Presidentin mukaan Suomen suhde Yhdysvaltoihin tulee olemaan pragmaattinen. Hänen mukaansa siihen ei voi vaikuttaa, että Trumpin hallinto on joissain kysymyksissä eri linjoilla Euroopan kanssa. politiikka
Yhdysvaltain uusi puolustusstrategia on vähemmän ärhäkkä, mutta jatkaa tuttua linjaa. Venäjä nähdään vastustajana, jonka Eurooppa voi hoitaa.Yhdysvallat
Poliitikkojen ei pidä spekuloida vaan toimia, sanoo Naton entinen pääsihteeri. Siksi hän matkusti keväällä Washingtoniin kartta mukanaan.turvallisuuspolitiikka
Onko meillä oikea analyysi Yhdysvalloista? Olemme tehneet näyttäviä toimia ja lähteneet mukaan nokitteluun valmistelemalla vastatulleja. Taustalla on ajatus, Yhdysvaltojen toimintaan voi vaikuttaa, koska sen toiminta on rationaalista, kirjoittaa Suvi-Anne Siimes Kanava-lehdessä.geopolitiikka
Chat GPT, DeepSeek, Llama… Amerikkalaiset ja kiinalaiset kielimallit ovat tehneet tekoälystä kaiken kansan apulaisia. Mihin eurooppalaisia kielimalleja tarvitaan?tekoäly
Uusi hallitusohjelma on puolustus- ja turvallisuuspoliittisesti varovainen etenkin Yhdysvaltojen suhteen, asiantuntijat arvioivat. Puolustusmenojen lisäämistä voivat jarruttaa AfD-puolueen suosio ja saksalaisten haluttomuus ottaa velkaa.asevoimat
Trumpin hallinnon puheet herättävät huolta siitä, kuinka sitoutunut Yhdysvallat on eurooppalaisten liittolaisten puolustamiseen. Jos USA:n turvatakuut heikkenevät, miten Eurooppa korvaa vajeen?Eurooppa
Helmikuun puolivälissä Etyjin yleiskokouksen valtuuskunta matkusti Ukrainaan. Matkan piti olla seremoniallinen, mutta sen aikana kansainvälinen politiikka nyrjähti sijoiltaan.Ukraina
EU:n pitäisi rauhanneuvotteluja varten muodostaa vahva yhteinen ryhmä samanmielisten maiden kanssa, kirjoittaa kansanedustaja ja entinen ulkoministeri Pekka Haavisto.Puheenvuoro
Keskiviikkoiseen kokoukseen osallistuu liittolaismaita, jotka eivät saaneet kutsua Pariisiin maanantaina. Suomen Kuvalehden tietojen mukaan Suomi pitää erilaisissa kokouksissa esillä presidentti Stubbin esittelemiä vaiheita, joilla voitaisiin edetä kohti rauhaa.puolustus
Vesimassat ovat tappaneet viime vuosina satoja ihmisiä Euroopassa. Edes rikkaat maat eivät ole suojassa ilmastonmuutoksen tuhoisilta vaikutuksilta.ilmastonmuutos
Yhdysvaltain presidentinvaalitulos ei jättänyt epäselvyyksiä Amerikan politiikan suunnasta. On tarpeen punnita tilannetta kylmän rauhallisesti.näkökulma
Eläköityvä Britannian Suomen-suurlähettiläs Theresa Bubbear vastaisi Putinin puheluun. ”Jatkaisin puhumista ikuisesti, jos niin voisi estää sodan.”diplomatia
Vaalit voittanut työväenpuolue haluaa Britanniasta globaalin ilmastojohtajan. EK:n asiantuntijan mukaan maan ilmastositoumukset ovat perustasoa.Britannia
Euroopassa myös monet vasemmistolaiset ovat heränneet ymmärtämään asevoiman merkityksen. Yhdysvalloissa turvallisemman maailman rakentaminen puolestaan on maltillisen vasemmiston harteilla, Yhdysvaltain historian professori Marko Maunula kirjoittaa.Yhdysvallat
Kokaiinin valmistus ja kulutus Euroopassa on lisääntynyt vauhdilla. Rikolliset ovat verkostoituneet aiempaa paremmin, ja logistiikka on kehittynyt.rikollisuus
Euroopan unioni on pitkästä aikaa valmis ottamaan uusia jäsenmaita, sillä reuna-alueita ei haluta jättää Venäjän huomaan. Tulijat voivat muuttaa unionia perusteellisesti.Eurooppa
DDR ei ollut niin ankea poliisivaltio kuin sanotaan, väittää historioitsija Katja Hoyer. Hänen uusin teoksensa on käynnistänyt Saksassa kiistelyn lähihistoriasta.Itä-Saksa
Lähes kaikki diplomaattinen, humanitäärinen ja sotilaallinen apu Ukrainaan kulkee Varsovan kautta. Sota on vahvistanut Puolan itsetuntoa, mutta sitkeät oikeusvaltiokiistat rajoittavat maan vaikutusvaltaa Euroopassa.Nato
EU-komissio on kehottanut jäsenmaita varautumaan koronatilanteen pahenemiseen. Suomessa on korkea kynnys ottaa käyttöön muita toimia kuin rokottaminen, arvioi THL:n ylilääkäri Nohynek. koronavirus
Jyrkentynyt polarisaatio, rikollisuus ja kalliit asunnot lisäävät yhdysvaltalaisten muuttohaluja. Etätöiden yleistyessä moni kääntää katseita Eurooppaan.maahanmuutto
Rautateiden suosiota lisää se, Keski-Euroopassa junissa matkustaminen koetaan turvallisemmaksi kuin ahtaisiin lentokoneisiin pakkautuminen.Euroopan unioni
Välimeren yli saapunut nigerialaisten rikollisjärjestöjen ”Kultti” tuottaa päänvaivaa sekä Italian viranomaisille että perinteisille mafioille.Eurooppa
Olemassa olevalla kapasiteetilla jätteiden käsittelyyn kuluu vuosia. Tulvan kasaaman massan joukossa on myös terveydelle vaarallista materiaalia.Belgia
Entisistä neuvostotasavalloista vain Viro itsenäistyi verettömästi. Viro on 30 vuoden aikana onnistunut kasvamaan vakaaksi ja menestyväksi valtioksi monista uhkista huolimatta.Eurooppa
Grand Hotel Europa kuvaa mannerta, jolla ei ole muuta kuin menneisyytensä. Juoni on kireäksi viritetty ja dialogi paikoin esseemäistä luennointia.romaani
Ranskan eurooppaministeri Clément Beaune on avoimesti homoseksuaali. Puolan hallituksen mukaan vierailun perumisessa ei ole kyse homofobiasta vaan koronatilanteesta.Euroopan unioni
Toteutuessaan Berliinin hanke olisi maailman suurin autoton kaupunkialue. Toistaiseksi vain yksi poliittinen puolue tukee kansanäänestystä aiheesta.autoilu
Super Marioksi kutsuttuun Draghiin kohdistuu valtavia odotuksia. Ainakin toistaiseksi hän on onnistunut rauhoittamaan sekä markkinat että Italian poliittisen kentän.Euroopan unioni
Mario Draghi on saanut hallitushankkeelleen laajaa tukea vasemmistosta äärioikeistoon, Viiden tähden liike päättää kannastaan tänään jäsenäänestyksessä.Eurooppa
Ranskan presidentti kehottaa varautumaan siihen, että turvapaikanhakijoiden joukossa Eurooppaan pyrkii yhä enemmän ihmisiä, joilla on yhteyksiä terrorismiin.Euroopan unioni
Essee: Kun luen lehdestä Unkarin laitaoikeistolaisen hallituksen toimista, ihmettelen eikö heillä ollut rakastavaa isää, tai eivätkö he itse ole sellaisia, kirjoittaa runoilija Ville Hytönen Parnasso-lehdessä.demokratia