Mikä-Mikä-Maa kutsuu

Runsaan Deadbeat-albumin alku on unoh­tumaton. My Old Ways -laulu muuttuu noin minuutin kohdalla nuhruisesta koti­ääni­tyksestä viimeistellyksi studioversioksi.

Intiimiyden illuusio katoaa, kun bassorumpu, hi-hatit ja basso tulevat mukaan. Matka popmusiikin Mikä-Mikä-Maahan alkaa.

Tame Impalassa on kyse australialaisen Kevin Parkerin pakkomielteestä. Parker työskentelee yksin, rakentaa levyllä kuultavan musiikin kerros kerrokselta. Hän tekee itse kaiken mahdollisen: säveltää, sanoittaa, ohjelmoi, soittaa, laulaa ja tuottaa.

Tame Impalan kolmannella albumilla (Currents, 2015) Parker osui kultasuoneen. Onnistuminen kiteytyy The Less I Know The Better -biisiin, modernin diskomusiikin mestariteokseen, jota on kuunneltu Spotifysta yli kaksi miljardia kertaa ja tanssittu tuhansina öinä. Currentsin jälkeen Parker on työskennellyt muun muassa Lady Gagan, Rihannan ja The Weekndin kaltaisten supertähtien kanssa.

Ensimmäisillä levyillään Tame Impala esitti psykedeelistä kitararockia. Nyt kitara soi vain parissa biisissä, enemmän mausteena kuin johtavana instrumenttina. Musiikki rakentuu digitaalisen rumpubiitin ja konebasson varaan. Melodiateemat soitetaan pianolla tai syntetisaattoreilla.

Parker on musanörtti ja hänen vaikutteensa moninaisia. Laulumelodioissa kuuluvat etenkin Bee Gees ja John Lennonin hunajaiset balladit. Elektroniset rytmit muistuttavat usein Michael Jacksonin ja Quincy Jonesin yhteistöitä – Draculan taustamörinä viittaa taatusti näyttelijä Vincent Priceen ja Thriller-kappaleeseen. Pieces of Heaven -laulun synteettiset jouset vellovat kuin Enyan Orinoco Flow’ssa.

My Old Waysin ohella levyn vaikuttavin kappale on seitsemänminuuttinen End of Summer. Kun Parker laulaa lempeällä falsetillaan ”I waited ’til the end of summer / and I ran out of time”, kokemus on yhteinen. Jotain on joskus päässyt karkuun. Rakenteeltaan kappale muistuttaa enemmän unen kuin poplaulun logiikkaa. Ensin tulee suora, jytisevä teknobiitti, sitten herttainen melodiateema ja haikea säkeistö.

Kun kertosäe on kuultu kaksi kertaa, kappale lepää hetken ja miettii, minkä suunnan ottaisi. Instrumentaalijakson jälkeen se palaa säkeistöön kuin vanhaan muistoon. Toinen pitkä kappale ei onnistu yhtä hyvin. Ethereal Connection toimii metropolien klubeissa mutta katkaisee levyn virtauksen.

Rakeisessa kansikuvassa Parker halaa pientä tytärtään onnellisen näköisenä. Silti hänen sanoitustensa keskeiset teemat ovat yhä epävarmuus ja alakulo: ”So here I am once again / feeling all blue.” 

Tame Impala: Deadbeat. Columbia Records, 2025.