Lumoaja

Tällaista menestystarinaa Suomen maakuvaa miettivä työryhmä tuskin voisi keksiä. Suomen kaikkien aikojen merkittävimpiin säveltäjiin kuulunut Kaija Saariaho sävelsi oopperan, johon Finlandia-palkittu kirjailija Sofi Oksanen kirjoitti trillerimäisen libreton. Fiktiivinen tarina kouluampumisesta sijoittuu Helsinkiin. Keskeinen rooli on kirjoitettu kansanmuusikko Vilma Jäälle, joka näyttää 2020-luvun Elovena-tytöltä ja on erikoistunut karjankutsuihin.

Innocencesta tuli moderni klassikko.

Teos esitettiin ensimmäistä kertaa kesällä 2021 festivaaleilla Aix-en-Provencessa Ranskassa. Myöhemmin Helsingissä, Amsterdamissa, San Franciscossa ja Lontoossa. Ensemble vaihteli, mutta parikymppinen Jää esiintyi useammassa produktiossa.

Alalla vähän kiisteltiinkin, kuka muu voisi laulaa roolin, joka on alun perin kirjoitettu juuri kansanlaulajalle. Voisiko oopperalaulaja tehdä sitä ollenkaan?

Jää ei halunnut pelkästään kiertää menestysteoksen kanssa. Hän halusi keskittyä myös omaan musiikkinsa, etnopoppiin.

Kun New Yorkin Metropolitan-oopperassa valmisteltiin Innocencen tuomista ohjelmistoon, sieltä oltiin yhteydessä Jään agenttiin ja kysyttiin, olisiko Jää kiinnostunut roolista.

Metropolitan on yksi maailman tunnetuimmista oopperataloista, Yhdysvaltojen suurin ja vaikutusvaltaisin. Katsomoon mahtuu lähes 4 000 henkeä, kuuteen kerrokseen.

Huhtikuussa 2026 Innocence sai New Yorkin ensi-iltansa, ja Jää lauloi lavalla.

”Hänen äänensä ei muistuta mitään oopperassa aiemmin kuultua”, The New York Times kirjoitti.

Vilma Jää kaivaa meikkipussin esiin.

”Tää matka on kätevän pitkä”, hän sanoo kuvaajan auton takapenkiltä ja alkaa tehdä kuvausmeikkiä. Olemme lähdössä ajamaan Helsingistä kohti Inkoon saaristoa. Siellä, Elisaaressa, laiduntaa kyyttöjä eli itäsuomenkarjaa, perinteistä suomalaista lehmärotua. Samaa, jota taiteilija Miina Äkkijyrkkä on ollut pelastamassa sukupuutolta.

Tarkoitus on paitsi kuvata Jää lehmien kanssa myös mahdollisesti kokeilla, miten eläimet reagoivat hänen lauluunsa.

Jää on tehnyt selväksi, ettei halua jutusta mitään ”maitomainosta”. Hän on ollut kasvissyöjä 20 vuotta ja vuosikymmenen pääosin vegaani.

Elisaaren kyytöt elävät samaan tapaan kuin karja Suomessa ennen modernin tehotuotannon yleistymistä. Ne laiduntavat kesän saaressa, missä ne ylläpitävät samalla perinteistä niittymaisemaa. Runsaslajiset niityt, haat ja metsälaitumet ovat nekin nykyään uhanalaisia.

Ajamme harhaan.

”Tee uukkari, kannattaa tehdä heti uukkari”, Jää sanoo.

”Sori, sori!” kuvaaja sanoo.

Teemme u-käännöksen, ja kuvaaja lupaa, että kyyti on tasaisempaa heti Helsingin ulkopuolella.

Jää on alun perin Jääskeläinen. Hän syntyi Hollolassa vuonna 1995, mutta perhe muutti pian Helsinkiin.

It-alalla työskennellyt isä harrasti oopperaa, äiti Hilu Toivonen-Alastalo tuotti työkseen kansanmusiikkia. Jääskeläinen aloitti viulutunnit nelivuotiaana ja keskittyi kymmenen vuotta klassiseen musiikkiin.

Teini-ikäisenä hän lähti Folklandia-risteilylle. Vuosittainen kansanmusiikkitapahtuma kerää yhteen alan keskeisimpiä artisteja. Jääskeläinen innostui.

Sen jälkeen hän keskittyi kansanmusiikkiin ja pääsi 15-vuotiaana Sibelius-Akatemian kansanmusiikin nuorisokoulutukseen, myöhemmin varsinaiseksi opiskelijaksi.

Maisteriksi valmistumisen jälkeen hän on jatkanut kansanperinteen tutkimista ja yrittänyt luoda järjestelmää, jolla karjankutsuja voisi nuotintaa.

Jää on esiintynyt useammassa kokoonpanossa: muun muassa mammantytöt!-duossa, joka teki levyn Glitter & trad., ja parinkymmenen laulajan Musta Lammas -kuorossa.

Vuonna 2021 hän julkaisi ensimmäiset kappaleensa Vilma Jää -nimellä, sukunimensä hän oli vaihtanut virallisesti jo aikaisemmin.

Ensimmäinen oma levy ilmestyi vuonna 2023. Nimi oli Kosto, ja Spotifyssa näkyi varoituksia sanojen väkivaltaisesta sisällöstä.

Saatanan saalistajassa laulun puhuja kiroaa ahdistelijaa.

Kaisan kostossa nainen vie raiskaajansa häkäiseen saunaan. Hakkaa tätä, työntää uuniin, paloittelee ja vie lopuksi miehen pään muurahaispesään.

Ei uskota -kappaleessa kolme nuorta naista kertoo tarinansa siitä, miten on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi eikä kukaan usko heitä. Sanoituksen mukaan tytöt ”pilasi” ja ”makasi” opettaja, ”alallansa arvostettu”. Sävy on traagisempi kuin Kaisan kostossa, eikä Jää ole esittänyt kappaletta kuin muutamilla keikoilla.

Levyn ilmestyessä Jää kertoi avoimesti haastatteluissa, että ammensi omista kokemuksistaan musiikinopiskelijana.

Mitä hän ajattelee levystä nyt, vuosien jälkeen? Onko henkilökohtainen levy kaduttanut koskaan?

”Ei”, Jää sanoo takapenkiltä. ”Se on auttanut niin monia.”

Hän mietti kyllä, mitä voi sanoa ilman, että syyllistyy kunnianloukkaukseen, vaikka ei nimennyt omaa ahdistelijaansa julkisesti. Tapausta selvitettiin Sibelius-Akatemian kanssa, mutta poliisille tehty tutkintapyyntö ei johtanut syytteisiin. Jää puhui silti hyvin suoraan. Haastatteluiden jälkeen medioissa, esimerkiksi Helsingin Sanomissa, kirjoitettiin kuitenkin varovaisemmin, lähinnä ”ahdistelusta” ja ”seksuaalisesta häirinnästä”.

Mitä sanoja hän itse sitten käytti?

Jää keskeyttää meikkaamisen ja hymyilee ilottomasti.

”Raiskaus ja seksuaalinen väkivalta.”

Jää puhuu muutenkin suoraan.

Euroviisu-viikolla hän oli haastateltavana MTV:n Huomenta Suomessa. Toimittaja Ivan Puopolo esitti kysymyksen suorassa lähetyksessä: ”Kiinnostaisko sua olla joskus Suomen Euroviisu-edustaja?”

”Ei ehkä tällä hetkellä, kun Israel on siellä”, Jää sanoi rauhallisen näköisenä.

”Aa, se liittyy tällaiseen poliittiseen”, Puopolo vastasi.

Toimittaja ei ehkä osannut odottaa ihan sellaista vastausta, Jää sanoo nyt. Hänen kappaleissaan otetaan selvästi kantaa myös ympäristökysymyksiin.

Onko ollut hankala tietää, kuinka poliittinen kannattaa olla?

”Ei oikeastaan”, Jää vastaa. Hän on lähinnä sanonut, mitä ajattelee.

Kukaan ei ole koskaan kehottanut häntä varomaan sanojaan?

”Ei, ei kukaan.”

Jää on suora myös tavoitteistaan. Hän ei karta kaupallisuudesta puhumista, vaan sanoo nimenomaan haluavansa kaupallistaa kansanmusiikkia. Hän haluaa musiikkinsa valtavirtaan.

Jään itsevarmuus on noteerattu mediassa, ja hän mainitsee sen myös itse. Se on osa hänen luonnettaan, jotain sisäsyntyistä. Ja ehkä osin tulee siitä, että on rehellinen itselleen, Jää sanoo. Hän tietää, millaisten asioiden takana seisoo.

Mutta: ”Itsevarmuus johtuu myös siitä, että mä oon tosi hyvä.”

Hän ei sano sitä vitsillä eikä tarkoituksellisen röyhkeästi vaan selvänä tosiasiana.

Loitsui ja taikoi, Jään toinen levy, ilmestyi toukokuussa 2026.

”Nyt hänen suurenmoinen äänensä on itsessään kuin loitsu, joka lumoaa kuulijan”, Helsingin Sanomat arvioi.

”Hänen karjankutsunsa ja hehetyksensä ovat tuuduttavia ja kiehtovia. Niitä haluaa kuulla jatkuvasti lisää”, Soundi kirjoitti.

Muutkin arviot ovat kiittäneet ja ylistäneet. Levyllä soivat muun muassa jouhikko, puusarvi ja munniharppu. Julkistuskeikka on ollut kaksi iltaa aiemmin loppuunmyydyllä Korjaamolla Helsingissä.

”Mun elämän paras keikka”, Jää sanoo. Hän oli vitsaillut bändilleen, että yleisö söi hänen kädestään. ”Ei vain pikkasen napostellut, vaan oikeen ahmi”, hän kertoo ja nauraa.

Tilaisuuteen oli satsattu. Muun muassa valoihin ja lavakoreografiaan, jonka suunnitteli aiemmin Antti Tuiskun ja Bessin kanssa työskennellyt Jasmir Vesander.

Jään puoliso Juho ei ennen keikkaa meinannut päästä sen yli, että rap-artisti Asa esiintyisi Jään kanssa. Asa on mukana myös uudella levyllä.

Tiesikö Jää edes, millä nimellä Asa debytoi? (Tiesi: Avaimena.) Tai mikä oli tämän merkittävin levy? (Tiesi senkin: Punainen tiili.)

”Sitten me kuunneltiin Punaista tiiltä yhdessä”, Jää sanoo.

Hänellä on nimettömässään tuore timanttisormus. Pari kihlautui New Yorkissa Metropolitan-oopperan esityskauden aikana. Puoliso ei ole musiikkialalla.

Rannan parkkipaikalla on hiljaista. Jää ottaa kuvausmekon pukupussista ja vaihtaa sen päälleen. Saareen on vain muutaman minuutin venematka, mutta tietoa ei ole, missä lehmät tarkalleen laiduntavat. Ne ovat jossakin laajalla rantaniityllä.

Meri näyttää auringossa vihertävältä. Tammenlehdissä on alkukesän kirkas sävy.

Jää on sanonut jo aiemmin suoraan, että on hyvin kaupunkilainen. Hän on kasvanut Vuosaaressa ja nähnyt lehmiä enimmäkseen ”auton ikkunasta”.

Laitumen aidan yli pitää kavuta tikkaita pitkin. Kuvaaja tunkee lahkeet sukkiin punkkien varalta. Kohta vastaan tulevat ensimmäiset lautasenkokoiset lehmänläjät.

Kannettavaa on epätasaisessa maastossa jonkin verran, mutta Jää ei valita. Haastatteluja on viime kuukausina riittänyt. Yhteensä parikymmentä, sekä kotimaisia että ulkomaisia.

”Mä olen aika paljon puhunut itsestäni”, Jää sanoo.

The New York Timesista toivottiin, että hän voisi juttua varten antaa näytteet karjankutsusta ja vienankarjalaisesta joiusta.

Niiden esittämistä on pyydetty Jäältä mediassa usein ja välillä ilman ennakkovaroitusta, vaikka ääntä täytyy avata etukäteen ja akustiikan olla riittävän hyvä. The New York Timesin jutun teki kuitenkin lehden oopperaan ja klassiseen musiikkiin erikoistunut toimittaja Joshua Barone.

Jos joskus, niin ehkä juuri nyt, Jää ajatteli.

Ja niin hän päätyi laulamaan kuvaajalle ulkona Metropolitan-oopperan edessä. Ohikulkijat pysähtyivät. Onko tämä se Innocencessa laulava tyttö?

Jää ei etukäteen varmuudella luvannut laulaa lehmihaassa, ainakaan videolle.

Varsinaista karjakutsumista, sitä, että eläimille tuttu ihminen kutsuu laumaa lypsylle tai juomaan, ei pysty edes kokeilemaan. Mutta tavallaan karjankutsut ovat juuri lehmille tehtyä musiikkia. Eläimet usein ovat kiinnostuneita musiikista.

Kenties kyytöt voisivat kuunnella pienen näytteen.

Omassa tutkimuksessaan Vilma Jää on jakanut suomalaiset karjankutsut alueellisesti kolmeen joukkoon. Hänellä on ollut käytössään muun muassa kansanperinnetutkija Erkki Ala-Könnin keräämä arkisto, jossa on 1960-luvulta alkaen kerättyjä äänityksiä.

Huutoja, puhetta, laulua. Enimmäkseen naisilta.

Itä-Suomessa ja Karjalassa kutsu on ollut lähinnä prui-äännettä ja puhetta, kuten: ”Prui tänne, prui tänne, prui-prui!” Keski-Suomessa tapana on ollut käyttää korkeita, melodisempia ja kirkkaita ääniä, usein sanattomasti. Keski-Pohjanmaalla kutsu on ollut näiden välimuoto, on sanottu esimerkiksi sipu-sipu. Lehmiä on kaikkialla kutsuttu myös nimeltä.

Jää on opiskellut karjankutsuja myös Ruotsissa, missä niistä käytetään sanaa kulning. Keski-Euroopassa karjaa on kutsuttu aikoinaan jodlaamalla.

Innocencessa Jää hyödyntää karjankutsujen laulutekniikkaa kohdassa, jossa hänen roolihahmonsa laulaa siitä, miten kouluampuja osui häntä kolmesti sydämeen.

Nyt jo edesmennyt Kaija Saariaho kertoi Innocencen ensi-illan jälkeen haastattelussa, että oli oopperaa säveltäessään muistanut lapsena kuulemansa karjankutsut. Hänen isoäidillään oli lehmiä. Ja siksi hän oli ottanut yhteyttä Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolle ja kysynyt, oliko heillä vinkata ketään nuorta kansanmuusikkoa.

Oli, olihan heillä.

Ruskeankirjavat lehmät erottuvat kaukaa. Lähellä rannan ruovikkoa hännät ja korvat huiskivat kärpäsiä.

Jää tarkistaa meikkinsä puiden alla. Suunnitelmasta neuvotellaan lyhyesti. Vasikat tähyilevät uteliaina vierailijoita, joku koikkelehtii emonsa perässä ja yrittää imeä vauhdissakin maitoa.

Sitten Jää lähtee kävelemään kohti laumaa.

”Lähestytään varovasti.”

Hän kokeilee äänensä tehoa lehmiin melko hiljaisella äänellä. Sitten jo kovempaa.

”Tule tänne”, hän huutaa lehmille sointuvasti, houkuttelevasti.

”Lehmät kuvaan. Tulkaa tänne!”

”Lehmät kuvaan!”

Lehmät höristävät korviaan saman tien. Kaikki, jotka ovat vaeltamassa kauemmas, pysähtyvät. Ne ovat vielä kymmenien met­rien päässä. Kun Jää lakkaa huutelemasta, osa jatkaa heti matkaansa poispäin.

Jää kokeilee lisää, melodisemmin ja kovempaa. Ääni täyttää koko avaran ja uneliaan maiseman.

”Pian ne ryntää kaikki tänne”, Jää vitsailee.

Ja tosiaan, kun hän alkaa taas laulaa, lehmien korvat nousevat ja koko lauma lähtee tulemaan lähemmäs. Hetki on lyhyt mutta maaginen.

Kohta lauma on rapsuteltavana, joku lehmistä nuolaiseekin Jäätä.

Lopulta kuhmurapäinen sonni kuitenkin kyllästyy ja lehmät kaikkoavat sen perässä puiden taakse.

Miten siis on, sopisiko Jäälle myös karjankutsujen videointi?

”Tehdään vaan”, hän sanoo.

Jää alkaa avata ääntään ja naputtelee rintakehäänsä. Kärpäset surisevat laitumella.

Ääni on korkea ja kova, mutta eri tavalla kuin oopperalaulajalla, koska tekniikkaan ei kuulu käyttää vibratoa.

Kun Jää laulaa, tuntuu kuin ääni lävistäisi pään. Kirkas ja ihmeellinen.

Helsingin Vallilan Roots on kahvila ja samalla suosittu jooga­studio.­ Tapasimme siellä Jään kanssa jo ennen kuvausreissua Elisaareen. Jää sulautui muiden kolmekymppisten asiakkaiden joukkoon.

Samaan aikaan hän näytti siltä kuin voisi tuosta noin vetää ylleen vaikka kansallispuvun tai osia siitä.

Jää yhdistelee tyylejä sujuvasti. Matalia aurinkolaseja, leveitä lahkeita, trendaavia leikkauksia. Heloja, supikkaita, itsetehtyjä mekkoja.

Osa perinteiden vaalijoista suhtautuu kansallispukuihin tiukemmin. Esimerkiksi eri kansallispukujen osien sekoittamista yhteen kutsutaan ”sekakäytöksi”.

Jäätä säännöt eivät rajoita, sillä hän tietää, mitä sääntöjä rikkoo.

”Ja kaikki muutkin tietää, että mä tiedän.”

Hän on kertonut haastatteluissa toistuvasti, että kansanmusiikkia tehdessä tuntuu siltä kuin olisi osa itseään suurempaa jatkumoa.

Välillä Jää silti tai juuri siksi kuitenkin miettii, että ”voiko näin tehdä”. Esimerkiksi tuoreen levyn lyriikoiden ja anglismien käytön suhteen.

Lemmennostajaämmässä lauletaan siitä, miten rakkautta nostattava loitsija on open ja avuksi, kun glow upit eivät riitä.

Säkeet ammentavat vuoroin arkistosta, vuoroin somesta. Silti kokonaisuus toimii tökkimättä.

Miksi?

”Siksi että kumpikin tyyli sopii luontevasti mun suuhun.”

Jää ei oikeastaan ole kovin kiinnostunut sanoitusten laatimisesta, häntä kiinnostavat melodiat. Mutta kappaleiden on oltava kaikilta osin ”sata pros”.

Sitä ammattilaisuus vaatii. Samoin kuin sitä, että työstää toimivia sisältöjä sosiaaliseen mediaan, maksaa palkkiot, tekee päätöksiä tekniikasta…

Jäällä on oma yritys, Jäähile Oy. Uraa on avittanut myös hyvä ”apurahageimi”. Kun rahaa on tullut, Jää on käyttänyt sitä investointeihin. Hän on pyrkinyt koko ajan kasvattamaan toimintaansa, ja pyrkii yhä.

”Mähän olen edelleen marginaalissa”, hän sanoo.

Jää tietää, ketkä häntä kuuntelevat. Joillain keikoilla käy oopperan houkuttelemana vanhempaa väkeä, striimauspalveluissa taas näkyy ”superlaaja demografia”.

Sukupuolijakauma on tasainen, kappaleiden voimakkaasta feminismistä huolimatta.

Eikä Jää saa työstään lainkaan negatiivista palautetta. Ei suoraan, ei kommentteina postauksissaan.

Tai no, yhden kommentin hän muistaa, ajalta ennen ensimmäisen levyn ilmestymistä.

Hän esitti sinkun Saatanan saalistaja television Kulttuurigaalassa.

”Niin silloin joku sanoi Twitterissä, että tällainen nuori likka kiroilee kuin rekkakuski.”

”Se on ainoa negatiivinen kommentti, mitä mä olen biiseistä saanut.”

Seuraavaksi Jään tavoitteena on päästä keikkailemaan bändinsä kanssa ulkomaille. Hän on hakenut työviisumia Yhdysvaltoihin.

Kaija Saariaho mentoroi nuorta muusikkoa. Ei virallisesti, vaan yhteistyön lomassa. He puhuivat, muun muassa huomiosta.

Yleisön ja median kiinnostus tulee aalloissa, Jää tietää sen koettuaan jo muutaman huipun.

”Nyt mä olen ollut siellä taas. Mutta ei tää kestä ikuisesti.”

Hiljaiset kaudet ovat myös tärkeitä uuden luomisen ja keskittymisen vuoksi.

Kaikkein parasta muusikon työssä on kuitenkin orkesterin kanssa laulaminen, Jää sanoo.

Vain joidenkin akustisten soittimien ja ihmisäänen kanssa voi päästä luonnonvireeseen. Ja juuri siihen yltämistä hän musiikissa rakastaa.

Jää intoutuu selittämään käsillään kahvilapöydässä. Taitavat laulajat voivat laulaa puolen sävelaskeleen päässä toisistaan, jolloin laulu resonoi molempien rintakehissä ihan fyysisesti. Tai löytää luonnonvireisen kvintin, ja kun se onnistuu, ”tuntuu vaan, että leijuu siellä”.

”Siinä vähän nörtteilyä!”

Miten tunnetta voisi kuvata ihmiselle, joka ei ole ammattimuusikko?

Ehkä miettimällä ruokaa, Jää ehdottaa. Kun annokseen tulee täydellinen tasapaino suolaista, makeaa, kirpeää ja umamia… Tai sitten saunanjälkeinen hetki mökillä laiturilla…

Vaikka, Jää sanoo, siihen pitäisi lisätä vielä itsensä ylittämisen tunne. Se, kun onnistuu jossakin oikein vaikeassa ja tulee lavalta hetkeksi verhoihin ennen kuin lavalle on pian palattava uudelleen.

”Ja on vaan OOH, ja työkaverikin on OOH!” hän sanoo. ”Sitä tunnetta on vaikea verrata mihinkään, mihinkään muuhun.”

Ja kun Jää sanoo niin, näyttää kuin hän pahoittelisi.