Alku aina hankalaa

”Planet Earth is blue / and there’s nothing I can do.”

David Bowien ensimmäinen listamenestys oli heinäkuussa 1969 julkaistu Space Oddity -single. Se ilmestyi juuri ennen Neil Armstrongin astumista Kuun kamaralle. Ainakin levy-yhtiön osalta kyse oli silkasta opportunismista.

Ennen läpimurtoa Bowie oli häärinyt vuosia Lontoon musiikkipiireissä. Vihdoin julkaistujen vuoden 1965 sessioiden aikaan hän oli vielä 18-vuotias Davie Jones.

Tuottaja Shel Talmyn ansioluetteloon kuuluvat muun muassa The Kinksin ja The Whon varhaiset hittisinglet. Hänen kiinnostustaan Davie Jonesia kohtaan voi pitää jonkinmoisena meriittinä ja luottamuksen osoituksena. Mutta mitä Talmy kunnianhimoisessa nuorukaisessa oikein näki?

Vuoden 1965 studioäänityksistä muodostuu aika sekalainen kattaus. Talmyn tuottamista lauluista neljä julkaistiin aikoinaan singleinä. Esittäjiksi ilmoitettiin The Manish Boys ja Davie Jones & The Lower Third. Loput kappaleet jäivät keräämään pölyä.

The Shel Talmy Recordings -cd:n 18 laulua ovat kahta lukuun ottamatta Bowien kirjoittamia. Niissä on hyvin vähän mitään musiikillisesti merkittävää. 2000-luvun alussa Bowie äänitti uudet versiot You’ve Got a Habit Of Leaving– ja Baby Loves That Way -kappaleista Toy-nimiselle albumille, jonka EMI hylkäsi. Muihin Talmyn kanssa taltioituihin kappaleisiin Bowie ei kajonnut koskaan uudestaan.

Bändin kanssa vuonna 1965 nauhoitetut biisit ovat parin minuutin rämiseviä mutta eivät millään muotoa rajuja kitararockeja. Fuzz-kitara pörisee ja rummut kolaavat, kuten monilla tuolloin julkaistuilla levyillä. Mallioppimisesta tässä on pitkälti kyse. Vaikkapa The Kinksin All Day and All of the Night ja The Whon I Can’t Explain ovat näiden rinnalla – tietysti muutenkin – kuin taivaan mannaa.

Mukana on kuusi kappaletta, jotka Bowie esittää ilman yhtyettä. Niistä voi hyvällä tahdolla kuulla The Walker Brothersin dramaattisten balladien (Today) ja The Beach Boysin harmoniapopin (I Want My Baby Back) vaikutuksen. Erityisin laulu on I Live in Dreams, jonka introspektiossa on enemmän kuin häivähdys myöhempää Bowieta.

1960-luvun rockmusiikin konossööreille tällainen arkistokokoelma on kiinnostava ja arvokas, myös nuorina sessiomuusikkoina mukaan kutsuttujen kitaristi Jimmy Pagen ja kosketinsoittaja Nicky Hopkinsin ansiosta. Tosin alan harrastajat tietävät, että noin puolet The Shel Talmy Recordingsin mate­riaalista julkaistiin jo kauan sitten kokoelmalla Early On (1964–1966). 

David Bowie: The Shel Talmy Recordings. Parlophone, 2026.