Meri vai järvi?
On tullut aika selvittää, kummat ovat oikeassa: meri- vai järvi-ihmiset.
13
MIN
Suomessa on 17 Sääksjärveä. Yksi niistä sijaitsee eteläisessä Jyväskylässä osittain Muuramen puolella. Se on Sääksjärvien pienimmästä päästä, kooltaan noin 60 hehtaaria. Suurin Sääksjärvi Kokemäellä on 55 kertaa isompi.
Jyväskylän Sääksjärvessä veden lämpötila on kesäkuisena aamuna 20 astetta. Vesi tuntuu jalkoja vasten viileältä. Vyötärönsyvyydestä näkyy hiekkapohja, jossa lojuu vielä edellissyksyisiä kaisloja ja lehtiä. Pian ne myllääntyvät kadoksiin lasten rantavesileikeissä. Kirkkaassa vedessä uiskentelee runsaasti pikkukaloja.
Järveä pääsee soutamaan vastarannalle, jossa on muutama talo. Pääasiassa näkyy pöpelikköä. Siellä voi suppailla, muttei ajaa moottoriveneellä. Sääksjärvessä ei ole mitään erikoista. Tämän kaltaisia järviä on Suomessa tuhansia, ellei kymmeniätuhansia.
Sen sijaan on vain yksi Itämeri. Sitä pitkin pääsee Tukholmaan, Tallinnaan, Travemündeen ja Gdańskiin, noin niin kuin aluksi. Sitten Tanskan läpi pujotellen Pohjanmerelle ja siitä koko maapallon ympäri.
Munkkiniemen uimarannalla Helsingissä meren aava luonne ei aivan hahmotu. Vastarannalla nousevat Keilaniemen tornit ja espoolaiset asuinalueet. Vesi on sameaa ja vihertävää, eikä pohja näy kuin aivan rantavedessä.
Suu tekee mieli pitää uidessa kiinni, vaikka Helsingin kaupungin mukaan uimaveden laatu on hyvä.
Itämeri uhkuu historiaa ja politiikkaa. Siellä on taisteltu, syöty risteilyllä ensi kertaa katkarapuleipää ja pelätty myrskyävää merta. Se on tälläkin hetkellä yksi maailmanpolitiikan kuumia paikkoja.
Meri on vaativa ympäristö, se ei ole nynnyille. Sää on merellä usein armottomampi, puut käkkäräisempiä ja kalliot karumpia. Se haukkaa pienen ihmisen välipalaksi, jos niikseen tulee. Saariston harvat asukkaat ovat kunnioitettuja kovanahkoja.
Järven rannalla pärjää kuka tahansa pehmeäkätinen. Vesi maistuu suussa nimensä mukaisesti makealta ja sitä voi juoda, ainakin hätätapauksessa.
Toistaiseksi mikään taho ei tunnu tutkineen, onko Suomessa enemmän järvi- vai meri-ihmisiä.
Iltapäivälehdet ovat kyllä aika ajoin kyselleet lukijoiltaan, kumpi on mökille parempi paikka, meren vain järven ranta. Ilta-Sanomien jutun keskustelukentässä vuodelta 2014 molempia hehkutetaan:
Suomalaisen järven rannalla sauna koivujen varjossa ja sininen taivas jossa muutama pilven hattara.
Mökki merellä on jotain täysin muuta. Saaristo ja merimaisemat ovat jotain täydellistä. Järvimökin omistajilla ei vaan ole varaa merimökkiin.
Puolet Suomen kymmenestä yleisimmästä sukunimestä viittaa veteen.
Lapsena kirjailija Roope Lipasti oli järvi-ihminen, jos sellaista olisi häneltä silloin kysytty.
Lipasti eli lapsuutensa Turussa, merenrantakaupungissa, muttei omien sanojensa mukaan hahmottanut siellä meren olemassaoloa.
”Turussahan on joki. Meillä oli mökki Ruovedellä, joten lapsen ajatus oli, ettei mitään muuta vettä olekaan kuin järvi.”
Lipastin perheen mökkijärvi oli pieni ja tumma, kuusien ympäröimä, ja siellä oli ”88 miljoonaa hyttystä”.
Sellaista järveä Suomen ympäristökeskuksen Syken ryhmäpäällikkö Marko Järvinen saattaisi kuvailla ”teenväriseksi metsäjärveksi”. Niitä on Suomessa valtavasti. Suomessa on paljon turvemaita, joista humusaineet eli hajonneet kasviperäiset yhdisteet päätyvät lähivesiin ja värjäävät ne ruskeiksi.
Itämeressä vastaavaa tummumista ei ole ollut, paitsi Perämerellä. Niin omituiselta kuin se saattaa kuulostaa, tässä mielessä Itämeri on kirkasvetinen.
Meren olemus kirkastui Lipastille nuorena aikuisena. Puolison vanhemmat olivat hankkineet merenrantamökin Kustavista. Sinne matkattiin ensimmäisen kerran, kun kesä oli jo kääntynyt syksyn puolelle.
”Oli jylhä tunnelma, vähän aaltojakin ja ne kalliot. Ne nousivat varmaan parin metrin korkeuteen. Haaveilin, kuinka hyppään niiltä seuraavana kesänä veteen.”
Siinä meinasi käydä hassusti, sillä metsäjärven rannalla kesiään viettäneenä hän ei hahmottanut, että kallio voi olla liukas. Meri teki kuitenkin niin suuren vaikutuksen, että Lipasti kääntyi meri-ihmiseksi.
”Vaikka mökeillähän tehdään periaatteessa kaikkia samoja asioita riippumatta siitä, ollaanko meren vai järven rannalla, se kokemus on kuitenkin yllättävän erilainen.”
Voisi ehkä sanoa, että kokemus meren rannalla on hienompi, jotenkin elitistisempi? Lipasti myötäilee varovasti.
”Saaristoon kun matkustaa, jo matka sinne mantereen puolella on elämys. Tien varsilla näkyy kartanotyyppisiä rakennuksia ja vanhoja tammia, sitten on pieni venematka ja sitten ollaan kuin herrankukkarossa.”
On tietysti pöhköä ja myös mahdotonta vertailla, kumpi on parempi, meri vai järvi. Silti arvoasetelmia syntyy, usein huomaamatta. Niillä on sen verran pitkät kulttuurihistorialliset juuret.
On ajateltu, että kaikki hyvä tulee meren kautta, sanoo Maria Lähteenmäki, Itä-Suomen yliopistosta eläköitynyt arktisten alueiden ja Suomen historian professori.
Rannikolta ja jokivarsien pääteiltä ovat tulleet innovaatiot, mutta toisaalta myös kulkutaudit. Suomessa asutus on perinteisesti sijoittunut sinne, missä on olleet hyvät vesiliikenneyhteydet.
Nykyään tietoyhteiskunnassa hyvä ja paha liikkuvat muita kuin vesireittejä pitkin, mutta vanhat asenteet säilyvät kulttuurisessa muistissa.
Meren äärellä ovat suuret kaupungit. Sisämaassa, umpinaisten järvien rannoilla, ei olla ehkä niin kartalla maailman menosta. Stereotypiat ovat tiukassa.
Itämeri ja Suomen järvet ovat kuitenkin aina olleet kiinteässä vuorovaikutuksessa. Molemmat ovat olleet asukkaille elintärkeitä. Niitä pitkin liikuttiin, niistä saatiin ravintoa ja elantoa, niihin kipattiin jätteet ja tukkipuut.
Vettä on puhuteltu ja kunnioitettu. Vedellä on ollut haltioita, siellä on asunut näkkejä, vesihiisiä, vetehisiä ja Iku-Turso ja sitä on hallinnut Ahti.
Suomalaisten sukunimistäkin näkee, miten tärkeää veden läheisyys on ollut. Tässä jutussa esiintyvät Järvinen, Lahtinen ja Lähteenmäki ja kirjoittaja on Salmi. Suomen toiseksi yleisin sukunimi on Virtanen. Puolet Suomen kymmenestä yleisimmästä sukunimestä viittaa veteen: Virtasen lisäksi Nieminen, Laine, Koskinen ja Järvinen.
Lähteenmäki asuu itse Helsingissä, meren rannalla, kuten noin puolet suomalaisista. Hän ei silti hahmota Helsinkiä merellisenä kaupunkina. Ympäristö on niin rakennettu, tai modernisoitu, kuten hän itse sanoo. Lisäksi hän on muuttanut sinne järven liepeiltä, niin kuin moni muukin rannikkokaupungin asukki. Järviin liittyy lapsuuden muistoja ja nostalgiaa.
Lapsuutensa hän vietti pienen järven rannalla Lapissa. Silloin jokaisen talon rannassa oli oma soutuvene tai moottoripaatti. Hiljattain hän kiinnitti huomiota, että veneet olivat selvästi vähentyneet.
”Se hämmästytti minua suunnattomasti. Ennen tarvittiin vene, kun lähdettiin kotoa pois. Nyt siihen ei ole enää tarvetta, vaan voi tuijottaa ruutua ja nähdä maailman siellä. Vesi on jäänyt raamiksi, se ei ole enää aktiivinen kohde.”
Roope Lipasti harmittelee Itämeren kuntoa: ”Ihmetyttää, että mitä sille oikein pitäisi tehdä.”
Meressä ei ole mitään järkeä! vitsailee näyttelijä-ohjaaja Niina Lahtinen. Hän on riihimäkeläinen ja vannoutunut järvi-ihminen, vaikkei Riihimäki ole järvistään kuulu. Lahtisen uimajärviä ovat lähistön Hirvijärvi, Loppijärvi ja Valkjärvi.
”Suomalaiset järvet ovat ihania! Ne ovat usein kirkkaita ja niissä voi uida silmät auki. Meressä uidessa hämmästyttää jo veden suolaisuus.”
Etenkin Saimaa soittelee hänen sielunsa kieliä. Siellä Lahtinen käy veneilemässä ja norppasafareilla ex-kälynsä ja lastensa tädin, kansanedustaja Aino-Kaisa Pekosen kanssa.
”Saimaa on erityisen ihana, siellähän voi ajaa veneellä vaikka eri kaupunkiin. Olen myös nähnyt saimaannorpan. Vilaukselta, mutta kuitenkin.”
Järvien rannoilla Lahtinen viettää aikaansa ystävien mökeillä, sillä omaa mökkiä hänellä ei tällä hetkellä ole.
Lahtinen tuppautuu mökkivieraaksi häpeilemättä, ja sitä varten hän on kehittänyt mökkilokki-konseptin. Mökkilokki menee paikkakunnalle esimerkiksi katsomaan kesäteatteriesitystä ja kysyy viekkaasti, ovatko ystävät sattumoisin samaan aikaan mökillä. Mukanaan mökkilokki vie hyvin runsaat tuliaiset.
”Ainakin lava vissyä, viiniä, ruokaa, herkkuja ja joku lohi. Vähintään satasella pitää viedä syötävää ja juotavaa.”
Lahtisen itsensä mukaan ystävät aina ilahtuvat hänen tulostaan.
Hän on myös muikkuihmisiä. Muikkuja ei merestä saa. (Paitsi joiltakin vähäsuolaisilta murtovesialueilta.) Uimarina hänen meri-inhonsa liittyy kuitenkin eniten Itämeren tilaan. Siihen järvi-ihmisenkin puhe kääntyy nopeasti, sillä toisinaan Helsingissä pelatun padel-pelin jälkeen Lahtinen pulahtaa myös Suomenlahteen.
”Itämeri on valitettavasti hirmuisen likainen. Lahjoitan säännöllisesti John Nurmisen säätiölle, sillä olisi ihanaa, jos meillä olisi puhdas meri.”
Myös Roope Lipasti harmittelee Itämeren kuntoa.
”Se on ihan katastrofi. Ihmetyttää, että mitä sille oikein pitäisi tehdä.”
Hän muistelee, että kolmisenkymmentä vuotta sitten silloisten mökkitilusten merivesi oli vielä kirkasta, mutta toisin on nyt.
”Se on sellaista sameaa, läpipääsemätöntä paskaa.”
Sinileväseuranta aloitettiin Suomessa vuonna 1998.
Edellisvuoden kesä oli ollut helteinen ja sinilevää oli esiintynyt poikkeuksellisen runsaasti.
”Tuusulanjärvi haisee kuin sikala sinilevien vuoksi”, otsikoitiin Helsingin Sanomissa elokuussa 1997. Kesän ja syksyn aikana aiheesta kirjoitettiin kymmeniä juttuja. Kotieläimiä kuoli levämyrkytykseen. Myös kymmenet ihmiset kärsivät sinilevämyrkytyksestä. Suurin osa oli pieniä lapsia. Oireet olivat kuumetta ja ripulia.
Sinilevää oli myös Itämeressä.
Seurannan aikana pahimmat sinileväkesät ovat olleet 2000-luvun alussa. Tilanne on siis kohentunut, vaikkei aina siltä tunnu.
Sinilevästä alettiin puhua julkisuudessa vasta 1980-luvulla, mutta se ei tarkoita, ettei vesistöissä olisi ollut sitä aiemminkin. Vuonna 1990 John Eriksson väitteli sinilevistä Åbo Akademissa ja HS siteerasi häntä: ”Sinilevien aiheuttamia eläinmyrkytyksiä on tunnettu vuosikymmeniä”, Eriksson kertoi.
”Siitä huolimatta sinileviä on pidetty viime aikoihin asti vain kiusankappaleina ilman kansanterveydellistä merkitystä. Vasta 1980-luvulla on havaittu ja osoitettu ihmisten sairastuvan, jos juomavesi on sinilevien pilaamaa. Erityisesti yhteys maksasairauksiin on pystytty osoittamaan.”
Sinilevälle otolliset olosuhteet voimistuvat ilmastonmuutoksen aiheuttaman lämpenemisen ja maa- ja metsätalouden fosfori- ja typpipäästöjen yhteistyönä.
”Liiallinen ravinnekuormitus on rehevöitymisen perussyy sekä Itämeressä että järvissä”, Syken Marko Järvinen sanoo.
Saastumiseen saatetaan suhtautua nykyisin välinpitämättömästi, koska vedestä ei ole enää pakko saada ruokaa ja elämä on muualla. Vesiurheilu ja moottoriajoneuvoilla ajelu onnistuvat koskemattakaan veteen.
”Saastumiseen suhtaudutaan minkäs sille teet -asenteella”, Maria Lähteenmäki sanoo.
”Uin ja saunon, istun ja juon kaljaa ja katson maisemaa”, Lipasti kuvaa mökkielämää.
Järvi-meriwiki on vaatimattoman näköinen sivusto, mutta ulkoasun ei pidä antaa hämätä. Sieltä löytyy oma sivu kaikille Suomen järville ja kiinnostavaa faktaa järvistä ja merestä.
Järvien nimiä on 20 113. Suosituin järven nimi Suomessa on Mustalampi. Niitä on 391 kappaletta. Sieltä selviää myös, että Päijänne-nimisiä järviä on Suomessa kymmenen. Ilman nimeäkin Suomessa on lähes 14 000 järveä.
Sivusto perustettiin vuonna 2011 alun perin nimellä Järviwiki.
”Kansalaiset halusivat tehdä esimerkiksi sinilevähavaintoja, eikä meillä aiemmin ollut hyvää tapaa julkaista niitä”, kertoo Järvi-meriwikin päätoimittaja ja Suomen ympäristökeskuksen Syken viestintäpäällikkö Matti Lindholm.
Suomalaisilla on paljon tietoa järvistä ja tarvetta kertoa se. Kaikkea ei ehditä virallisesti tarkistaa, joten wiki-termistä oletetaan ymmärrettävän, ettei kyseessä ole viranomaisten vaan kansalaisten tuottama tieto.
Monella on tosiaan harrastuksena kirjata ylös asioita lähivesistä. Luontoa halutaan seurata. Lindholmin kuusamolaiselta sukulaiselta löytyivät jäidenlähtöhavainnot vuodesta 1958.
”Se on aika hyvä aikasarja. Siitä näkee, että jäidenlähtö on aikaistunut pari viikkoa.”
Jäätymisen, jäidenlähdön ja sinilevän lisäksi voi havainnoida muun muassa pintaveden lämpötilaa ja näkösyvyyttä.
Erilaisia havaintokategorioita Järvi-meriwikissä on 24.
Kymmenisen vuotta sitten Järviwikiin otettiin mukaan myös merialueet ja se sai nykyisen nimensä. Havainnoista 76 prosenttia koskee kuitenkin järviä. Se voi johtua siitä, ettei meri ole samalla tavalla helpporajainen alue kuten järvi, Lindholm arvelee.
Esimerkiksi Munkkiniemen uimaranta kuuluu Järvi-meriwikissä Seurasaari-nimiseen merialueeseen.
Lindholm viittaa myös vuoden 2025 Mökkibarometriin. Sen mukaan mökeistä 65 prosenttia on järven rannassa tai saaressa ja 17 prosenttia meren rannalla tai saaressa. Kaikilla ei ole mökkiä, mutta ehkä vapaa-ajalla on enemmän aikaa ja halua fiilistellä vesialueita kuin arkena. Kuten Roope Lipasti kuvailee:
”Uin ja saunon, istun ja juon kaljaa ja katson maisemaa.”
Järvi-meriwikissä on myös keskustelualue Kahvihuone. Siellä käyttäjä TMT75 haluaa herätellä keskustelua siitä, noinkohan kuitenkaan Suomen järvien syvin kohta on Päijänteen Ristinselän 95 metriä. Orimattilan Pyhäjärven syvin kohta on 68 metriä, mutta siinä on peruskallion päällä runsaasti sedimenttiä.
”Voisiko Pyhäjärvi haastaa alkuperäisellä syvyydellään jopa Päijännettä? Olisi mukava saada tähän aiheeseen keskustelua ja pohdintaa.”
Jotkut pelkäävät merta niin, etteivät suostu astumaan edes ruotsinlaivaan.
Meri on arvaamaton, jännittävä ja siinä on isoja aaltoja. Järvi liplattelee leppeänä, tuttuna ja turvallisena. Kliseet käyvät perusteluiksi sekä järvi- että meri-ihmisille.
Ne eivät vain pidä paikkaansa. Selvästi isompi osa hukkumisista Suomessa tapahtuu järvissä. Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton tilastojen mukaan sisävesiin hukkuu noin puolet ja mereen noin kolmasosa kaikista hukkuneista.
Jotkut pelkäävät merta niin, etteivät suostu astumaan edes ruotsinlaivaan. Järvellä voidaan silti kaahata moottorivehkeillä kuin viimeistä päivää. Meren äärettömyys ahdistaa.
Syken Marko Järvisellä on hydrobiologin koulutus. Hän on kiinnostunut sekä merestä että järvistä (ja myös pienvesistä kuten noroista, puroista ja lammista) ja työskennellyt molempien parissa. Tvärminnen tutkimusasema Hankoniemellä oli opintojen aikaan tärkeä paikka, samoin kuin nykyisin oma järvimökki Sysmässä. Hyviä puolia ei ole vaikea löytää kummastakaan vesialueesta.
”En osaa tehdä valintaa Itämeren ja sisävesien välillä. Molemmat ovat upeita vesiympäristöjä. Esimerkiksi Saaristomeri ja Saimaa saaristoineen ovat esteettisesti hienoja ja poikkeuksellisia vesialueita.”
Suomalaisilla sanotaan olevan erityinen luontosuhde. Termiä käytetään sarkastisessakin sävyssä.
Epäilemättä meillä on myös erityinen vesistösuhde. Muualla maailmassa ei näyttäisi olevan kiinnostavaa vertailla meri- tai järvi-ihmisyyttä.
Joskus kysellään kyllä sitä, onko ranta- vai vuoristoihminen. Siis kumpi on maisemana mukavampi katsella. Vaikka Norjassa voisi olla järvi-, meri- tai valtameri-ihminen.
Viime vuosien suomalaisten suosikkisankari on Jari Saario, joka on seikkaillut soutuveneellään valtamerillä.
Valtameressä on konseptina jotakin käsittämätöntä Itämeren pohjoisen rannan ja tuhansien järvien maan kansalle. Saario on lähtenyt valtamerelle vieläpä vehkeellä, jolla yleisen käsityksen mukaan soudellaan tyynessä, kauniissa kesäillassa.
Se, jos mikä, vetoaa sekä järvi- että meri-ihmisiin.