Saako opettaja paljastaa arvonsa?
Opettaja Eenariina Hämäläisen mielestä koulussa pitäisi olla kaikille yhteistä etiikan opetusta.
8
MIN
Viime syksynä kokoomuslainen kansanedustaja ja Espoon kaupunginvaltuutettu Tere Sammallahti ehdotti, että kaupunki voisi käyttää opettajien itse tekemiä oppimateriaaleja korvaamaan osittain kustantamojen materiaaleja. Säästysi rahaa.
Sama kuin vaatisi putkiasentajaa valmistamaan putkileikkurinsa ja lääkäriä stetoskooppinsa, opettaja Eenariina Hämäläinen kommentoi Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa.
Hämäläinen opettaa elämänkatsomustietoa, filosofiaa, historiaa ja yhteiskuntaoppia. Huhtikuisena perjantaina viikon viimeinen tunti on juuri päättynyt Tampereen yhteiskoulussa, joka on ilmaisutaidon lukio Aleksanterin kirkkopuiston laidalla.
Hämäläisen työviikko sen sijaan ei ole ohi. Hän tekee myös oppikirjoja. Toinen työ vie paljon vapaa-aikaa.
Oppimateriaaleja ei tekaista tuosta vain. Opettajat laativat omiakin materiaaleja, mutta ne eivät korvaa oppikirjoja, joissa voi olla viisi kirjoittajaa, kaksi kustannustoimittajaa, useita asiantuntijalausujia ja käsikirjoitusta kommentoivia opettajia. Pitää miettiä pedagogiikkaa, kieltä, puolueettomuutta, tiedon ajantasaisuutta, moninaisuutta.
”Olisin halunnut kutsua Sammallahden oppikirjantekijäryhmän kokoukseen kuuntelemaan, miten debatoimme jostain sanavalinnasta”, Hämäläinen sanoo.
”En itsekään haluaisi, että opiskelijani lukisivat vain minun kirjoittamaani.”
Hämäläinen on opettanut Tampereen yhteiskoulussa yli 20 vuotta. Hän tekee myös keikkoja kouluttajana ja puhujana – ja tarttuu nopeasti läppäriin, jos mediassa nousee aihe, josta pitää laatia mielipidekirjoitus. Yksi sydämenasia on etiikan opetus.
Taas se alkaa, hän ajatteli, kun puhe uskonnon ja elämänkatsomustiedon yhdistämisestä virisi opetusministeri Anders Adlercreutzin johdolla. Ei niin, ettei olisi syytä keskustella. Keskustelu vain aina palaa uskontoväittelyihin. Keskeinen osa katsomusopetusta on myös etiikka: oikean ja väärän pohtiminen, moraalisen harkintakyvyn kehittäminen.
”On pöyristyttävää, että meillä on yhä järjestelmä, jossa hyvän ja pahan kysymyksiä ei pohdita yhdessä vaan jakaudutaan ryhmiin ja yksi oppilas ehkä lähtee bussilla toiseen kouluun. Kyllähän eri taustoista tulevat opiskelevat samaa yhteiskuntaoppiakin.”
Hämäläisen mukaan etiikan tulisi olla yhteistä, mutta yhteisessä katsomusaineessa riskinä on se, että sitä määrittelisi uskonto. Adlercreutz totesi, että evankelisluterilainen uskonnonopetus olisi hyvä pohja uudelle aineelle.
Etiikan voisi luontevasti kytkeä filosofiaan, Hämäläinen sanoo. Filosofiaa on ehdotettu oppiaineeksi myös peruskouluun.
Hämäläinen väitteli toissa vuonna tohtoriksi etiikan opetukseen liittyvistä debateista. Etiikkaa on yritetty saada yhteiseksi oppisisällöksi 1920-, 1960-, 1990- ja 2010-luvulla. Perusteet suvaitsevaisuuden ja yhteisen etiikan edistämisestä ovat olleet aina yllättävänkin samoja. Niin myös väitteet, että katsomusryhmien olisi mahdotonta löytää yhteistä etiikkaa.
”Tietyistä arvoista on päästy sopuun peruskoulun opetussuunnitelman yleisessä osassakin, miksei päästäisi yhdessä oppiaineessa.”
Hämäläisen mukaan yhteinen etiikan opetus olisi vahva viesti julkiselta vallalta: eri katsomusryhmien lapset voivat opiskella moraaliajattelun taitoja yhdessä, hyväksyä moninaisuuden mutta sitoutua demokraattisen yhteiskunnan ydinarvoihin.
”Minulla ei ole ikinä ollut mitään unelmia.”
Hämäläinen nauraa omalle tokaisulleen, mutta se on aika lailla totta.
Hän sanoo tulevansa vähäosaisesta yksinhuoltajaperheestä. Hänellä ei ollut korkeasti kouluttautumisen mallia eikä edes tietoa, mitä voi opiskella. Äiti kuitenkin suhtautui koulutukseen myönteisesti, saattoi kysellä ruotsin sanoja. Hämäläistä vei älyllinen uteliaisuus.
”Päädyin opiskelemaan historiaa, koska tykkäsin koulussa historiasta. Kirjoitin kuusi ällää ja olisin voinut päästä vaikka oikikseen, mutta en varmaan edes tiennyt sellaisen olemassaolosta. Opettajankoulutukseen hain, koska moni muukin haki.”
Hän aisti koulussa, että oli elänyt erilaista elämää kuin monet. Hän ei haaveillut, että käydään vaikka pääsiäislomalla Tukholmassa. Yliopistossa hän ihmetteli, miten muut olivat tottuneet keskustelemaan, tunsivat maailmaa ja osasivat verkostoitua.
”Olen aika puhelias ja sosiaalinen, mutta silti kiusaannun todella helposti. Olen norsu posliinikaupassa enkä ihan tiedä, miten ollaan.”
Hämäläinen alkoi paikkailla matkustelun puutetta: hän kävi jo lukioaikana Saksassa kesävaihdossa stipendillä ja lähti yhden yliopistovuoden jälkeen vaihtoon Espanjaan. Myöhemmin perheellisenä hän asui muutaman vuoden Saksassa.
Opettajantyö ei ollut kutsumus, mutta Hämäläinen on sittemmin innostunut kaikesta mitä tekee. Hänestä on etuoikeus saada käydä filosofisia keskusteluja nuorten kanssa.
”Buumeripuoli” hänessä kauhistelee nykymenoa: nuoret eivät enää lue ja kaikki on niin sensitiivistä! Hän itse, vaikka liberaali onkin, saa välillä kritiikkiä käytettyään väärää sanaa. Toisaalta nuorilla on varttuneemmalle väelle vieraita taitoja.
”He osaavat sanallistaa tunteitaan ja keskustelevat mutkattomasti aiheista, jotka olisivat nolottaneet minua sen ikäisenä. He suuntautuvat avoimesti maailmaan, pitävät huolta omista rajoistaan.”
Hämäläisen ei tarvitse epäillä työnsä merkitystä. Hienoja hetkiä ovat esimerkiksi ne, kun filosofian tunnilla tutkitaan argumenttivirheitä ja hän näkee, kuinka oppilaan päässä syttyy lamppu: totta, se poliitikko väitti tällaista ja se on täysin epäjohdonmukaista.
Hiljattain yhteiskuntaopin tunnilla katsottiin uutisia. Yksi opiskelija kiinnitti huomion siihen, miten poliitikot puhuvat ratkaisuistaan ”vaikeina mutta välttämättöminä”.
”Tuli tosi hyvä keskustelu siitä, että ratkaisut ovat silti valintoja ja on eräänlainen vallankäytön muoto kehystää oma päätös neutraaliksi ja muut ideologisiksi.”
Maailman muutos pitää opppikirjailijana aistia.
Hämäläinen on tehnyt filosofian, historian ja yhteiskuntaopin kirjoja, mistä hänet palkittiin toissa vuonna Suomen Tietokirjailijoiden oppikirjailijapalkinnolla.
”Kun teimme historian oppikirjaa 15 vuotta sitten, käytimme sanaa intiaani, mikä oli yleistä silloin. Kun postkolonialismikeskustelut tulivat Suomeen, muutimme sanan.”
Oppikirjoissa huomioidaan nyt eri vähemmistöjä. Tärkeää on myös se, puhutaanko heistä uhreina tai kohteina vai toimijoina. Oppikirjailijat käyttävät aikaa inklusiivisen sanaston pohdintaan. Kirjoihin on tuotu esimerkiksi sateenkaari-ihmisten ja vammaisten ihmisten historiaa.
”Pointti eivät ole aikuisten kulttuurisodat. Jokaisella lapsella on oikeus löytää itsensä oppikirjoista ja opetuksesta.”
Palautetta tulee.
Hämäläisen oppikirjauran alkuaikoina silloinen Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen arvosteli Helsingin Sanomissa yhteiskuntaopin kirjaa asenteellisuudesta: verotukseen suhtauduttiin myönteisesti, talouskasvuun kriittisesti. Yhtä hyvin kritiikkiä tulee muistakin suunnista.
Hämäläisen mielestä on hyvä, että oppikirjoista keskustellaan, mutta hän korostaa, että objektiivisuuden eteen tehdään paljon töitä.
”Meitä on poliittisesti aika eri tavalla ajattelevia, debatoimme ja luetutamme tekstejä ulkopuolisilla.”
Historiankirjoitus on perinteisesti ollut valkoisten miesten valtiollis-poliittista historiaa. Nykyään tuodaan yhä enemmän esiin arjen historiaa ja muita kuin vallanpitäjiä. Ajatukset ”oikeasta” historiasta istuvat silti tiukassa.
”Uudessa seitsemännen luokan oppikirjassa kerrotaan kuukautisten historiasta. Joltakin vanhemmalta opettajalta tuli ihmettelevää palautetta, miksi näin marginaalista aihetta käsitellään. Aihetta, joka koskettaa viittäkymmentä prosenttia väestöstä kerran kuussa!”
Hämäläinen on kirjoja tehdesään nähnyt huolestuttavan muutoksen. Viisitoista vuotta vanha kirja on käynyt kieleltään mahdottomaksi, koska nuorten sanavarasto on kaventunut. Historian kirjassa pitää selittää, mikä on tupa tai rintama.
”Oppikirjailijana tuntee piston sydämessä. Haluaisi altistaa oppilaat rikkaalle kielelle, mutta kirja on käyttökelvoton, jos kohderyhmä ei ymmärrä. Kirjaryhmässämme puntaroimme tosi paljon sitä, olemmeko osa ongelmaa vai osa ratkaisua.”
Kyse ei ole vain kielen köyhtymisestä, vaan kasvatuspsykologisen ymmärryksen lisääntymisestä: miten saadaan mukaan maahanmuuttajalapsi, lukivaikeuksinen lapsi, nepsylapsi tai niin sanottu normilapsi, joka ei ole juuri lukenut.
Hämäläinen itsekin on nepsy eli neuroepätyypillinen ihminen, jonka aivot suodattavat maailmaa hieman valtavirrasta eroavalla tavalla. Hänellä se näkyy joustamattomuutena. Hän tarvitsee tekemisilleen hyvin selkeät speksit, turhautuu helposti epäselvyydestä ja säätämisestä.
Hän kaipaa paljon stimulaatiota, mikä selittää tapaa haalia projektia projektin perään.
”Kääntöpuolena kuormitun ja sitten jatkuvasti tasapainoilen. Olen sen verran vanha, että olen lakannut odottamasta suurta seestymistä. Ihmisillä on eri tapoja elää elämäänsä.”
Ajattelin puhua teille valmistuville nuorille tänään armollisuudesta. En kuitenkaan tee niin.
Näin Hämäläinen aloitti puheensa syksyn 2024 ylioppilaille. Hänestä tuntui, että jokaisessa kadun- ja sosiaalisen median kulmassa tai viimeistään jääkaappimagneetissa joku muistuttaa: sinä riität.
Hän käsittelikin puheessaan moraalista kunnianhimoa ja ponnistelua.
Totta kai jokainen ”riittää”, sen hän sanoi ylioppilaille. Mutta niiden, jotka oikeasti voivat, pitäisi hänen mukaansa tehdä enemmän, etenkin keskiluokkaisten, hyvinvoivien aikuisten.
Hänen mielestään ajassamme on liikaa self carea: aseta rajasi ja pidä huolta itsestäsi.
”Ymmärrän, että jumpassa käynti ja proteiinin syönti ovat hyväksi, mutta se puhe on vallannut paljon alaa, vaikka meidän pitäisi pitää huolta toisistamme ja puolustaa vähäosaisia.”
Hämäläinen on muun muassa puhunut Elokapinan yhteisöryhmän Keskiluokkakapinan keskustelutilaisuuksissa ja ottanut kantaa eläinten oikeuksiin.
Jokaisen kurssinsa alussa hän sanoo olevansa ihminen, jolla on mielipiteitä. Hän myös kertoo olevansa kunnianhimoinen opettaja, joka toteuttaa opetussuunnitelmaa.
”Pyrin sanomaan selvästi, milloin kerron mielipiteen yksityisenä kansalaisena ja milloin palaan opettajan rooliin. Sanon, että olkaa vain mielipidettäni vastaan. Haluan kuitenkin antaa yhteiskunnallisesti aktiivisen ihmisen mallia.”
Hämäläinen yrittää tuuppia nuoria pois pyörimästä oman navan ympärillä, vaikka toki tietää, että tietty itsekkyys kuuluu ikävaiheeseen.
”Tutkimukset näyttävät, että ihmisen hyvinvointi lisääntyy, kun keskittyy myös muihin, suuntautuu itsestä ulospäin.”