Minun Suomeni

Pojanpoika on Matti Johannes Koivun yhdeksäs albumi. Edellisestä kerkesi kulua yli kuusi vuotta. Koivun (s. 1981) ensimmäisillä levyillä esiintyi kiireinen ja malttamaton nuorukainen. Nyt hänen musiikkinsa on huolellisesti läpi ajateltua.

Käännekohta sijoittuu Irwin Goodmanin lauluja– ja Toisen maailman nimi -levyjen (2008 ja 2011) paikkeille. Niistä ensimmäisellä Koivu sovitti Irwinin ja Vexi Salmen rahvaanomaisia ralleja, kuten Työmiehen lauantai, Ei tippa tapa ja Vain elämää, herkiksi ja vakaviksi folklauluiksi. Jälkimmäisellä kappaleet olivat omia ja sovitukset hiljaisempia ja kokeilevampia.

Toisen maailman nimi -albumin kivijalka on kappale nimeltä 80-luvun lapset. Sen upeassa tekstissä virkamiehet allekirjoittavat papereita uuden valtatien rakentamisesta Tampereen ja Helsingin välille: Tien piti olla ikuinen / mutta sitä käytettiin vain kolkyt vuotta.

Kyseisellä albumilla jotain merkittävää loksahti paikoilleen. Siitä lähtien Koivun levyt ovat olleet selvästi samaa jatkumoa, vaikka musiikillisilta painotuksiltaan erilaisia. Esimerkiksi albumilla Luonnos (2019) oli enemmän kansanmusiikin poljentoa.

Koivu on pohjimmiltaan romanttinen lauluntekijä, mutta kaikilla hänen levyillään on myös kulttuurihistoriallisia elementtejä. Päivätyökseen Koivu opettaa historiaa ja yhteiskuntaoppia lukiolaisille. Hän on myös tehnyt Yleisradiolle radioesseitä modernin Suomen historiasta.

Pojanpoika-albumin avaa suuri ja vakava Isänmaa-laulu. Sen tekstissä Koivu näyttää mutta ei selitä: Jossain lapio nojaa puuhun / jossain on kädensija  / siitä kun vetää / tulee syyskuu ja pirusti omenaa.

Kuuntelijan täytyy luoda merkitys sanoille itse. Ripustaudunko lämpimään nostal­giaan vai katsonko tulevaan?

Miljoonan euron jutussa Koivu muistuttaa, että pienet asiat voivat olla valtavan tärkeitä. Parvekkeella-kappaleessa hän laulaa kaikkein tärkeimmistä, perheestä ja rakkaudesta: Hanskat putoaa / onko täällä ruokaa? Tapa kirjoittaa on hänen omansa, arkinen mutta ylevä.

Komeasti ja rohkeasti laulava Koivu äänitti Pojanpoika-levyä pitkään ja usein itsekseen. Kuten ennenkin, hän soittaa kitaraa, pianoa ja muita kosketinsoittimia. Monien laulujen taustalla vinkuvat tai vonkuvat syntetisaattorit. Tärkeä osa levyn soundissa on myös Suvi Isotalon jousisovituksilla.

Koivun laulut ovat vähäeleisiä ja usein kasvavat loppua kohti. Mieleen hypähtää halutessaan mestarillinen Sufjan Stevens. Molempien musiikissa on ainutlaatuista kirkasotsaisuutta. 

Matti Johannes Koivu: Pojanpoika. Texicall, 2026.