Vaaran tuntu kateissa

Rolling Stonesin edellinen albumi Hackney Diamonds maistui kalliilta mainokselta ja likilaskuiselta uudelleenbrändäykseltä. Tällä kierroksella mediamyllytys on vaimeampaa, mutta musiikki – ainakin enimmäkseen – parempaa.

Uusi Foreign Tongues -levy on yhtyeen faneille helppoa kuunneltavaa. Musiikki on eläväistä ja luonnollista. Siinä ei ole vaaran tuntua, mutta se kuulostaa Rollareilta.

Sen verran markkinointiosasto on ollut hereillä, että kaksi ensimmäisenä julkaistua biisiä ovat levyn parhaat. Rough And Twistedillä Keith Richardsin ja Ronnie Woodin kitarat keskustelevat komeasti ja Mick Jaggerin soittama huuliharppu vonkuu vahvasti.

Myös In The Stars -kappaleen kitarariffi on mestariluokkaa. Se tarttuu mieleen paremmin kuin laulun kertosäe.

Kahden mainitun tasolle yltää vain Ringing Hollow, raukea countryrockbiisi, joka voisi olla toteutukseltaan pölyisempi ja nuhruisempi. Tähtituottaja Andrew Watt ei tälläkään kertaa yritä toistaa 1970-luvun alun soundia.

Mick Jagger laulaa läpi levyn pontevasti. Emotional Rescue -albumin diskorockiin viittaavassa Jealous Loverissa ja parissa muussakin biisissä hän esittelee falsettiaan kuin ikuista nuorekkuutta osoittaakseen.

Vieraita levylle on kerääntynyt aika liuta, muun muassa Paul McCartney, The Curen Robert Smith ja 1960-luvun ihmelapsi Steve Winwood. He jäävät nimiksi levyn kansissa. Heitä tuskin huomaisi ilman ennakkotietoa.

Muutamissa sanoituksissa Jagger her­keää poliittiseksi. Divine Intervention– ja Mr. Charm -lauluissa hän mätkii omissa maailmoissaan eläviä miljardöörejä ja jopa yksilöi jälkimmäisessä ”mad mogul Mr. Muskin”. Covered In You -biisissä Jagger sanoo olevansa kyllästynyt autokraatteihin ja heidän ohjusparaateihinsa.

Sinänsä Rolling Stonesin poliittisuudessa ei ole mitään uutta. Esimerkiksi Street Fighting Man (”Everywhere I hear the sound of marching, charging feet, boy”) ja Gimme Shelter (”War, children, it’s just a shot away!”) osallistuivat yhteiskunnalliseen protestiin jo 1960-luvulla. Kiiltävämmällä 1980-luvullakin oli tilaa muun muassa Etelä-Amerikan diktatuureja kommentoineelle Undercover Of The Nightille.

Foreign Tongues -levystä jää fiilis, että Jaggerilla, Richardsilla ja Woodilla on ollut studiossa kivaa. Sen voimakolmikko on unohtanut, että isompi ei aina ole parempi. Yli tunnin mittainen albumi on liian pitkä. Karsimisen olisi voinut aloittaa vaikkapa rasittavasta Mr. Charm -jankkauksesta ja Amy Winehousen You Know I’m No Goodista tehdystä valjusta versiosta. 

Rolling Stones: Foreign Tongues. Polydor, 2026.