Eurooppa jäi telineisiin

Antiikin Rooman valtiomies Cato vanhempi (234–149 eaa.) tunnettiin aikanaan leppymättömänä Karthagon vastustajana. Tarun mukaan hänellä oli tapanaan lopettaa kaikki julkiset puheensa sanoihin: ”Muutoin olen sitä mieltä, että Karthago on hävitettävä.”

Meillä jokaisella on maneerimme. Sain itse tuta sen, kun kysyin tekoälyltä arvioita Suomen Kuvalehteen kirjoittamistani kolumneista. Pakollisen mairittelun ja kehumisen jälkeen sain kuulla reipasta kritiikkiä kirjoitusteni sekä temaattisesta että retorisesta toisteisuudesta.

Pata kattilaa soimaa. Tunnistaahan juuri tekoälyn tuottaman tekstin vielä ainakin toistaiseksi sille ominaisista sanoista ja lauserakenteista.

Lisäksi omaan temaattiseen toistooni on painava syy: juuri nyt meille eurooppalaisille ei ole olemassa suurempaa haastetta, kuin kysymys siitä, miten löydämme ja säilytämme paikkamme nopeasti muuttuvassa maailmassa.

Muutoksen nopeutta ja syvyyttä ei voi kylliksi korostaa. Eikä maailma ikävä kyllä nyt muutu EU:n eduksi.

Euroopan kilpailukyky heikkenee, ja sen asema maailmantaloudessa laskee. Perinteiset teolliset vahvuutemme hapertuvat samaan aikaan kuin EU on jäämässä jälkeen lähes kaikissa keskeisissä uusissa teknologioissa.

Kyse ei ole vain taloudesta.

Sekä suvereniteettimme että turvallisuutemme riippuvat jo aivan lähitulevaisuudessa kyvystämme hallita keskeisiä teknologioita ja varmistaa pääsymme niihin. Tämä koskee niin fyysistä kuin digitaalista turvallisuutta, jotka enenevästi tarkoittavat samaa.

Sielläkin, missä on eurooppalaista osaamista, kotimarkkina jää vajaaksi.

Esimerkiksi mobiiliverkoissa Euroopassa on kaksi globaalia teknologiajohtajaa, ruotsalainen Ericsson ja suomalainen Nokia.

Sen sijaan, että niille luotaisiin globaali ponnahduslauta vahvojen kotimarkkinoiden kautta, tarjoamme Kiinalle mahdollisuuden syödä kilpailukykymme, turvallisuutemme ja ajan mittaan myös suvereniteettimme eväät jo täällä Euroopassa. Sama kohtalo uhkaa muun muassa autoteollisuutta.

Tekoälyn kehityksessä Eurooppa on jäänyt telineisiin. Tämä ratkaisevan tärkeä murrosteknologia on tällä haavaa Yhdysvaltain ja Kiinan kauppa.

Voi toki olla, että etenkin Yhdysvallat päätyy yli-investoimaan nykyhetken teknologian vaatimaan laskentakapasiteettiin. Ei ole poissuljettua, että se ajautuu vielä vakaviin vaikeuksiin tämän takia. Tai sitten käy kuten usein ennenkin: Yhdysvallat vetää kanin hatusta ja vie potin.

Tulevat algoritmiset läpimurrot saattavat vielä tarjota myös muille tilaisuuksia päästä kehityksen kärryille luultua vähemmällä laskentakapasiteetilla. Tämä saattaa tuoda eurooppalaisille vielä mahdollisuuden kuroa takamatkaa umpeen.

Silti uusi, pian kauttaaltaan tekoälyistyvä maailma vaatii toimiakseen todellisen datakeskusten saariston. Nyt sitäkin rakennetaan Eurooppaan yhdysvaltalaisella ja osin kiinalaisella rahalla. Eurooppa on ajautumassa kahden ylivertaisen ja arvoilleen vieraan, jopa vihamielisen teknologisen ekosysteemin puristukseen.

Edellä sanotussa tuskin on mitään kovin uutta tai yllättävää. Tilannekuva lienee jaettu. Vain eurooppalaiset ratkaisut puuttuvat.

Vain hieman kärjistäen kovin usein eurooppalaisten vastaus on järjestää käsien vääntelyyn keskittyvä seminaari. Taannoisessa Münchenin turvallisuuskonferenssissa mielessäni kävi, kuinka Euroopan puhujaistolla taitaa olla niin kova kiire rientää jo seuraavaan seminaariin, että sinänsä hyvät ideat jäävät toteuttamatta, työt tekemättä.

Toinen vastaus on julkistaa uusi eurooppalainen aloite. Niitä riittää. Viimeisin esimerkki lienee Euroopan komission kaksi viikkoa sitten sinänsä oikeansuuntainen Made in Europe -säännöstö (Industrial Accelerator Act).

En irvi tahtotilalle vahvistaa Euroopan teollista ja taloudellista pohjaa. Se on kipeästi tarpeen. Mutta pahoin pelkään, että vuoden verran valmisteltu aloite, joka lähtee nyt aikaa vieviin ja todennäköisesti sen sisältöä vesittäviin jatkoneuvotteluihin, ei millään ehdi eikä kykene vastaamaan käsillä olevaan haasteeseen.

Kello näet tikittää. Junan pää loittonee. Ja kohta se vaihtuu päällemme rymistävään luotijunaan.

Siksi, Cato vanhemman hengessä, lopetan tämän kirjoituksen toistamalla ajatuksen, jonka amerikkalainen tekoäly ehti jo tuomita kuluneeksi: Euroopan matka tuumasta toimeen ei saa nyt olla pitkä.