Fonografi ­soikoon

Innostus huokuu laulaja Kyösti Mäkimattilasta, kun hän veivaa käyntiin fonografin ja asettaa neulan paikoilleen.

Vahalieriöltä kaikuu ilmoille Arthur Collinsin ja Byron G. Harlanin tulkitsemana kappale It Looks Like a Big Night To-night. Äänite on vuodelta 1908.

Ollaan tallennetun musiikin alkulähteillä. Sähkölampustaan tuttu Thomas Alva Edison keksi fonografin 1877, kaupalliseen myyntiin laite tuli 1890. Se oli ensimmäinen äänen tallennukseen ja toistamiseen tarkoitettu laite.

Fonografia ei alun perin suunniteltu musiikin tallentamiseen. Edison pohti, että laitetta voisi käyttää esimerkiksi kirjojen tallentamiseen sokeita varten. Ollaan siis paitsi musiikkitallenteiden myös äänikirjan alkulähteillä.

”Yhdysvalloissa fonografeja käytettiin vielä 1950-luvulla oikeusjuttujen ja isojen sopimusneuvottelujen taltiointiin”, Mäkimattila kertoo. ”Taltiointeja käytettiin muiden dokumenttien tukena.”

Mäkimattilan Yhdysvalloista hankkima fonografi on vuodelta 1906. Fonografilla soitettava musiikki on tallennettu vahalieriölle. Seuraava kehitysaskel oli gramofoni ja sillä soitettavat niin sanotut savikiekot.

Gramofoneja Mäkimattilalla on näytillä useampia. On perinteinen isotorvinen kotikäyttöön suunniteltu, mutta myös pienempiä matkamalleja, jollaisen on voinut ottaa mukaan vaikka piknikille.

Tulevaisuudessa Mäkimattila nähdään fonografinsa ja gramofoniensa kanssa dj-keikoilla, tai kuten hän itse sanoo, levyjuontajana.

Muutamia koekeikkoja Mäkimattila on tehnyt, ja vastaanotto on ollut hyvä. Sekin on tullut testatuksi, että mikittämällä vanhojen laitteiden ääni saadaan ohjattua äänentoistolaitteisiin, jotta se kuuluu isommassakin tilassa.

Keikkailu on kuitenkin vain osa Mäkimattilan suunnitelmaa. Hän on perustanut serkkunsa Timo Mäkimattilan kanssa Formaattimuseon, jonka tavoitteena on esitellä yleisölle koko äänitetallennuksen historia fonografista tähän päivään.

Tarvittava esineistö on hankittuna. Edellä mainittujen lisäksi kelanauhureita, kasetti- ja levysoittimia sekä sopiva määrä niihin sopivia tallenteita c-kaseteista vinyyleihin. Mp3-soittimia, minidiskejä ja muita unohtamatta.

Toistaiseksi museo toimii vain netissä. Sopivia tiloja etsitään parhaillaan.

Esineistöä on esitelty muutamissa yksittäisissä tapahtumissa, muuten ne ovat varastossa.

Museoidealle antoi vauhtia paitsi fonografin hankinta myös 5 000 savikiekon kokoelma, jonka Mäkimattilat ostivat eräältä keräilijältä.

Kokoelma sisältää vain suomalaisia äänitteitä. Mukana on harvinaisuuksia esimerkiksi Olavi Virran tuotannosta.

Yhdessä 1940 vuoden levyn etiketissä on painettuna olympiarenkaat. Levyn kustantaja on ollut varma, että 1940 Helsingille myönnetyt olympialaiset toteutuvat, mutta ne peruuntuivat talvisodan vuoksi.

Kokoelmiin kuuluvat myös kaikki Suomen ensimmäisen yksityisen levyfirman, turkulaisen Sointu-yhtiön julkaisemat savikiekot. Lisäksi museolla on hallussaan 1 500 ulkomaista savikiekkoa, pääasiassa jazzia. Museon kokoelmiin kuuluu myös fonografin vahalieriöille tallennettua musiikkia. Ne ovat huomattavasti savikiekkoja harvinaisempia.

”Meillä kävi hirmuisen hyvä tuuri. Saimme niitä vaihdossa, kun meillä oli tarjota keräilijälle muutamia savikiekkojen kaksoiskappaleita.”

Museoon hankitut laitteet on tarvittaessa korjattu joko itse tai korjautettu asiaan vihkiytyneillä harrastajilla. Vanhoihin laitteisiin saa Mäkimattilan mukaan varaosia. Uusien gramofonineulojen hankkiminenkaan ei ole ongelma.

Hyvä niin, sillä tosi hifisti käyttää neulaa vain kerran. Useamman kerran käytettynä metallinen neula kuluttaa enemmän savikiekon uraa.

Mäkimattilan muusikon työtä ja innostusta äänen tallentamisen historiaan liittää yhteen halu tuntea ja kunnioittaa perinteitä.

Yksi tulevaisuuden haave liittyy fonografiin. Kun hän saa hankituksi tallentamiseen käytettävän äänirasian, tarkoitus on äänittää vahalieriölle omaa musiikkia – olla ensimmäinen iskelmälaulaja sataan vuoteen, joka Suomessa tekee vahalieriöäänitteen.

”Musiikki äänitetään kertaotolla saman torven kautta, joka vahvistaa ääntä tallenteita soitettaessa”, Mäkimattila kertoo.

Hän on artistina aina arvostanut perinteitä. Kun hän tangokuninkuuden voitettuaan 2013 ryhtyi tekemään ensimmäistä sooloalbumiaan, ajalle tyypilliset iskelmien konetaustat eivät kelvanneet. Mäkimattila halusi levylle oikeita soittajia.

Sama ajatus on ohjannut koko uraa. Vuoden alusta Mäkimattilaa on säestänyt orkesteri, jolla on kuvaava nimi: Ajaton sointu.

Yksi gramofoneista ja toistatuhatta savikiekkoa Mäkimattilalla on säilytyksessä kotonaan. Ne ovat ahkerassa käytössä. Hän sanoo, ettei muista koska olisi kuunnellut musiikkia muuten kuin savikiekoilta.

”Tämä on vienyt mennessään. Nykymusiikki ei ole minulle enää musiikkia, se on ohjelmointia. En saa siitä kiinni. Uuden yhtyeeni soundi-ideakin on savikiekkoajalta. Joskus on joku ajatellut musiikista samalla tavalla kuin minä ajattelen edelleen.” 

OIKAISU Juttua korjattu 2.6.2025 klo 10.00. Kuvatekstissä luki virheellisesti, että Suomessa ei olisi tehty vahalieriöäänityksiä sataan vuoteen. Suomalainen viulisti Jaso Sasaki on tehnyt vahalieriöäänityksiä 2010-luvulla.