Pienempi, halvempi, turvallisempi?

Energiayhtiö Helenin halli on täynnä lakkautetun hiilivoimalan laitteistoa. Puu tuoksuu punatiilisellä voimala-alueella Helsingin Salmisaaressa.

Paikka on symbolinen, onhan ydinvoimalla koko sen historian ajan haluttu korvata fossiilienergiaa. Biopolttamisen sijaan tulevaisuudessa täällä saatetaan halkoa atomeja.

Harmaa neliö hallin pohjalla on lupaus Suomen uudesta ydinajasta. Maan ensimmäisen pienydinvoimalan pilottilaitoksen peruskivi muurattiin helmikuussa.

Pienydinvoimalaa kehittävän Steady Energyn toimitusjohtaja Tommi Nyman kurkkii betonivalua aidan takaa, kymmenen metriä ylempää ja hymyilee. Kuten ydinvoimaihmiset tapaavat nykyään.

”Olen mielissäni yleisestä suhtautumisesta ydinenergiaan.”

Salmisaaressa on tarkoitus testata kaukolämpöä tuottavaa pienydinvoimalaa. Tavoitteena on ”maailman yksinkertaisin ydinvoimala”. Kun ei tuoteta sähköä, ei tarvitse rakentaa esimerkiksi kalliita turbiineita.

Ensin kokeillaan LDR-50-reaktorin toimintaa sähkövastuksilla. Pilotin jälkeen rakennetaan oikea, uraanilla toimiva pienydinvoimala, jos Helen päätyy sellaisen tilaamaan. Salmisaari on yksi mahdollinen paikka reaktorille.

Kun Helen uteli sivustollaan kaupunkilaisten näkemyksiä, moni kysyi, miten ihmeessä Helsingin ydinkeskustaan voidaan rakentaa ydinvoimaa. Vanhojen huolien lisäksi Ukrainan sota on nostanut pelkoa voimaloihin kohdistuvista iskuista.

Vastaus on maanalainen voimala. Riskit ja kustannukset laskevat, kun ei tarvita jumbojettejä kestäviä suojakuoria.

Jos sähkö laitokselta katkeaisi, reaktori sammuisi automaattisesti ja luovuttaisi lämpönsä ympäröivään vesisäiliöön. Ydin ei voisi sulaa. Uraaniakin tarvitaan vähän: yhden pienvoimalan ydinjäte voisi kuudessa vuosikymmenessä mahtua parkkipaikkaan.

Suunniteltu voimala ei parhaimmillaan tarvitse työntekijöitä vahdeikseen. Silloin ihmiset eivät voi tehdä virheitä, eikä Salmisaaresta tule uutta Tšernobyliä.

Tuulivoimalla tuotetaan jo yli neljännes Suomen sähkönkulutuksesta. Se on halpaa ja puhdasta energiaa. Ydinvoima tar­joaa sen rinnalle vakaata sähköntuotantoa, joka ei ole riippuvaista auringon ja tuulen määrästä.

Sitä tarvitaan kotitalouksien ja perinteisen teollisuuden lisäksi myös suurten teknologiayritysten datakeskuksiin. Tekoäly syö yhä enemmän virtaa.

Suomessa sähköä tuottaa viisi reaktoria: kolme Olkiluodossa ja kaksi Loviisassa.

Seuraavat laitokset ovat todennäköisesti aivan toisenlaisia. Pienydinvoimaa tarkoittava kirjainyhdistelmä SMR on lyhenne sanoista small modular reactor. Pieniä modulaarisia reaktoreita voisi rakentaa edullisesti sarjatuotantona.

Nykyisin maailmassa toimii nelisensataa ydinreaktoria, mutta määrä voisi moninkertaistua pienvoimaloilla. Vasta kaksi SMR-voimalaa tuottaa sähköä Kiinassa ja Venäjällä, mutta kehitteillä on kymmeniä erilaisia reaktoreita ympäri maailmaa.

Eletään uusien innovaatioiden aikaa, jossa kaikki tuntuu olevan mahdollista. Laivat voisivat kulkea ydinvoimalla. Kontinkokoiset mikroreaktorit kuljetettaisiin syrjäseuduille rekalla.

Tanskalaisen Copenhagen Atomicsin perustajat eivät pysty edes ideoimaan, mitä ihmiskunta voisi tehdä kaikella sähköllä, jos heidän sulasuolareaktoriensa sarjatuotanto käynnistyy. Taustalla on jo 1950-luvulla tutkittu teknologia, jossa uraania yleisempää toriumia sekoitetaan nestemäiseen suolaan.

Hömppää. Sellaiseksi Tommi Nyman kutsuu ydinhuuman lennokkaimpia projekteja. Alalla kannattaa antaa lupauksia harkitusti. Nyman työskenteli Teollisuuden Voimassa, kun energiayrityksessä yritettiin vuosikausia saada toimintaan Suomen kalleinta rakennusta, 11 miljardia maksanutta Olkiluodon kolmosreaktoria.

Eurajoella sijaitseva yksikkö valmistui 14 vuotta myöhässä ja aloitti säännöllisen sähköntuotannon kolme vuotta sitten. Suomen suurimmassa sähköntuottajassa on parituhatta huonetta. Salmisaaressa on yksi halli.

Yhden 50 megawatin verran lämpöä tuottava reaktorimoduuli maksaa 100 miljoonaa euroa. Jos rakennetaan useita, hinta laskee.

”Sofistikoitunutta yksinkertaistamista”, Nyman kuvailee suunnittelua.

Sähkölaitoksissa vesi pitää lämmittää yli kolmeensataan asteeseen. Kuumuus nostaa laitteiston hintaa. Salmisaaren pienydinvoimala lämmittäisi puolet viileämpää vettä kaukolämmön tarpeisiin.

Lämmön markkina on sähköä isompi ja hinta vakaampi. Kaukolämmön lisäksi kuumalla vedellä on muitakin ostajia. Suomalaisten pienvoimaloita voitaisiin käyttää esimerkiksi juomaveden tuotantoon suolanpoistolaitoksissa.

Suomen uudessa ydinlainsäädännössä aio­taan helpottaa voimaloiden sarjatuotantoa. Se mahdollistaisi SMR-bisneksen, jonka teknologiaa Orpon hallitus kaavailee edistävänsä investointituella.

Fortum on sijoittanut Steady Energyyn, jonka joitain voimaloita energiayhtiö voisi alkaa operoida. Iso kumppani tuo myös uskottavuutta startupille, joka on solminut aie­sopimuksia myös Eurooppaan.

Suomen ensimmäinen pienydinvoimala saattaakin käynnistyä Helsingin sijaan Kuopiossa. Savossa pitäisi korvata vanha biopolttava voimalaitos. Kuopion energian kyselyssä 76 prosenttia vastaajista kannatti pienydinvoimaa kaukolämpöön.

Steady Energyn pahin kilpailija tulee atomimaasta. Myös ranskalainen Calogena yrittää saada matalalämpöä tuottavan pienvoimalansa Suomen markkinoille.

”Me ollaan teknologisesti jo pidemmällä”, Nyman sanoo.

Ydinenergiassa käydään kansainvälistä kilpailua.

Viime vuonna presidentti Donald Trump antoi tiukan tavoitteen Yhdysvaltojen SMR-yrityksille. Vähintään kolmen pienreaktorin on saavutettava kriittisyys, tasapainoinen ketjureaktio, maan 250-vuotispäivään mennessä. Tavoite on ydinteknologialle tiukka, koska juhlaa vietetään jo heinäkuussa.

Tälläkin puolen Atlantia kaivataan nopeasti sähköä. Euroopassa ydinvoima on alkanut kiinnostaa Ukrainan ja Iranin so­tien käynnistettyä energiakriisejä.

EU julkisti pienydinvoimastrategian maaliskuussa. Tarkoitus on alkaa tukea tutkimusta ja yhtenäistää säätelyä.

Ranska tuottaa jo nyt yli 55 prosenttia EU:n ydinvoimasta ja aikoo rakentaa kuusi uutta perinteistä reaktoria. Arvioitu hinta on kasvanut jo lähes 73 miljardiin euroon.

Hiiliriippuvainen Puola on päättänyt rakentaa ensimmäisen perinteisen ydinvoimalansa Itämeren rannalle.

Jopa ydinvoimalansa sulkeneessa Saksassa tuuli on kääntynyt. Nykyään maan laki sallii lämmön tuottamisen ydinvoimalla, ja näille markkinoille suomalaisetkin hamuavat.

Ruotsissa on peruttu päätös luopua reak­toreista ja alettu edistää erityisesti pien­ydinvoimaa suurella tukipaketilla. Uusi linja vaikuttaa yhteisten sähkömarkkinoiden kautta myös Suomeen. Kiinteän hintatakuun tuomat lainakulut voivat nousta kymmeniin miljardeihin euroihin.

”Kysymys ei ole siitä, että rakennammeko uutta ydinvoimaa, vaan kuinka nopeasti ja kuinka paljon”, Ruotsin varapääministeri Ebba Busch sanoi viime elokuussa.

Idässäkin tapahtuu. Hanhikiven lopahtaneen ydinvoimahankkeen yhteistyökumppani, venäläinen Rosatom, laajentaa vaikutusvaltaansa Egyptiin, Bangladeshiin ja Intiaan.

Rosatom on mukana myös Kiinan voimalaprojekteissa. Energian suurvalta Kiina on noussut rivakasti toiseksi suurimmaksi ydinenergian tuottajaksi, mutta kärkkyy ykköspaikkaa Yhdysvalloilta. Rakenteilla on kymmeniä reaktoreita.

Loviisan ydinreaktorin valvomon seinään oli asennettu symbolinen nappula. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen ja Neuvostoliiton pääministeri Aleksei Kosygin painoivat sitä yhdessä, ja reaktori käynnistyi. Suomalainen kaupallinen atomiaika alkoi viisi vuosikymmentä sitten tammikuussa 1977. Siitä oli haaveiltu pitkään.

Sotien jälkeen Suomi tarvitsi kipeästi energiaa, mutta oman voimalan hankkiminen jumiutui vuosiksi. Järjestettiin kaksi tarjouskilpailua, jotka hallitus hyllytti, koska voittajaksi ei noussut Neuvostoliitto. Itänaapuri tyrkytti Suomelle voimaloitaan, joiden tiedettiin olevan teknologisesti jäljessä länttä.

Lopulta Suomi nöyrtyi. Saatiin sentään lupa yhdistää laitokseen myös läntistä teknologiaa.

Neuvostoliittolaisten mielestä Loviisaan voimala ei olisi tarvinnut suojarakennusta. Niinpä jättimäisen kuoren suunnittelu ja kokoaminen jäi Imatran voiman vastuulle. Vastoinkäyminen kasvatti suomalaisten ydinosaamista.

Loviisan toinen reaktori rakentui rutiinilla. Uskottiin, että Suomi alkaa pian rahastaa neuvostovoimaloiden urakoinneilla.

Loviisaan olisi noussut ehkä kolmas ja neljäskin reaktori, mutta maaliskuussa 1979 yhdysvaltalaisen Three Mile Islandin voimalaonnettomuus muokkasi mielipiteitä.

Ensimmäinen ydinhuuma hälveni.

Voimalan alkuvuosina loviisalaisia pidettiin atomiajan koekaniineina, jotka joutuisivat ydinonnettomuuden sattuessa ensimmäisenä uhreiksi. Pahin tilanne koettiin vuonna 1993, kun laitoksen syöttövesiputki rikkoutui. Ihmiset eivät joutuneet vaaraan.

Loviisassa on enimmäkseen iloittu läpivuotisesta energiasta. Voimalaitoksen lauhdevedet sulattavat jäät, mikä on houkutellut loviisalaiset vetouistelemaan ja sukeltamaan talvisin voimalan lähirannoille. Lintuharrastajat ovat bonganneet sulan meren houkuttelemia muuttolintuja.

Avoimessa lauhdevedessä on purjehdittu kilpaa loppiaisen pakkasilla.

”En näe tuota kauhean hienona”, Jyrki Ikonen sanoo.

Sumun takana, Suomenlahden rannalla siintää Loviisan kaksi reaktoria.

Ikonen ja hänen puolisonsa eivät mielellään liiku ydinvoimalan puolella saaristoa. He eivät halua nähdä laitosta.

Itä-Uudenmaan luonnonsuojeluyhdistyksen entinen puheenjohtaja on toivonut todistavansa ykköreaktorin alasajon. Yksiköiden käyttölupaa on kuitenkin jatkettu vuoteen 2050. Silloin Ikonen on yhdeksänkymppinen.

”Jos hyvin käy, näen sen, kun viimeinen atomi siellä halkaistaan.”

Loviisa herätti myös ydinvoiman vastustamisen Suomessa. Helsingistä kotoisin oleva Ikonen ajautui mielenosoituksiin muun luonnonsuojelun kautta. Aluksi vastustus oli aatteellista. Loviisan porteille tuli aktivisteja ympäri Suomea.

Huhtikuussa 1986 Ikonen ja parituhatta muuta uuden voimalan rakentamista vastustanutta mielenosoittajaa marssivat Senaatintorille. Ylen pääuutislähetyksissä mielenilmaus tulkittiin niin vaimeaksi, että maan viidennen reaktorin rakentamista pidettiin lähes varmana.

Samana päivänä, 26.4.1986, Tšernoby­lissä räjähti reak­tori, josta levisi lähialueille tappavaa säteilyä. Voimalalle ei ollut rakennettu suojarakennusta.

Neuvostoliiton salailun takia kaikkien aikojen pahin ydinonnettomuus selvisi muulle maailmalle vasta päivien päästä.

Suomen päälle vyöryi radioaktiivisia pilviä, joista suomalaiset saivat saman verran säteilyä kuin sisäilman radonista puolessa vuodessa. Ydinvoiman kannatus romahti, ja voimalahankkeet haudattiin vuosiksi.

Vielä vuonna 1999 vihreiden ympäristöministeri Satu Hassi vertasi ydinvoimaa orjuuteen. Puolue jätti hallituksen kahdesti ydinvoiman takia vuosina 2002 ja 2014.

Jälkimmäisellä kerralla puheenjohtajana oli Ville Niinistö. Enää edes hän ei vastusta ydinvoimaa. Tosin Niinistön mukaan vihreiden huoli ei ollut itse ydinvoima vaan se, että ydinvoima oli viemässä rahat uusiutuvilta. Murhe on kadonnut.

”Jos ydinvoimaan on taloudellisesti kannattavaa investoida niin senku”, nykyinen europarlamentaarikko Niinistö sanoo.

Muissakin puolueissa näkemykset ovat hyvin myönteisiä, kunhan annetaan markkinoiden hoitaa rahoitus.

Ydinvoima ei ole koskaan ollut halutumpaa. Sen näkee kyselyissäkin. ”Momentum”, kuvaili Loviisan voimahahmo, kansanedustaja Otto Andersson (r) yleistä poliittista asennetta Loviisan Sanomissa.

Orpon hallitus ilmaisi tavoitteekseen synnyttää vähintään yhden perinteisen ydinvoimalan investointipäätöksen. On haluttu vauhdittaa Fortumia. Energiayhtiö ei aio silti rakentaa isoa voimalaa. Se ei nykyisillä sähköhinnoilla kannata eikä Suomessa haluta luvata takuuhintoja Ruotsin tapaan.

Fortum kuitenkin panostaa miljardi euroa Loviisan voimalaan. Jo nyt uudistetaan matalapaineturbiineja. Tehot kasvavat. Töitä tulee puolelletuhannelle. Loviisa myi lisää maata Fortumille viime vuonna. Ikonen kyseli mielipidekirjoituksessa, onko ulkosaaristo paras paikka ydinvoimalalle.

”Kaupunki on valmis kaavoittamaan ja luvittamaan kaiken, mitä Fortum haluaa. Ydinvoimalaitoksesta nakkikioskiin.”

Onkalon käytävät mutkittelevat, että mahdollinen säteily pysähtyisi paksuihin seiniin.

Vierailijat pukevat valkoiset kengät, takin ja päälle vielä suojakengät. Vyötärölle saa hengityssuojaimen.

Ulkomaalaisille pitää kääntää, että onkalo ei tarkoita piilopaikkaa. Se on enemminkin ketunluola, johon ei halua laittaa kättänsä.

Suuren luolaston merkitystä on selvittämässä mediavierailulla toimittajia Japanista, Ranskasta, Briteistä ja Yhdysvalloista.

Kaikkea saa kuvata paitsi katon kameroita, ovia ja portteja. Sääntöä rikotaan jatkuvasti, ja tästä torutaan.

”Olette onnekkaita, koska näihin paikkoihin ei varmasti pääse, kun ne ovat toiminnassa”, laitosta pyörittävän Posivan viestintäpäällikkö Pasi Tuohimaa sanoo.

Tämän vuoden aikana Suomesta tulee ensimmäinen maa, joka ottaa käyttöön ydinpolttoaineen loppusijoituspaikan.

Onkalo on pysyvä ratkaisu Loviisan ja Olkiluodon radioaktiiviselle käytetylle polttoaineelle. Sen on määrä kestää kymmenen kertaa pidempään kuin ihmiskunnan vanhimmat rakennukset. Kuluu satojatuhansia vuosia, että radioaktiivisuus on ympäröivän luonnon tasolla.

Kun laitos aukeaa, vastaanottohallissa aletaan käsitellä samalla saarella sijaitsevan Olkiluodon ydinvoimalan käytettyä polttoainetta. Jäte on viilentynyt välivarastossaan vuosikymmeniä.

”Täällä se taikuus sitten tapahtuu”, Tuohimaa sanoo kapselointikammiossa.

Jäte sijoitetaan kuparikapselin ympäröimään valurautakapseliin, ja molemmat suljetaan. Kaikki työ hoidetaan etäohjattavilla laitteilla. Moni keltainen trukki tai nosturi odottaa käytävillä loputonta työvuoroa.

Nyt tehdään vielä koeajoa. Välivarastossa suuri kapseli kiiltää ruskeana monoliittinä. Kuparipintaan on jäänyt ihmisen kädenjälkiä kuin kivikauden luolastoissa.

Ylävarastosta kapselit viedään maan alle omalla hissillään. Ihmisten hissimatka maan uumeniin kestää minuutin ja kuusi sekuntia. Perille pääsisi mutkittelevaa, viiden kilometrin reittiä autollakin.

435 metriä pinnan alla näyttää kuin liikkuisi suuressa parkkihallissa. Kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEA:n johtaja nimitti karun näköistä paikkaa ”gamechangeriksi”, alan mullistajaksi.

Onkalolle tulee hintaa runsas miljardi euroa. Laitoksen pyörittäminen maksaa noin 40 miljoonaa vuodessa.

Ydinvoimayhtiöiden Teollisuuden voiman ja Fortumin omistama Posiva voi kuitenkin muuttua rahasammoksi. Ydinhuuma kun ulottuu jo jätteisiin.

Loppusijoitusprojekteja on käynnistetty ympäri maailmaa. Onkalofirman kaupallinen tytäryhtiö Posiva Solutions konsultoi paikanvalinnassa, kustannuksissa, raportoinnissa ja tuhansissa muissa ongelmissa.

Jäteprojekteissa liikkuu satoja miljardeja euroja, ja Suomi on markkinoita jopa 15 vuotta edellä.

”Jos saat edes yhden prosentin summasta, niin sekin on paljon”, Tuohimaa sanoo.

Vihreiden kansanedustaja Atte Harjanne jopa on ehdottanut, että Suomen pitäisi ottaa muiden maiden käytettyä ydinpolttoainetta loppusijoitukseen. Tuonti kiellettiin vuonna 1994 ydinenergialaissa, jota nyt ollaan uudistamassa.

”Maksua vastaan, tietysti”, Harjanne kirjoitti Verde-lehdessä huhtikuussa.

Ensimmäinen oikea onkalo näyttää kivilinnan kellarilta. Ledinauhalla valaistu, kostea käytävä jatkuu 350 metriä kallioon.

Metallirakenteet kolahtelevat luolassa kuin satakuntalainen kokeellinen musiikki.

Tähän tunneliin sijoitetaan kolmisenkymmentä kapselia. Kapselireiät vuorataan ja täytetään bentoniittisavella. Sillä täytetään myös tunneli, joka tulpataan betonilla. Koko Onkalo on täytetty sadan vuoden päästä.

Säteilevä aine on silloin eristetty sivilisaatiosta. Tuohimaa ei usko, että jätteet houkuttelisivat ydinhaudanryöstäjiä.

”Miten ne saisi ne pois niin, etteivät kuolisi itse?”

Paljon helpompi olisi ryöstää uraanit maanpäällisestä laitoksesta kuten viereisestä Olkiluodosta.

Huuman sijaan tavoitellaan tylsyyttä. Onkalossa palautetaan kiveen aine, joka on kivestä kaivettu. 

Lähteenä käytetty Karl-Erik Michelsenin ja Tuomo Särkikosken kirjaa Suomalainen ydinvoimalaitos (Edita, 2005).