-
On tullut aika selvittää, kummat ovat oikeassa: meri- vai järvi-ihmiset.
kesä
-
Joko nyt? Merkkejä Suomen talouskasvusta voi etsiä talousennusteista – ja miesten alusvaateosastolta.
talous
-
Suomen ulkoministeriön pahoittelut eivät riitä lapsena Intiaan hylätylle miehelle. Hän haluaa rahaa.
hän
-
Suomi on jäänyt jälkeen ikääntyvien rokottamisessa. Infektiolääkäri näkee yhtäläisyyksiä USA:n kanssa.
rokotteet
-
Urheilija, yrittäjä, kirjailija, kansanedustaja ja näyttelijä paljastivat lämpimimmät kesämuistonsa.
iso kysymys
-
Vilma Jään ääni on hurmannut New Yorkin Metropolitan-oopperassa. Se tekee vaikutuksen myös kyyttöihin.
kansanmusiikki
-
Tuntuiko elämä sodan alla vuonna 1939 samalta kuin nyt?
essee
-
Isot droonit voivat olla pian arkipäivää peltotöissä. Viljelijät arvostelevat lupien hankinnan hitautta.
droonit
-
Jo 1800-luvun lopulla epäiltiin, että mieli voi järkkyä nopeiden yhteiskunnallisten muutosten takia.
mielenterveys
-
Vanhasta albumista löytyi tummunut valokuva. Voiko se olla maailman vanhin hääkuva?
valokuva
-
Erja Yläjärvi johtaa Helsingin Sanomia. Hänelle ei kannata sanoa, että lehden laatu olisi heikentynyt.
media
-
Seuraavan hallituksen pitäisi säästää yli 10 miljardia euroa. Näin se tehtiin 1990-luvulla.
politiikka
-
Ukrainalaiset tarttuvat kotirintamalla arjen iloihin. Sota on yhden pelottavan äänen päässä.
Ukrainan sota
-
Onnellisuus on hyvä päämäärä yhteiskunnalle, mutta huono yksilölle, sanoo filosofi Frank Martela.
hän
-
Sdp:n puheenjohtaja Antti Lindtman ihailee täsmällisiä vaalilupauksia. Riittääkö se välttämään Jutta Urpilaisen kohtalon?
Sdp
-
Kun kovalevy tai pilvipalvelu täyttyy, tilaa voi aina ostaa lisää. Sillä on kuitenkin hintansa.
elämä
-
Sananvapauspalkinnon saanut Janette Grönfors puhuu niiden puolesta, joita ei kuulla.
hän
-
Johanssonien suku on metsästänyt hylkeitä Saaristomerellä sukupolvien ajan.
metsästys
-
Venäjän hyökkäyssota on pattitilanteessa, joka suosii Ukrainaa. Putinin keinot ovat vähissä.
analyysi
-
Ydinvoima tekee paluuta. Uutta huumaa eletään Helsingissä, Loviisassa ja Eurajoella.
energia
-
Suomentaja saa lännenmiehet puhumaan elävää Kuusamon murretta.
hän
-
Voiko syöpää vastaan taistella? Ranskalaistutkimuksen mukaan myönteisestä ajattelusta saattaa olla apua.
terveys
-
Telegramin rajoituksista on alkanut tulla ongelma Putinin hallinnolle.
Venäjä
-
Valtion velkakriisin ratkaisemiseksi tarvitaan miljardeja. Niitä löytyisi eläkejärjestelmästä.
eläkkeet
-
Tasa-arvotyöstä palkitun Katariina Räikkösen suusta karkaa välillä ”Jeesus ja pippeli”.
hän
-
Siri Hustvedt käsittelee uudessa kirjassaan miehensä kuolemaa ja pohtii, mitä yhteisistä vuosikymmenistä jää jäljelle.
kirjallisuus
-
Chilessä asuu arviolta puoli miljoonaa palestiinalaista. Osa heistä on maan eliittiä.
palestiinalaiset
-
Mariia Niskavaaran esikoisromaanin käännösoikeudet on myyty jo yli kolmeenkymmeneen maahan.
kirjallisuus
-
Suomalaisen musiikin Spotify-listat kootaan nykyään Ruotsissa. Ne tehdään Emma Vikströmin johdolla.
musiikki
-
Suomalainen kemisti keksi pumpata betonin sisään hiilidioksidia. Syntyi uudenlainen ympäristöystävällinen rakennusaine.
keksinnöt
-
Ensin löytyi outo ystävänpäiväkortti. Sitten alkoi selvitä paljon muutakin.
parisuhteet
-
Suomen uuden maabrändin ytimessä on olla kiva muille. Se on turvallisuuskysymys, sanoo julkisuusdiplomatian professori.
maakuva
-
Savonlinnan kaupunginjohtajan valinta oli yksimielinen mutta ei mikään mutkaton asia.
hän
-
Yhdysvaltain puolustusministerin tatuoinneissa toistuvat armeija, uskonto ja isänmaa.
Yhdysvallat
-
Kalle Kumpulainen ajaa urheilullisella Byd Sealilla. Sähköautoilun dynastia nousee Kiinasta.
autot
-
Opettaja Eenariina Hämäläisen mielestä koulussa pitäisi olla kaikille yhteistä etiikan opetusta.
hän
-
Virossa nuorten vakava rikollisuus on kadonnut lähes kokonaan. Mitä siellä tehdään toisin kuin Pohjoismaissa?
nuorisorikollisuus
-
Vasemmistoälykkö Noam Chomskyn elämäntyö murenee. Syynä ovat Chomskyn yhteydet Jeffrey Epsteiniin.
Epstein-skandaali
-
Ulkomaiset toimittajat ovat jo neljän vuoden ajan käyneet Suomessa tekemässä saman kierroksen.
maakuva
-
Joonatan Rajala voitti lukiolaisille järjestetyn Suomalaisen kirjoituskilpailun.
essee
-
Raamatun lukemista, rukoilua, kristillisiä somevaikuttajia. Yhä useampia nuori mies uskoo Jumalaan.
uskonnollisuus
-
Entä jos jäisit työttömäksi? TV-toimittaja, johtaja ja kolme muuta pohtivat, mitä silloin tekisivät.
syventävä
-
Professori Elina Knihtilä on etutöölöläinen kulttuuritantta, jota kiehtoo sota ja valta.
teatteri
-
Ilmakehätutkija Jenni Kontkanen selvittää mallinnuksilla, miten sääilmiöt muuttuvat tulevaisuudessa.
hän
-
Arkkipiispa Elia muistuttaa itseään vallan vaaroista. Hän ei kuvittele pelastavansa koko maailmaa.
ortodoksinen kirkko
-
Jos koko Eurooppa äänestäisi huomenna, laitaoikeisto korjaisi potin.
Eurooppa
-
Olvi voitti olutkisan Suomessa ja kasvaa ulkomailla. Valko-Venäjä on yhä yhtiön häpeäpilkku.
olut
-
Trumpia radikaalimpi talk show -isäntä Tucker Carlson voi nousta republikaanien presidenttiehdokkaaksi.
Yhdysvallat
-
Emme oikeasti usko kuolevamme. Siksi jatkamme tuhon tiellä, kirjoittaa esseisti Herman Raivio.
essee
-
Jarkko Volanen ehti miettiä, oliko kirjoittanut täysin mitättömän kirjan. Sitten tuli Finlandia-ehdokkuus.
kirjallisuus
-
Plastiikkakirurgi ja professori Virve Koljonen haluaa oikoa alaansa liittyviä uskomuksia.
hän
-
Jos ei osaa ollenkaan small talkia, pitääkö silti yrittää?
keskustelukulttuuri
-
Arkkitehtiopiskelija pakeni elokuvakouluun. Siellä hän kiinnostui ihmisistä.
hän
-
Asiantuntijat tietävät, miten sote pitäisi korjata. Suostuvatko poliitikot kuuntelemaan?
sotepalvelut
-
Kulttuuriala vahingoittaa itseään liian syyllistävillä puheilla, Suomen elokuvasäätiön uusi johtaja sanoo. ”Maksajille ei kannata vittuilla.”
elokuva
-
Energiaviraston mukaan tehomaksu ei nosta sähkön kokonaishintaa. Omakotiasujat epäilevät.
energia
-
Suomalaiset käyvät uimahallissa 20 miljoonaa kertaa vuodessa. Vääryyksistä kannellaan eduskunnan oikeusasiamiehelle.
liikunta
-
Kävimme läpi Yhdysvaltain presidentin Truth Social -viestit vuoden ajalta.
Donald Trump
-
Asiantuntijat kertovat, mitä Jari Saarion soutu opetti meille urheilusta, mediasta, etiikasta ja sotesta.
elämä
-
Neljä vuotta sitten Suomessa alkoi kiivas tien raivaus Natoon. Se vahvisti hallituksen ja eduskunnan valtaa ulkopolitiikassa.
Nato-jäsenyys
-
Suomen vesi-infra on puoli vuosisataa vanhaa. Uudistaminen maksaa miljardeja ja näkyy myös vesilaskussa.
vesi
-
Paavo Lipposella on selvä visio siitä, miten EU:n voisi pelastaa.
Euroopan unioni
-
Miten Kanada pärjää Donald Trumpin Yhdysvaltojen kanssa?
Kanada
-
Mikä on kiinnostavinta kirjallisuutta juuri nyt? Runeberg-valitsijaraadin jäsen, kriitikko Maaria Ylikangas, kertoo.
kirjallisuus
-
Kansalaisaloitteiden piti lisätä äänestäjien vaikutusmahdollisuuksia. Ei mennyt pitkään, kun myös poliitikot kiinnostuivat niistä.
politiikka
-
Kelan tuella tuhansien eurojen leikkauksen voi saada ulkomailla satasilla.
terveydenhuolto
-
Turkulaiset Anja Salminen ja Pentti Koivisto tekevät joka vuosi kymmeniä ruotsinristeilyjä.
ruotsinlaivat
-
Aika tuntuu ajaneen muotokuvien ohi. Mitä tapahtuu vanhoille maalauksille, joita kukaan ei halua ostaa?
kuvataide
-
Talvisodan aikaan Saksa teki Venäjälle selväksi, ettei metallitehtaita saa pommittaa, kertoo tuore kirja.
kirjaote
-
Maailmassa on 64 maata, joita Suomen Kuvalehdessä ei mainittu viime vuonna lainkaan. Nyt mainitaan.
valtiot
-
Politiikan vaikuttaja on suuri Amerikan ystävä. Onko hänen ihailemaansa Yhdysvaltoja enää olemassa?
Yhdysvallat
-
Kaksikymmentä vuotta sitten opetuksen suurvallassa ryhdyttiin suunnittelemaan peruskoulun digitalisoimista.
peruskoulu
-
Rahvasta on sivistetty, mutta nyt saa etsiä sivistysporvareitakin, kirjoittaa Ville-Juhani Sutinen.
essee
-
Ensin kultakäädyt, kukat ja kahvit. Sitten Ilmari Nurminen aloitti säästöhommat Tampereella.
politiikka
-
Vuoden kalenteri on täynnä teemapäiviä. Jos suosikistaan haluaa virallisen, se vaatii määrätietoista vaikuttamista.
juhlapäivät
-
Onko matkustustasetta mahdollista kääntää lähelle tasapainoa?
Kotimaa
-
Oulussa kunnostetaan Alvar Aallon suunnittelemaa siiloa kulttuurikäyttöön.
arkkitehtuuri
-
Työttömyys on historiallisen korkealla. Hallitus lupailee jatkuvasti valonpilkahduksia, mutta kunnissa niitä näkee vain harva.
työttömyys
-
Julkkikset eivät muodosta eliittiä ainakaan älyllisessä tai edes taloudellisessa mielessä, kirjoittaa Markku Koski esseessään.
essee
-
Jeffrey Epstein sekoittaa haudan takaa Yhdysvaltojen politiikkaa.
Yhdysvallat