-
Phoebe Bridgersin levy kuulostaa unelta tai unelmalta, Tero Alanko kirjoittaa.
levy
-
Entinen levy-yhtiöpomo Kimmo Valtanen tietää, miksi musiikkialan toiminta ei aina voi olla loogista.
musiikki
-
Merry Ladies -yhtyeen Riina Katajavuori teki kirjan jazzlaulun uranuurtajista.
musiikki
-
Hepa Halmeen ja kumppanien Music Is My Truth on vuoden levyjä, Matti Komulainen kirjoittaa.
musiikki
-
A. W. Yrjänän konseptialbumi Eidolon on onnistunut levy, Tero Alanko kirjoittaa.
levy
-
Punk on usein mitäänsanomatonta melua. Yleislakko-yhtye ei ole, Tero Alanko kirjoittaa.
levy
-
-
Huippupianisti Anton Mejias esiintyy Turun musiikkijuhlilla.
musiikki
-
Madonnan Confessions II -albumin soundi on pehmeä mutta rikas, Tero Alanko kirjoittaa.
levy
-
Foreign Tongues -levy on yhtyeen faneille mieleen, se kuulostaa taas Rollareilta, Tero Alanko kirjoittaa.
levy
-
Eppu Normaalin yhteiskunnallisuus ei ollut tympeällä tavalla julistavaa, mikä miellytti Timo Soinia.
rockmusiikki
-
Paul McCartney teki poikkeuksellisen henkilökohtaisen levyn, Tero Alanko kirjoittaa.
musiikki
-
Tarja Turunen tekee raskasta musiikkia hyvällä mielellä.
musiikki
-
Vestan kappaleet kertovat joko suomalaisuudesta tai ihmissuhteista, Tero Alanko kirjoittaa.
levy
-
Marianne Faithfull -dokumentin ilmaisu on omintakeista, Tero Kartastenpää kirjoittaa.
dokumentti
-
39 vinkkiä, mitä nähdä ja kokea tänä kesänä.
kulttuuri
-
Helsingin alakoulujen musiikin aineopettajat saivat karun viestin: heidän osaamistaan ei enää tarvita.
peruskoulu
-
Toukokuussa 1926 syntyneen Miles Davisin taltioinnit pysyvät tuoreina, Matti Komulainen kirjoittaa.
levy
-
Käyrätorven taitaja Stefan Dohr konsertoi Helsingin Musiikkitalossa.
musiikki
-
Pianojazz, oopperoiden säveltäminen ja Eppu Normaali kilpailevat Iiro Rantalasta.
musiikki
-
Vilma Jään levy ei ole pikatuotantoa vaan hyvää käsityötä, Aino Mielo kirjoittaa.
levy
-
Helsinki Music Week tarjoaa elektronista musiikkia niin Tanssin talolla kuin Tuomiokirkossa.
kulttuuri
-
Suomalaisen musiikin Spotify-listat kootaan nykyään Ruotsissa. Ne tehdään Emma Vikströmin johdolla.
musiikki
-
Oululainen Stepa haluaa tehdä musiikillaan maailmasta paremman. Tai ainakin piristää jonkun päivää.
musiikki
-
Sweatmaster-yhtyeen albumin parhaat kappaleet ovat silkkaa hurmosta, Tero Alanko kirjoittaa.
levy
-
Morrissey oli merkittävä biisintekijä, josta tuli kitisevä uhriutuja, Tero Alanko kirjoittaa arviossaan.
levy
-
Singlejulkaisu kiteyttää Noitalinna huraa! -yhtyeen tarinan kauniisti, Matti Komulainen kirjoittaa.
musiikki
-
Laurie Andersonin Helsingin konsertti käsittelee Yhdysvaltain henkistä tilaa.
kulttuuri
-
Shabaka Hutchings on huippusaksofonisti, joka hylkäsi saksofonin vuosiksi, Suvi Tuomisto kirjoittaa suosituksessaan.
jazz
-
Antti Aution albumilla on taitavaa lyriikkaa ja upeaa yhtyesoittoa, Aino Mielo kirjoittaa arviossaan.
musiikki
-
Sotalapsia auttava Help(2)-albumi on hyvällä asialla, vaikka taso vaihtelee, Tero Alanko kirjoittaa.
musiikki
-
Kodo-yhtye on japanilaisen rummutuksen lähettiläs, joka edustaa tuhatvuotista perinnettä.
musiikki
-
Kia Savolainen kirjoitti poikkeuksellisen kappaleen kateudesta, joka on hänen mukaansa muusikkojen vaiettu ammattitauti.
musiikki
-
Virtojen kiharat on tietorikas teos, mutta historiallinen perspektiivi jää kapeaksi, Kari Salminen kirjoittaa.
tietokirja
-
Uuden musiikin kilpailusta kasvoi Ylen kruununjalokivi. Alussa oli hankalaa.
SK:n parhaat
-
Tommi Kaukua on Suomen kuunnelluimpia laulajia. Kappaleita ilmestyy äärimmäisen harvoin.
musiikki
-
Lauluntekijä Matti Johannes Koivun musiikissa on ainutlaatuista kirkasotsaisuutta, Tero Alanko kirjoittaa.
levy
-
Säveltäjämestarin satavuotisjuhla huomioidaan Turussa ja Helsingissä, Sakri Pölönen kirjoittaa.
musiikki
-
Juhani Aaltosen ja Heikki Sarmannon albumin meno on paikoin kuin 1970-luvun fuusiojazzpidoissa, Matti Komulainen kirjoittaa arviossaan.
levy
-
The Beatles -kokoelmien julkaisu jatkuu, mutta kulttuurinen merkitys on vajonnut lähelle nollaa, Tero Alanko kirjoittaa.
musiikki
-
Orvokin laulusta jää hyvä mieli, Rättö ja Lehtisalo vetävät koko ajan täysillä, Tero Alanko kirjoittaa kotimaisen popin katselmuksessaan.
musiikki
-
Naarattu-levyllä on runoja, joikua ja loistavia instrumentaaliosuuksia, Suvi Tuomisto kirjoittaa.
musiikki
-
Kreeta-Maria Kentalan konsertti tarjoaa unohdettuja barokkihelmiä.
musiikki
-
Patti Smith julkaisi omaelämäkerran ja uuden painoksen klassikkoalbumistaan.
musiikki
-
Teinipunkkarien bändinä pidetystä yhtyeestä tuli osakeyhtiö, jonka toimitusjohtaja on Sipe Santapukki.
musiikki
-
Tame Impala tekee epävarmuudesta ja alakulosta kertovaa musiikkia, jonka vaikutteet ovat moninaisia, Tero Alanko kirjoittaa.
kulttuuri
-
Tellervo Kalleinen tekee päivätyönään yhteisöllistä taidetta. Vapaa-ajallaan hänestä tuli laulaja-lauluntekijä Takay-Sin.
musiikki
-
Piirpauke-yhtyeen 50-vuotislevy huokuu kokemusta ja sivistystä, Matti Komulainen kirjoittaa.
levy
-
Tapio Korjus on tuonut Suomeen Patti Smithin, Ramonesin, Youssou N’Dourin ja Womex-messut.
musiikki
-
Örebron kasvattia kutsutaan "tulevaisuuden artistiksi", ja Gusto voi olla vuoden parhaita esikoisalbumeita, Suvi Tuomisto kirjoittaa.
musiikki
-
Taylor Swiftin levy on mukava mutta ei odotettu täyskäännös, Tero Alanko kirjoittaa.
musiikki
-
I Can't Give Everything Away on David Bowien myöhäistuotannon mittava kokoelma.
musiikki
-
Vuonna 2000 Jimi Hendrixin kuolemasta oli kulunut 30 vuotta. Suomalaiset muusikot kertoivat SK:lle kitaristin merkityksestä.
SK:n arkistosta
-
The Clearing -albumin valinnat ovat onnistuneita, Tero Alanko kirjoittaa.
levy
-
Röyhkä ja Mattila tekevät yhdessä musiikkia ilman uratavoitteita tai menestymisen pakkoa.
musiikki
-
Cainin kotistudiossa äänitetty musiikki on hidasta, vähäeleistä ja synkkää, Tero Alanko kirjoittaa.
musiikki
-
Kuuluisan Ravi Shankarin tytär soitti isänsä kanssa konserteissa jo 14-vuotiaana.
musiikki
-
Välillä asiantuntijuutta olisi voinut korostaa kirjoittajien omalla analyysilla, Tero Alanko kirjoittaa.
tietokirja
-
Laulaja Vesta inspiroituu Suomen historiasta ja taiteista. Väinö Linnan ja Peter von Baghin teokset ovat keskeisiä vaikuttajia.
musiikki
-
Sysivalo-albumi asettuu osaksi persoonallista, primitiivistä ja minimalistista tuotantoa, Matti Komulainen kirjoittaa.
musiikki
-
Kirja Oasis-bändistä tarttuu totuttua kiinnostavampiin asioihin, Tero Alanko kirjoittaa.
tietokirja
-
Kesän puhutuinta bändiä yritetään estää esiintymästä Suomessa.
musiikki
-
Wimme Saari uudisti joikuperinnettä.
SK:n arkistosta
-
Tracks II laajentaa kokonaiskuvaa Bruce Springsteenin tuotannosta, Tero Alanko kirjoittaa.
musiikki
-
Petri Laurila on viisikymppinen tamperelainen mies. Hänen luomansa Petri Nygård -hahmo on esittänyt räävitöntä räppiä jo 25 vuotta.
hän
-
Dingo-yhtye oli comeback-vaiheessa kesällä 2000. SK haastatteli Neumannia.
SK:n arkistosta
-
Jos Popedalla on ongelmia uusien biisien kanssa, kannattaa soittaa Joni Ekmanille, Tero Alanko kirjoittaa.
musiikki
-
Jarvis Cockerin ilmaisu on nokkelaa, hauskaa ja tunteisiin vetoavaa, Tero Alanko kirjoittaa.
musiikki
-
Tangokuningas Kyösti Mäkimattila perusti museon, joka esittelee musiikin tallentamisen historiaa.
musiikki
-
Kyly-albumi muistuttaa, että kansanmusiikki on pohjimmiltaan fuusiota, Matti Komulainen kirjoittaa.
levy
-
Kohuyhtyeen San Franciscon konserttia on pidetty punkin kuolinpisteenä, Tero Alanko kirjoittaa.
musiikki
-
Wimme Saaren ja Tapani Rinteen pitkään jatkuneessa yhteistyössä on isoa iskua, Matti Komulainen kirjoittaa.
levy
-
Levy-yhtiön pomo opiskeli nuorena Kuvataideakatemiassa. 46-vuotiaana Perttu Mäkelä on selättänyt supervoimansa ja palannut pulpettiin.
hän
-
Life, Death and Dennis Hopper on teemalevy, joka sukeltaa Hollywoodin pahan pojan vaiheisiin, Tero Alanko kirjoittaa.
musiikki
-
Tampereen pianokilpailulla ja Sibelius-viulukilpailulla on omat roolinsa taidemusiikin kentällä.
klassinen musiikki
-
Näyttelijä tulkitsee Jacques Brelin tuotantoa, joka on taas ihan liian ajankohtaista.
musiikki
-
Tyrnävällä perustetun Jolly Jumpers -yhtyeen musiikki nappaa maailman tiukkaan otteeseen, Tero Alanko kirjoittaa.
musiikki
-
Insinööri Jarmo Koponen on lavalla Eläkeläiset-humppayhtyeen Onni Waris.
musiikki
-
Huumoriyhtye KAJ:n laulaja on ujo showmies. Jakob Norrgård puhuu Vöyrin murretta ja haluaa näyttää, että siitä voi olla ylpeä.
hän
-
J. Karjalaisen musiikin perusidea on ollut sama 40 vuotta. Enää hän ei edes ajattele, että hänen pitäisi jotenkin uudistua.
musiikki