Ukrainassa vietetään 1900-luvun hautajaisia: Venäjän kompurointi avaa Euroopalle oven uuteen vuosisataan
Euroopan mailla on mahdollisuus tehdä mantereesta aikaisempaa demokraattisempi, vapaampi ja yhtenäisempi.
Vuonna 1994 historioitsija Eric Hobsbawm julkaisi kirjan The Age of Extremes: The Short Twentieth Century, 1914–1991. Aiemmin Hobsbawn oli kirjoittanut pitkästä 1800-luvusta, joka alkoi Ranskan vallankumouksesta ja päättyi elokuun 1914 tykkien jylinään. Nyt hänen mukaansa 1900-luku historiallisena aikakautena loppui Neuvostoliiton romahtamiseen.
Vankkana marxilaisena Hobsbawm näki kommunismin ja Neuvostoliiton kaatumisen vuosisadan henkisenä päätepisteenä. Satunnaisesta kritiikistä huolimatta Neuvostoliitolla oli pehmeä nurkkaus miehen sydämessä.
Hobsbawmille, kuten miljoonille muille läntisen maailman kasvateille, 1900-luku merkitsi ennen kaikkea ideologista kilvoittelua Neuvostoliiton johtaman itäblokin ja läntisen maailman välillä. Vaikka sen polttopiste oli Euroopassa, kilvoittelu vaikutti koko maailmaan. Neuvostoliiton kaatumisen myötä tämä taistelu, ja sen myötä 1900-luvun historian keskeinen teema, oli ohi.
Mutta entä jos Hobsbawmin arvio ei osunutkaan aivan kohdalleen. Entä jos Neuvostoliiton idea isovenäläisenä, keskusvetoisena etupiiriprojektina onkin kaatumassa vasta nyt? Kuten jotkut sosiaalisen median poliittiset filosofit ovat esittäneet: vietetäänkö Ukrainassa pitkän 1900-luvun hautajaisia?
Venäjän hyökkäystä Ukrainaan on varjostanut isovenäläisen imperialismin ohella myös Neuvostoliiton haamu.
Sodan symboliikka ei ollut kateissa ainakaan venäläisiltä sotilailta, jotka liehuttivat Neuvostoliiton lippua tankkiensa torneista. Tuskin myöskään sodan masinoineelta presidentiltä, joka on puhunut Neuvostoliiton kaatumisesta 1900-luvun pahimpana geopoliittisena katastrofina.
Hyökkäys oli osa Vladimir Putinin kampanjaa luoda uusi Neuvostoliitto, mutta uudella nimellä ja talousajattelulla. Tällä kertaa projektin talous pohjautuisi sosialistisen sijaan muka-kapitalistiseen kleptokratiaan. Kivijalka olisi silti yhä valettu isovenäläiseen sovinismiin.
Putinin haikailema satelliittivaltioiden kontrolli, läntisen maailman häiritseminen, ideologinen vastakkainasettelu, sekä väkivaltainen laajentumispolitiikka ovat tuttuja konsepteja vanhasta Neuvostoliitosta. Entinen KGB-mies toimi koulutuksensa ja oppimansa toimintamallin mukaisesti.
”Historia on ikävä asia, joka tapahtuu jollekulle muulle,” kiteytti maitomies Tevje. Venäjän yritys palauttaa Neuvostoliiton rajat on sekä tragedia että farssi. Viime vuosisadan ajattelusta on mahdoton pitää kiinni.
1900-luvun Hautajaisia vietetään Ukrainan lisäksi muuallakin.
Yhdysvaltain vetäytyminen Afganistanista kesällä 2021 oli toinen merkkipaalu ja pitkän prosessin kulminaatiopiste. Kylmän sodan ja öljyriippuvuuden hiipuminen ovat heikentäneet Yhdysvaltojen sitoutumista koko Lähi-Itään ja Keski-Aasiaan.
Neokonservatiivien fantasiat demokratian automaattisesta voittokulusta ovat osoittautuneet yhtä typeriksi ja traagisiksi kuin Putinin Neuvostoliittonostalgia. Francis Fukuyaman haihattalu demokratiasta historian lopun tehdasasetuksena on kumottu jo moneen otteeseen niin debateissa kuin arjen politiikassakin.
Yhdysvallat on asteittain irtautunut myös Euroopasta jo Barack Obaman kaudesta alkaen. Joe Biden on aseistanut Ukrainaa erittäin avokätisesti, mutta loppupeleissä tuki auttaa ennen kaikkea Euroopan turvallisuutta ja yhdistymisprosessia sekä vähentää tarvetta Yhdysvaltojen läsnäoloon mantereella. Yhdysvaltojen aseteollisuuden ylivoimaisuuden osoittaminen on mukava bonus.
Viime vuosisataa leimannut Yhdysvaltojen ja Venäjän/Neuvostoliiton vahva läsnäolo Euroopassa ovat ohi. Viimeistään Donald Trumpin isolationismi ja Putinin hyökkäys osoittivat vanhojen doktriinien hyödyttömyyden.
Edessä on uuden eurooppalaisen turvallisuusajattelun aikakausi, luulivat saksalaiset mitä tahansa. Viimeinenkin naiivius Venäjän suhteen on karissut. Harva haluaa antaa Venäjälle uutta lupaa sortaa naapureitaan. Muu Eurooppa ymmärtää nyt Baltian maita ja Puolaa.
Etupiiriajattelu ei kuitenkaan katoa yhdessä yössä. Demokratian säilyminen ei ole itsestäänselvyys, ja voimatyhjiöt täyttyvät kuten ne ovat tehneet kautta ihmiskunnan historian. Metapolitiikan lainalaisuudet eivät muutu.
Näiden kehyksien sisässä koemme todennäköisesti silti mittavia muutoksia. Venäjän räpellys sodassa on osoittanut John McCainin pilkan osuneen oikeaan: maa on bensa-asema, jolla on ydinase. Se kykenee kuitenkin edelleen aggressioihin ja häiritsemään muita valtioita. Venäjä osaa yhä rikkoa, joskaan ei rakentaa.
Venäjä kokee väistämättä isoja muutoksia epäonnistuneen sotaretken myötä. Myllerrykset saattavat osoittautua niin suuriksi, etteivät television yllättäen lähettämä Joutsenlampi ja sitä seuraava ilmoitus presidentti Putinin vetäytymisestä vallasta ja muutto datsalleen hoitamaan terveyttään enää riitä.
Euroopan yhteistyö turvallisuuspolitiikassa tiivistyy. Yhdysvallat vetäytyy entistä enemmän omalle mantereelleen ja syventää yhteistyötä maailman suurimman ja nopeimmin kasvavan talousalueen eli Aasian kanssa.
Vuosi 2022 vaatii rohkeaa ajattelua. Pitää olla valmis hylkäämään vanhoja ajattelumalleja ja käyttämään mielikuvitustaan. Kuten vuonna 1991 olemme uuden aikakauden kynnyksellä, mutta kyynisempiä ja varovaisempia kuin silloin.
Vain harvoin imperiumit kaatuvat ilman sotaa. Ukrainassa kaatumassa ovat vain Venäjän haaveet uudesta imperiumista sekä maan asema suurvaltana, mutta jo niissä on kylliksi luomaan lisää sekä riskejä että mahdollisuuksia.
Omien poliittisten ongelmiensa riivaama ja Tyynen valtameren suuntaan katsova Yhdysvallat on arvaamaton kumppani. Euroopalla on nyt tilaisuus – ja käytännössä pakko – satsata yhteiseen turvallisuuteen ja tulevaisuuteen.
Jokainen raju muutos tarjoaa myös lupauksen paremmasta. Euroopalla on mahdollisuus tehdä mantereesta aikaisempaa demokraattisempi, vapaampi ja yhtenäisempi valtioiden ryhmittymä.
Soundtrack: Wilco, Bird Without a Tail/Base of My Skull.