Kokoomuksen, perussuomalaisten ja Sdp:n kansanedustajat kokoontuvat eri puolilla Suomea juuri ennen kuin eduskunnan istuntotauko päättyy.Politiikan viikko
Jos Ruotsin hallitus haluaa laskea veroja, sen on etsittävä korvaavat säästöt muualta tai tehtävä samansuuruinen veronkorotus muihin veroihin, ruotsalaistutkija kertoo.talouspolitiikka
Arviot hallituksen veropäätösten vaikutuksista ovat ”taloustieteen positiivisesta laidasta”, rahaministeriön ylijohtaja sanoo. Hänen mukaansa optimistiset oletukset voivat kuitenkin olla realismia.Politiikan viikko
Valtio jatkaa velkaantumista säästötoimista huolimatta. Silti hallituksen puheet lisäleikkauksista ovat hellittäneet, ainakin toistaiseksi.Orpon hallitus
Hallitus aikoo odottaa vielä kevään ennustetta ennen kuin se päättää mahdollisista uusista säästötoimista, pääministeri Petteri Orpo sanoo.Politiikan viikko
Jos maksuttomuus murretaan, niitä voidaan aina korottaakin. ”Nollasta on helpompi pitää kiinni kuin 2 000 eurosta”, myöntää lukukausimaksuja kannattava ekonomisti Vesa Vihriälä.koulutuspolitiikka
Valtiovarainministeriö ynnää, että julkisen talouden tasapainotustarve on yhdeksän miljardia euroa. Tarvitaan keskustelua, mistä leikataan ja mitä veroja korotetaan.näkökulma
Maakuntien tilakeskuksessa pelkkiin hallituspalkkioihin kului noin 100 000 euroa ja viestintäpalveluihin yli 140 000 euroa vuodessa. Vain pieni osa kunnista on lähtenyt tilahankkeeseen mukaan, vaikka niille on yritetty lobata datan keräämisen hyötyjä. julkiset hankinnat
EU-myönteinen kokoomus kipuilee koronaelpymispaketin kanssa. Puolueen sisällä pohditaan, kuinka pitkälle pakettia ollaan valmiita vastustamaan.elpymispaketti
Useat pienet kunnat ovat joutuneet talousvaikeuksiin laajakaistaprojektiensa takia. Jatkossa julkista tukea voi saada myös vapaa-ajan asuntojen verkkoyhteyksiin. elpymispaketti
Kansliapäällikköruletin kuula on pyörinyt sosiaalidemokraatteja huonommin keskustalle, jonka ministerit valmistelevat vain kaksi huippunimitystä. Martti Hetemäki
Katri Kulmunilla ja konsulttiyhtiö Tekirillä on tiistai aikaa selvittää työ- ja elinkeinoministeriölle, mitä palvelut todella pitivät sisällään. Harri Saukkomaa
Näkökulma: Talousennusteissa ei yleensä puhuta virhemarginaaleista, vaikka kuluttajansuojan kannalta pitäisi, kirjoittaa professori Roope Uusitalo.näkökulma
Valtiovarainministeri Mika Lintilä varoittelee hallitusta tekemästä luvattuja uudistuksia vielä, koska talouden kasvu saattaa hiipua alle prosenttiin.Mika Lintilä
Ehdotettu järjestely olisi kansainvälisestikin poikkeuksellinen. ”Ajatus on omituinen ja yllättävä”, kommentoi Tullin entinen pääjohtaja Tapani Erling.ajoneuvovero
Valtioneuvoston päätös 25. maaliskuuta 2014 pätee, vaikka sitä ei toisteta myöhemmässä päätöksessä, sanoo valtiovarainministeriön budjettipäällikkö.Hannu Mäkinen
Verottajan mukaan hallintarekisteröinti haittaisi osakkeiden myyntivoittojen verotusta. Poliisi ja syyttäjä arvioivat, että se vaikeuttaisi rikostutkintaa.arvopaperikeskusasetus