistelee hallituksen esitykset laeiksi.
Marin halusi olla varma, että päätökset tehdään protokollan ja perustuslain mukaisesti. Hän pelkäsi, että suositun presidentin sättiminen julkisesti olisi vahingoittanut asioiden hoitoa.
Kun keskustelu Niinistön kanssa epäonnistui, Marin meni 1. maaliskuuta tapaamaan puhemies Vanhasta. Keskustelussa löytyi yhteinen sävel.
Neuvonpidossa sovittiin, että hallitus antaa eduskunnalle selonteon turvallisuustilanteesta ilman että se ottaa selvästi kantaa Nato-jäsenyyteen. Liittoutumisesta ei selonteossa puhuttu suoraan. Hallitus antoi näin eduskunnalle tahtipuikon asiassa.
Marin on selkeästi sanonut, että järjestely oli Vanhasen idea. Kokeneesta puhemiehestä oli tullut jo koronan torjunnassa nuoren pääministerin tukija, johon Marin luotti.
Järjestelyssä olennaista oli, että se antoi hallitukselle aikaa ja tarvittaessa mahdollisuuden perääntyä.
Samalla purettiin miina hallituksen sisältä. Vasemmistoliitolla oli kielteinen kanta Nato-jäsenyyteen. Nyt liittoutumista ei esitetty, vaan hallitus teki sovitusti ja muodollisesti vain sen, mitä eduskunta pyysi.
Niinistön ja Marinin suhde oli ollut jännitteinen mutta asiallinen.
He ovat erilaisia persoonia, eri sukupolvea, eri sukupuolta ja nousseet politiikan huipulle erilaisista yhteiskuntaluokista.
Presidentin ja pääministerin välit saivat aiemmin hiertymiä koronan hoidossa. Niinistö olisi halunnut koota erillisen koronanyrkin.
Marin piti ajatusta pystyyn kuolleena. Hänestä oli välttämätöntä, että toimintaa johtavat ne, joille se viran puolesta kuuluu. Tukea hän sai Vanhaselta, jolla oli pääministerinä kokemusta tsunamin ajalta 2004.
”Koskaan kukaan ei vahvistanut, että ajatus koronanyrkistä oli Niinistön. Elinkeinoelämän puolelta tuli samanlaisia ehdotuksia”, yksi haastateltava kertoo.
Pääministerinä Marin osallistui edeltäjiään innokkaammin ulkopolitiikkaan. Siinä hän oli tyypillinen sosiaalidemokraattinen pääministeri Suomen kansainvälisimmästä puolueesta.
Niinistön puolestaan tulkittiin hakevan asemia EU-politiikassa. Jännitettä kiristi presidentin ja pääministerin esikuntien keskinäinen nahistelu.
Marinia ja Vanhasta yhdisti ratkaisuhakuinen toimintatapa. Siitäkin huolimatta, että molemmat osallistuivat puolueissaan vahvasti aatteelliseen keskusteluun.
Pääministeri ei pelännyt, että Vanhasella olisi poliittisia taka-ajatuksia. Marin luotti, että tämä yrittää vain auttaa.
Eläkeikäisen puhemiehen ja alle nelikymppisen pääministerin yhteistyö toimi sujuvasti. Vaikka Marin useimmiten puhui hallitusviisikon ulkopuolisista poliitikoista heidän sukunimillään, Vanhanen oli joskus Matti.
Sdp:ssä Marinin aikeet huolestuttivat. Puolueen konkarit olivat päättäneet pysäyttää nuoren puoluejohtajan Nato-vyörytyksen. Marinin tarkoituksena oli muuttaa Sdp:n kanta liittoutumiseen seuraavassa puoluekokouksessa.
Marin kutsuttiin vuoden 2022 alussa eduskunnan varapuhemiehen Antti Rinteen (sd) työhuoneeseen. Rinteen ja Marinin lisäksi paikalla olivat Sdp:n kansainvälisten asioiden ydinjoukko: Erkki Tuomioja, Eero Heinäluoma ja Kimmo Kiljunen. Tarkoituksena oli lopettaa Natolla hupsuttelu, ettei Sdp:n pitkä linja muuttuisi.
Sdp:n sisäinen keskustelu kohensi Marinin ja eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtmanin suhdetta. Lindtmania on vuosia pilkattu Heinäluoman sylikoiraksi.
Nato-ratkaisussa Lindtman tuki pääministeriä. Lindtmanin lisäksi Marin huolehti, että oppositiopuolue kokoomuksen puheenjohtajalla Petteri Orpolla oli ajantasainen tieto hallituksen aikeista.
Marinin hallitus 2019–2023 oli vasemmiston ja keskustan ministeristö. Marin ja valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk) riitelivät usein taloudesta. Punamulta-akseli rasvattiin vain Nato-päätökseen.
Marin ja erityisesti Saarikko päivittivät nopeasti Nato-kantansa Venäjän hyökkäyksen jälkeen. Saarikko tuki määrätietoisesti liittoutumista.
”Venäjän hyökkäyksen alettua heille oli heti selvää, että tämä johtaa jäsenyyden hakemiseen. Sitä vahvisti heidän suhteellinen nuoruutensa. Heillä ei ollut historiallista YYA-taakkaa”, eräs haastateltava sanoo.
Keskustan kansanedustajat kuuntelivat eniten Vanhasta ja puolustusministeri Antti Kaikkosta.
Saarikko oli Marinille tärkeä apu hallituksessa, jossa ainoastaan Rkp:llä oli myönteinen kanta Nato-jäsenyyteen. Tukea tuli Saarikon lisäksi Rkp:n puheenjohtajalta Anna-Maja Henrikssonilta. Maria Ohisalo (vihr) vältteli kannanottoa ja Li Andersson (vas) oli vastaan.
Puolueiden Nato-linjaukset päivitettiin nopeasti. Suomen eduskuntapuolueita vaikeampi pala oli Ruotsin vakuuttaminen liittoutumisesta.
Koko poliittinen johto pyrki siihen, että Suomi ja Ruotsi hakeutuvat Natoon samanaikaisesti. Missio oli niin tärkeä, että Niinistö kirjoitti ”yhteisestä hakemuksesta”. Perustelut olivat puhtaasti turvallisuuspoliittiset.
Ruotsia ”hoitivat” Marin ja Niinistö. Marinin rooli korostui, koska maassa oli sosiaalidemokraattinen hallitus. Puolustusministeri Antti Kaikkonen oli myös mukana ennen kaikkea niissä tapaamisissa, joihin osallistui maan sotilasjohtoa.
Niinistöllä oli ollut hyvä yhteys pääministeri Stefan Löfveniin.
Marraskuussa 2021 Ruotsin pääministeriksi nousi Magdalena Andersson, ja Marinin rooli maiden välisessä yhteydenpidossa vahvistui.
”Marin teki suurimman työn. Myös Kaikkonen oli mukana”, eräs haastateltava sanoo.
Marin korosti 5. maaliskuuta 2022 Anderssonille, että enemmistö eduskunnasta on kääntymässä jäsenyyden kannalle ja Suomi on menossa Natoon.
Anderssonille ilmoitus oli ”pieni shokki”. Myös presidentti Niinistö hermostui ja ”lähes ripitti Marinin ruotsalaisten edessä” tämän suorasukaisesta ilmoituksesta.
Myöhemmin keväällä Marin kävi esikuntansa kanssa Ruotsissa Anderssonin luona. Silloin aikataulutettiin prosessi. Sovittiin, että Suomi jarruttelee, ja Ruotsi kiihdyttää. Suomen aikatauluun tuli muutaman viikon väljä osuus.
Suomen ja Ruotsin sosiaalidemokraateille liittoutumattomuudesta luopuminen oli tuskallinen päätös. Kansanedustaja Erkki Tuomioja ja Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist (s) suunnittelivat liittoumaa, jossa olisivat mukana Ruotsin ja Suomen lisäksi mahdollisesti myös Yhdysvallat.
Hahmotelmat eivät ottaneet tuulta. Hallituksen piirissä niitä ei pidetty varteenotettavina tai uskottavina.
”Siinä oli vähän sellainen maku, että haetaan pientä ratkaisua, joka siirtäisi päätöksenteon”, yksi haastateltava kuvaa.
Lopulta myös Tuomioja kääntyi jäsenyyden puolelle. Joissakin arvioissa on korostettu, että pitkäaikaisimman ulkoministerin kannanmuutoksella olisi ollut merkittävä vaikutus ruotsalaisten aatetovereiden mielenmuutokseen.
Presidentti Niinistölle lankesi yksinään keskeinen tehtävä. ”Vain hän keskusteli suoraan presidentti Joe Bidenin kanssa”, eräs haastateltava sanoo.
Niinistö vakuutti Yhdysvallat, mutta samalla hänen tulkintansa hidasti hetkeksi Suomen päätöksentekoa. Suomen jäsenyyshanke ei saanut häiritä Ukrainan tukemista.
”Hold your horses”, oli Niinistön viesti Suomeen. Epävarmuutta kesti muutaman viikon.
Mediassa on epäilty, että Niinistön varovaisuuteen vaikutti aiempi suhde presidentti Vladimir Putiniin.
”En tee Niinistöstä pahista. Hänellä oli tietty kansainvälinen asema. Jos oli halostautia, oireet eivät olleet yhtä selviä”, yksi haastateltava sanoo.
Maaliskuussa tapahtui käänne. Presidentti oli päättänyt kantansa, ja se havaittiin presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan eli tp-utvan kokouksessa.
”Eräässä kokoontumisessa huomasimme, että nyt muuttui. Siihen asti hän oli jarruttanut ja ollut tosi varovainen. Se oli maaliskuussa kaksi viikkoa sodan alkamisen jälkeen.”
Marinin kirjan julkistamisen jälkeen Niinistö vastasi syytöksiin jahkailusta. Hän kertoi Iltalehden haastattelussa varoittaneensa Marinia ja muuta valtiojohtoa tp-utvan kokouksessa joulukuussa 2021, että Suomessa voidaan joutua nopeisiin ja suuriin ratkaisuihin.
Niinistön mielestä kaikille piti olla selvää, että hän tarkoitti mahdollista Nato-jäsenyyttä.
Se ei ollut selvää.
”En ymmärrä, miksi Niinistö muutti tarinaansa. Valtava joukko ulkoministeriöstä, diplomaateista ja hallituksesta sanoi, ettei hän ollut ensimmäisten joukossa (viemässä Suomea Natoon)”, yksi haastateltava sanoo.
”Jos valtiojohdossa olisi aloitettu kahdenkymmenen vuoden jälkeen Nato-jäsenyyden valmistelu, ilman muuta siitä olisi pitänyt informoida eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa.”
Niinistö saa kuitenkin tunnustusta työstään.
”Hän (Niinistö) teki hyvää ja välttämätöntä pohjustavaa työtä Yhdysvaltain ja Turkin suuntaan ja vältti kaikkea sellaista, että hän ilmoitti x-päivänä, että Nato-jäsenyyttä pitää hakea.”
”Eihän varovaisuus synti ole. Hän jarrutti alkuun, ei siinä kauan mennyt. Muutama viikko.”
”Ei kruunua kenellekään. Kaikki tiesivät, minne mennään.”