Pysyvä taantuma: entä jos talous juuttuu hitaaseen kasvuun?
Maailma toipuu vaivalloisesti finanssikriisistä, myös kehittyvien markkinoiden kasvu yskii.
Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) tuorein suhdannekatsaus maalailee synkkiä pilviä pitkälle tulevaisuuteen. IMF varoittaa, että talouskasvu ei ehkä koskaan palaudu finanssikriisiä edeltävälle tasolle.
Uhkakuvana kehittyneissä maissa on jatkuva taantuma eli kasvun hiipuminen. Tilanteen voi laukaista pitkään jatkuva matala luottamus, riskien liiallinen välttely ja ylivelkaantuminen.
”Se on tietyllä tavalla mahdollinen skenaario, mutta pidän sitä kyllä aikamoisena kauhuskenaariona”, sanoo Mika Kuismanen, joka toimii valtiovarainministeriössä kansantalousosaston suhdanneyksikön päällikkönä.
Hänen mukaansa uhkakuvan toteutuminen edellyttäisi syvää muutosta talouden rakenteessa ja tarjontatekijöissä, ja sellaista ei ainakaan vielä ole tapahtunut.
”Meillä on taipumus ajatella, että taloudessa nyt tapahtuvat asia ovat historiallisesti kovinkin poikkeuksellisia, mutta syviä ja pitkiä taantumia ja lamoja on ollut myös aikaisemmin.”