Eurooppa tarvitsee Natoa enemmän kuin Yhdysvallat: läntisen turvallisuuspolitiikan tulevaisuus on epävarma
Sotilasliitto Naton suosion laskulle Yhdysvalloissa on ymmärrettäviä syitä.
Eurooppalaiset arvostavat edelleen Natoa, mutta sotilasliittoutuman suosio Yhdysvalloissa on alamäessä.
Eroavaisuudet Naton suosiossa eivät ole isoja, mutta niiden merkitys on selkeä. Noin 62 prosenttia kyselyyn vastanneista äänestäisi tänään Natossa pysymisen puolesta, kun ainoastaan 11 prosenttia jäsenmaiden kansalaisista haluaisi irrota liittoutumasta. Amerikkalaisista 57 prosenttia haluaisi pysyä maansa pitkälti luomassa ja johtamassa sotilasliittoutumassa.
Ei niin yllättäen, Naton suosio on vahvinta Baltiassa ja Itä-Euroopassa sekä heikointa Ranskassa. Läheisen uhan logiikka vaikuttaa voimakkaasti sotilasliiton kannatukseen.
Naton suosion lasku Yhdysvalloissa on helppo ymmärtää.
Kuluva vuosisata on ollut haasteellinen Yhdysvaltojen turvallisuuspolitiikalle. Afganistanin ja Irakin sotaretket johtivat neokonservatismin moraalis-ideologiseen vararikkoon, ruokkien samalla isolationistisia eli eristäytymispolitiikan impulsseja Yhdysvalloissa niin vasemmalla kuin oikeallakin.
Barack Obaman ulkopoliittiset vaistot ottivat vaikutteita isolationisteilta. Hän halusi Euroopan kantavan suuremman osan vastuuta omasta naapurustostaan, suosien samalla Yhdysvaltain osittaista irtautumista Lähi-Idästä.
Donald Trumpin multilateraalisten organisaatioiden kritiikki vahvisti republikaanien isolationistista siipeä. Hänen Nato-skeptisyytensä levisi puolueen kansallismielisen siiven parissa, rikkoen republikaanien ulkopoliittista rintamaa.
Yhdysvaltain kasvava energiaomavaraisuus, kansakunnan väsymys kunnianhimoisiin kansainvälisiin projekteihin, sekä populistisen nationalismin nousu muokkaavat lähitulevaisuudessakin amerikkalaista ulkopolitiikkaa.
Presidentti Joe Biden on kahta edeltäjäänsä vankempi läntisen puolustusyhteistyön ja aktiivisen ulkopolitiikan kannattaja. Hänen valtakautensa merkitsee Yhdysvaltojen näkyvämpää roolia kansainvälisessä politiikassa.
Silti, eurooppalaisten ei kannata kuvitella Bidenin edustavan pysyvää paluuta toisen maailmansodan jälkeiseen normaaliin. Kuten viimeiset neljä vuotta muistuttavat, amerikkalainen ulkopolitiikka on liikkeissään nopea. Voimakastahtoinen presidentti pystyy halutessaan mullistamaan maan ulkopolitiikkaa dramaattisesti.
Kiinan nousu ja uho, Venäjän ja Yhdysvaltain suhteiden tempoilevuus sekä amerikkalaisen sisäpolitiikan hajanaisuus muokkaavat Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa lähitulevaisuudessa vaikeasti ennustettavalla tavalla. Kongressin halvaus lisää presidentin poliittista liikkumavaraa entisestään ja muodostaa siten lisähaasteita vakaudelle.
Eurooppa tarvitsee Natoa enemmän kuin Yhdysvallat. Viimeistään Trumpin presidenttikauden pitäisi olla Euroopalle herätyskello.
Läntisen turvallisuuspolitiikan tulevaisuus saattaa riippua 40 000–50 000 amerikkalaisesta äänestäjästä kourallisessa taisteluosavaltioita, Yhdysvaltain presidentin mielentilasta sekä geopoliittisten painopisteiden siirtymisestä yhä enemmän kohti Tyynen valtameren aluetta.
Soundtrack: Wu-Tang Clan, Protect Yo Neck.